Hakkarainen

Trendinä pulssi

21.12.
2011
6 kommenttia
0

Viisikkopelillisesti Salibandyliigan syyskauden merkittävimmästä seikasta ei ole epäilystä. Se on pulssi- tai pumppukarvaus.

Pulssikarvauksella tarkoitetaan koko kentän puolustamista, jossa tilanteisiin reagoidaan vaihtelemalla karvauksen tasoa: se vaihtelee kuin pulssi. ”Pulssitusta” tai ”pumppaamista” voidaan siis tehdä periaatteessa hyökkäyspään, keskialueen ja oman pään välillä (tarkempia tasoja on tietenkin enemmän). Salibandyliigan syyskaudella on korostunut erityisesti pulssikarvauksen muoto, jossa pumpataan keskialueen ja hyökkäyspään välillä. Käytännössä tämä on tarkoittanut varsin aggressiivisen keskialueen karvauksen yhdistämistä työntämiseen eli nostamiseen koko kentän prässiin.

Alueellista miestä ja aluetta

Karvausjärjestelmän kohdalla syksyn peleissä on ollut havaittavissa kaksi perusratkaisua. Keskialue voidaan pelata kahdella kärjellä alueellisena miesvartiointina tai yhdellä kärjellä alueellisemmin. Työntäminen voi tapahtua vastaavasta miehen tai alueen kautta. Keskialueen alueellisesta miesvartioinnista voidaan ottaa esimerkiksi Kooveen ¾-kentän 2-2-1 ja alueellisemmasta TPS:n ohjaava 1-2-2. Vastaavasti työntämisen Koovee on yleensä toteuttanut miehen kautta: jokainen merkkaa yhden vastustajan ja pallollista vartioiva alkaa ajaa häntä kohti omaa päätä jostakin merkistä (pallo pomppii, selkä kääntyy jne.). Alueellinen miesvartiointi vaihtuu siis koko kentän miesvartioinniksi. TPS:n työntäminen on tapahtunut useimmiten ohjauksen ja träppäyksen kautta. 1-2-2:ssa kärki ohjaa pallollisen vasemmalle (turkulaisista katsoen). Vasen siipi lähtee nostamaan ja hän pyrkii tuplaamaan vastustajan pallollisen kärjen kanssa vastustajan kulmaan. Muu viisikko tukee nostamalla 2-2-1-alueprässiin.

Pulssikarvauksessa voidaankin vaihdella ei vain tason vaan myös miesvartioinnin, alueellisen miesvartioinnin ja puhtaan aluepuolustuksen välillä. Kun esimerkiksi SSV:n on ajanut miehen kautta vastustajan takaisin omaan päähän, vaihdetaan salamannopeasti alueelliseen 2-2-1-prässiin ja tuplataan vastustajan pallollinen pelaaja.

Pulssikarvaus koko kentän puolustamista

Miksi pulssikarvauksesta on tullut niin suosittua? Helppo vastaus olisi, että matkimisen vuoksi. Kun miesten ja poikien maajoukkueet sekä SSV ovat menestyneet ja pumpanneet, ovat muut seuranneet perässä. Tässä on varmasti totuuden siemen, mutta se jättää avoimeksi kysymyksen, miksi nämä joukkueet ovat menestyneet pulssikarvauksella? Miksi se toimii?

Uskoisin vastauksen löytyvän salibandyn luonteesta. Salibandykenttä ei ole suuren suuri ja paitsiota ei ole. Koko kenttäalue on siis periaatteessa jatkuvasti käytettävissä hyökkäämiseen ja puolustamiseen. Väistämättömänä seurauksena tästä on, että ideaalisalibandy on koko kentän hyökkäämistä ja puolustamista. Syynä pulssikarvauksen yleistymiseen ja toimivuuteen on siis, että se toteuttaa koko kentän puolustamisen ideaalia. Ja kun puolustaa koko kentällä, vaikeuttaa se vastustajan hyökkäämistä ja tuottaa paikkoja iskeä järjestäytymätöntä puolustusta vastaan.

Koko kentän viisikkopeli on erittäin haastavaa sekä pelaajien eli yksilöiden että kentällisen eli kollektiivin kannalta. Pulssikarvauksen onkin mahdollistanut pelaajien ja viisikkopelin jatkuva kehitys. Erityinen merkitys on ollut pelaajien urheilullisuuden paranemisella. Vielä muutama vuosi sitten ei olisi voinut kuvitellakaan jatkuvaa keskialueen 2-2-1-karvauksen käyttöä kuin aivan huippujoukkueilla.

Olen jo tähän mennessä maininnut muutamia joukkueita, jotka pumppaavat. SSV:n, Kooveen ja TPS:n listaan pitää ehdottomasti lisätä SPV, Classic, Oilers ja NST. Varauksella listalle pääsevät Erä, Nokia ja Happee. Nokian tapaus on erityisen mielenkiintoinen. Vahvistunut joukkue tarpoi hyvän alun jälkeen melkoisessa suossa. Mutta kun keskialueen karvausta nostettiin pykälä (ja hyökkäyspeliä suoraviivaistettiin), voittoja ja maaleja alkoi tulla kuin liukuhihnalta (toki niihin oli muitakin syitä). Paine vastustajalle muodostui aivan erilaiseksi kuin alkukauden matalassa karvauksessa, seurasi keskialueen riistoja ja niistä Nokian taitavat hyökkääjät pääsivät juhlimaan ylivoimahyökkäyksissä.

Rannikolta toiselle

Jos molemmat joukkueet pumppaavat jatkuvasti puolustuspelissään, on sillä seurauksensa molempien hyökkäyspelin suhteen, mikä vaikuttaa pelin virtaukseen. Molempien joukkueiden pulssikarvaus johtaa helposti jatkuviin suoriin hyökkäyksiin – ovat ne sitten harppuunoita, nopeita tai pitkiä. Tämä johtuu kolmesta seikasta. Ensinnäkin pulssikarvaus tuottaa toimiessaan paljon riistoja, joista on hyvä lähteä nopeaan hyökkäykseen. Toiseksi pettäessään se aiheuttaa vastustajalle ylivoimahyökkäyksiä. Kolmas seikka on se tosiasia, että pulssikarvausta ja varsinkin koko kentän prässiä vastaan on yksinkertaisesti päästävä mahdollisimman nopeasti vastustajan hyökkäysalueelle. Omiin ei voi jäädä pyörimään. Muuten joutuu pahoihin vaikeuksiin.

Monissa syksyn liigapeleissä onkin nähty melkoista päästä päähän menoa. Hyvänä esimerkkinä oli syyskauden viimeinen ottelu Koovee-Oilers. Kun hyökätään lähinnä suoria hyökkäyksiä, pallo on joko maalissa, laidan yli tai vastustajalla kohtuullisen nopeasti. Kun vastustaja vastaavasti jopa joutuu taas menemään nopeasti toiseen suuntaan, peli virtailee “rannikolta toiselle” jatkuvalla syötöllä. Pelin rytmistä tulee kuin aallokko vesilasissa. Jokainen tietää, että kun lasia tarpeeksi pitkään heiluttaa, vesi loiskuu yli: tulee ylilyönti. Pelissä tämä tarkoittaa tasapainon katoamista hyökkäämisen ja puolustamisen välillä. Silloin toimitsijoille tulee töitä maalien merkitsemisessä pöytäkirjaan.

Vaikka yleisö viihtyy, kun mennään päästä päähän, maaleja tulee liukuhihnalta ja sattuu ja tapahtuu, on siinä omat ongelmansa salibandyn kehittymisen kannalta. Salibandy on kuitenkin peli, jossa sääntöjen mukaan pallollinen pelaaja on aina vahvoilla. Koska mailaan ei saa lyödä, sitä ei saa nostaa eikä taklata jääkiekon malliin, pallon riistäminen on vaikeaa. Vaikka pelaajat ovat tulleet riistämisessä yhä taitavemmaksi, on etu edelleen pallollisen puolella. Tämän seuraus salibandyn luonteen kannalta on se, että salibandy jos mikä on pelivälinekontrollipeli.

Ideaalisalibandyssä palloa siis pystytään kontrolloimaan ja säätelemään pelin virtausta siten, että se on omalle joukkueelle edullista. Toisin sanoen, pystytään pelaamaan myös pitkiä pallokontrollihyökkäyksiä. Niillä esimerkiksi kulutetaan kelloa johtoasemassa. Mutta niillä myös väsytetään vastustajaa, joka joutuu jatkuvasti puolustamaan. Ja kun paikka aukeaa, isketään armotta suoralla hyökkäyksellä. Tässä SSV on edelleen ylivoimainen.

Hieman siis kontrollia, kiitos – jopa Espoossa ja Turussa. Mutta sinnekin hyvää joulua!

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jani Hakkarainen
Jani Hakkarainen
Analyytikko, asiantuntija ja filosofi.
Twitter: @hakkarainenjani
Intro
22/12/2011
Hauska paradoksi, että pyydät hieman kontrollia Turkuun, kun siellä on samanaikaisesti puhuttu pyrkimyksestä sarjan parhaimpaan pallolliseen peliin ja korostettu pallonhallintaa. :)

Voisit muuten esittää mielipiteen siitä, onko TPS onnistunut ollenkaan tässä pyrkimyksessä, vai onko peli vain kärsinyt liiallisesta asian korostamisesta. Kyseessä tietenkin vain tavoite ja joukkue on nuori, mutta kuitenkin.
Hakkarainen
22/12/2011
Näen TPS:n viisikkopelin ongelmana hyökkäys-puolustus-tasapainon lisäksi ja siihen liittyen suorien hyökkäysten liiallisen korostumisen suhteessa pitkiin hyökkäyksiin, joissa tavoitteena pallokontrolli. Näin siis käytännössä, vaikka tiedän tavoitteen olevan, että pitäisi pelata enemmän pitkiä hyökkäyksiä.
Intro
22/12/2011
kiitän.

Mukava, että joukkue lausuu taktisia tavoitteitaan julkisesti. Kuitenkin tästä kuuluukin seurata, että tavoitteen etenemistä seurataan ja siitä keskustellaan (juurikin tuo käytäntö vs. tavoite). Tietenkin harmi, että julkisia foorumeita tällaiselle keskustelulle on suomalaisessa salibandyssa niin vähän.

Se tekee tästä blogista tärkeän.
Junnu#21
25/12/2011
Loistava blogi kaikkinensa. Ja sama kuin kiekonkin puolella

peliväline on vallan väline. Lainatakseni erästä johtavaa

analyytikkoa:D Ja voit myöskin salibandyssäkin puolustaa

pelivälineen kautta. Tällä tarkoitan pallokontrollia. On paha

tehdä maaleja kun vastustaja pitää suurimman osan ajasta

pelivälinettä itsellään. Yleensä sitten maalit tulevat pulssitetun

karvauksen ansiosta. Josta seuraa pallonmenetys. Tätä tekevät

ansiokkaasti SPV, SSV mm. Kiekossa Kalpa ja Ässät mm. En tiedä

taustoja. Mutta taitaa tuo ohjauspeli (styra spelet) tullut

salibandyyn alunperin kiekon puolelta. Toki Ruotsissa ohjauspeli

1-2-2 on ollut aiemmin käytössä kuin Suomessa.
Aki Korpiaho
29/12/2011
Kiitos kirjoituksesta! Tuossa mainittiinkin, miten salibandykeskustelulle on varsin vähän foorumeita. Onkin erittäin mukava lukea tällaista analyyttista ja ajatuksiaherättävää tekstiä, mikä on julkaistu kaikkien nähtäville.
Johtava asiantuntija
30/12/2011
Ehdottomasti asiantuntevin blogisti tässä foorumissa, jonka jutun jaksaa lukea ajatuksella loppuun. Ehdottaisin, että seuraavassa blogissa Hakkarainen voisi ainakin hiukan liipata myös maalintekoa. Esim. miten ja mistä paikoista nykyhuippusalibandyssä maalit tehdään ja onko SM-joukkueiden tekotavoissa jotain suuria eroja. Yksilöitäkin voisi nostaa tässä esiin esim. righin puolen pelaaja Johansson. Näin tulevista junioreista voisi tulla parempia maalintekijöitä.

Kommentoi

Uusi kommentti