Tuomarit sekoittivat pakan Tapiolassa – ”Farssin piirteitä”

lauantaina 11.2.2012 klo 1.42 · Jussi Ojala

Kuva: Salibandyliiga

Espoon Oilers ja Tapanilan Erä tasasivat pisteet jo toisen kerran tällä kaudella. Perjantain tv-ottelussa joukkueet päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen 6-6-tasatulokseen.

Illan sankareita olivat Oilersin Jussi Piha (3+0) ja Perttu Pajukoski (3+0) sekä tuomaripari Henri Heinola-Manu Marttinen.

Erä sai hyvän startin otteluun johtaen jo 3-0 ja 4-1, mutta Oilers sai kirivaihteen päälle nousten toisen erän lopussa 3-4:een. Sen jälkeen ottelu olikin sitten herran ja pillipiiparien hallussa.

– Aika vaikea on pelaajien pelata, kun ei tiedä mitä kentällä saa tehdä, Nelonen Pron kommentaattorina toiminut Petteri Nykky tiivisti asiallisesti.

Kolmas erä ja jatkoaika oli tuomarien näytöstä. Heti erän alussa Oilersin Sylvester Raikamo sai punaisen kortin väkivaltaisuudesta torpattuaan Tom Strömsten päin Oilersin maalia. Kakkonen olisi ollut hyvä tuomio ja vitosenkin olisi juuri ja juuri ymmärtänyt, mutta laputus oli totaalinen ylilyönti.

Punaisen kortin jälkeen peli ei enää ollutkaan tuomareiden käsissä. Ottelupöytäkirjaan kertyi kaksi 2+10 minuutin käytösrangaistusta ja kolme kakkosta. Viimeinen kakkonen tuli varsin heppoisesti jatkoajalla Oilersin Niko Rauniolle. Yhteensä kamppailussa jaettiin minuutteja 69.

Tuomareista huolimatta Oilers näytti jälleen kykyään pelata vahva viimeinen erä. Erältä kunniamaininnan ansaitsevat pirteästi pelannut Tom Strömsten ja maalivahti Tomi Ikosta tuurannut Santtu Strandberg. Oilersin onnistujiin voi lukea luonnollisesti Pihan ja Pajukosken.

– Peli oli aikamoista sirkusta välillä, vaikka alku oli melko mitäänsanomaton. Sen jälkeen peli oli kuitenkin viihdyttävää ja energistä ja saatiin vielä huikea loppu, Jussi Piha kommentoi Oilersin sivuilla.

– Peli oli kasassa viime minuuteille saakka vaikka olikin jäähyjen myötä melko rikkonaista. Loppu sai sitten mielestäni jopa niitä kuuluisia farssin piirteitä, mutta itse en mitä ilmeisimmin sääntöjä ymmärrä, joten en osaa kommentoida sen enempää. Tänään meillä oli kuitenkin paljon onnistujia, vaikka toinen piste harmittavasti menetettiinkin, Erän päävalmentaja Teemu Kalinainen tiivisti Erän sivuilla.

Ottelun tilastot. Oilersin ja Erän otteluraportit.

30 kommenttia

  1. FB kirjoitti:

    Sama tuomaripari on ollut aikaisemminkin ratkaisijan roolissa, miksi? Tv-ottelussa pääsivät ainakin esille mutta eikö tämä ole pelaajien peli?

  2. Tomi kirjoitti:

    Marttinen sinnitteli pelin mukana loppuun saakka, mutta Heinolalta katosi linja totaalisesti, ja oli täydessä unessa kaksi viimeistä erää. Aina ei voi onnistua mutta nyt mentiin miinukselle reippaasti.

    Missä olivat Wardi, Hänninen ja Moilanen?

  3. ? kirjoitti:

    Miksi tuomarit ovat niin ”narsistisia” että haluavat liian näkyvän roolin, nyt Anssi Tuomi sai haastajaparin. Pitäisi tehdä luonne testi, ennen kuin saa raitapaidan päälle.Aika vaikea on pelaajien pelata, kun ei tiedä mitä kentällä saa tehdä.Itsekin erotuomarina myönnän että tulee virheitä, mutta ei tuolla tasolla saa ”mopo” lähteä noin pahasti käsistä. Pieni kuukauden hyllytys vois olla paikallaan?
    Punaiseen korttiin asti kaikki oli Ok, mutta sitten alkoi hyvittelyn hyvittely ja vallankäyttöä,joka oli surkeaa tuomarointia. Mistä me saataisiin Suomeen Ruotsin tasoiset tuomarit.

  4. jorma kirjoitti:

    Siis tällä hetkellä liigassa on ihan liikaa näitä tuomareita (tai tuomaripareja), jotka haluavat todellakin tehdä itsestään päätähden eivätkä ymmärrä täysin rooliaan. Tässä pelissä se viheltely alkoi ton älyttömän punasen jälkeen, mutta joskus se loputon hyvittelyn kierre voi alkaa jostain tyhmästä kakkosestakin. Antakaa poikien pelata ja viheltäkää vain kun jotain oikeasti tapahtuu. Tietenkään pelaajat eivät saisi kuumentua, mutta kyllähän se pannuun ottaa kun juuri Nykyn tiivistämällä tavalla ei voi koskaan tietää mitä saa tehdä ja jäähyvihellykset tulee ihan arpomalla. Tässä ottelussa hyvää (jos niin voi sanoa) oli se, että älyttömiä jäähyjä vihellettiin loppupeleissä kuitenkin aika tasan molemmille eikä vain toiselle niinkuin viimeksi näiden joukkueiden kohdatessa. Kiitos kuitenkin Erälle ja Oilersille viihdyttävästä pelistä. Hienoja maaleja nähtiin. Oilers tuhlasi järkyttävän määrän avopaikkoja (vasta lopussa alkoi osumaan) ja Erä taas onnistui aika hyvin harvoista paikoistaan. Erän veskarille myös propsit loistavista torjunnoistaan. Ja Oilersin maajoukkuetykit Hänninen ja Wardihan olivat sairaina, harmi :(

  5. KooKoo kirjoitti:

    Tämä kommentointi on sitä tuomareiden herkkua, ja sitten ihmetellään että miksi ei saada tarpeeksi uusi tuomareita tuomarikursseille !

  6. sammakko kirjoitti:

    Itsekin hiukan kummeksun tätä uutisointia ja tuomarien haukkumista, VAIKKA OLISKIN huonoja. Toisaalta jeesustellaan jos joku pajukoski tönäsee tuomaria, mutta sitten tuomarit haukutaan ihan lyttyyn seuraavaks.

    Ja aina sanotaan, ilman tuomareita ei peliä voi pelata. Niinhän se on. Mutta ymmärrän kyllä, mielestäni kuitenkin ”salibandymedian” ja valmentajien pitäis vähän näyttää esimerkkiä kommenteissaan siinä tuomarien kunnioituksessa. Tällä kaudella on tullu todella paljon kuraa tuomareita kohtaan, se ei todellakaan auta siinä kunnioituksen herättämisessa, mitä nyt voisi ajatella liittyvän tapaus Pajukoskeen. Jeesustelua vain!

  7. FB kirjoitti:

    Vai niin, siis tuomereita ei saisi arvostella!! Täysin epäonnistunut tuomaritoiminta aiheuttaa reaktioita. Tästähän maksetaan palkaa heille paremmin kuin pelaajille.

  8. tietoa kirjoitti:

    Sammakko hei. Mistä ihmeen kolosta sä kaivauduit esiin? Kyllähän se niin on että eilisen pelin tuomarit oli läpimätiä.

  9. sammakko kirjoitti:

    En nähnyt eilisen matsia. Mutta kauhee jeesustelu on Pajukosken tapauksessa vaikka rangaistuksetkin annettiin ja sitten jokaisessa muussa tilanteessa tuomarit haukutaan aivan lyttyyn ja syljetään päälle. Menee hiukka ristiin se ”tuomarien kunnioittaminen”. Kyllä tuomareilta karkaa aina välillä matsi näpeistä, sen kanssa on elettävä ainakin tällä hetkellä. Vai nytkö hyllytetään eilisen tuomarit ja nostetaan jostain aladivareista tilalle ”muka paremmat” ;).

    Ja tosiaankin minusta jonkunlaista kunnioitusta ja esimerkkiä voisi harjoittaa virallisemmilta tasoilta tuomareita kohtaan, niin ehkäpä sitten heidänkin ”ammatti” nousisi arvostetummaksi ja halutummaksi. Tääkin on kyllä vähän kaukaa haettua, mutta kuitenkin. Ei tää haukkuminenkaan sitä kovin houkuttelevaksi tee, alkaa pyrkiä hyväksi tuomariksi..

  10. Teemu kirjoitti:

    Sammakko hei. Viittaat varmaan Pajukosken tapauksella Savukosken tapausta. Espoon pelin nähneenä kyse ei ole missään kohtaan ollut tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta vaan tämän parivaljakon viheltämisestä. Tuomarikaksikko ei pysy linjassaan koko ottelua, vaan muuttaa viheltämistään kesken pelin, viheltää katsojien tai pelaajien huudosta ja usein toiselle joukkueelle vihellettyä jäähyä seuraa hetken päästä ns. paikkovihellys eli jääny toiselle juokkueelle. Tuntuu että ko tuomarit eivät ole itsekään oikein varmoja vihellyksistään. Nämä kommenttini eivät koske ainoastaan eilistä ottelua, olen nähnyt useamman ko herrojen viheltämän pelin ja aina he haluavat näkyä pelissä tuomioillaan. Hyvä tuomarikaksikko hoitaa pelin mallikkaasti ns. näkymättä pelissä. Sellaisiakin kaksikkoja meiltä löytyy useita! Ymmärrän hyvin että virheitä sattuu, mutta tälle kaksikolle poikkeuksetta lähes joka pelissä.

  11. Smutsi kirjoitti:

    Kiitos pelistä! Toivotaan, että vahingoista viisastuu ja että säännöt selkiytetään ylemmän tahon määräyksillä sellaisiksi, että pelaajat tietävät mitä kentällä tehdään ja että katsojatkin voisivat ymmärtää peliä. SR oli kyllä agressiivinen ainakin jouduttuaan suihkuun, maila sai käytävällä kyytiä ja seinäänkin taisi jäädä merkintä.

  12. sammakko kirjoitti:

    Joo sori, Teemu on oikeassa :D

  13. sammakko kirjoitti:

    Mutta on vissiin ”puolet” liigan tuomaripareista sitten mustalla listalla. Ei hyvä tilanne. Kyllä voin itsekin uskoa että vikaa on, paljonkin voi olla, vihellyksissä. Mutta ei hyvä jos tuomari”vihaa” lietsotaan ihan joka puolelta… Ei sekään helppoa ole, tässäkin oli kyseessä tv-matsi, saattaa aiheuttaa paineitakin :). On kyllä tosi ikävää, kun itekkin oon pelaillu matseissa joissa tuomarit on pihalla… (mutta typerintä on sitten lähteä sen takia jäähyilemään ja sekoittamaan oma peli)

    Ja mistä niitä parempia tuomareita sitten revitään kun kerta on pulaa?

  14. MF / Loviisa kirjoitti:

    Ehkä joku osaisi nyt sanktioida myös toista peliä persiilleen tuominnutta paria? Ei..tämä ryhmä on koskematon!

  15. et kirjoitti:

    Yllättävää, että loviisalaiset itkevät tuomareista, kun tulee takkiin… ;)

  16. himas kirjoitti:

    Vois uskoo

  17. MF / Loviisa kirjoitti:

    Erittäin yllättävää…on se että joku väittää itkeneen tappion vuoksi. Loviisa selkeästi raportissaan kehuun spv:tä ja mainitsee erotuomareiden olleen molempien joukkueiden harmina.

  18. Tuomari aladivareissa kirjoitti:

    Olen kiinnittänyt huomiota, että Pääkallossa on viimeaikoina nostettu esiin jokaisen ottelun jälkeen tuomarityöskentely. Aiemmin sellaista trendiä ei ole ollut. Onko nyt niin, että Pääkallo haluaa tehdä repäiseviä otsikoita tuomareista? Nähtävästi niin.

    Tuomareita ollaan aina ja tullaan aina arvostelemaan eikä siinä sinällään mitään. Kun aiemmin arvostelut eivät kiinnostaneet verkkojulkaisuja niin nyt sitten jokainen arvostelu nostetaan esille. Sehän on selvää, että silloin saadaan kuva, että kaikki tuomarit ovat huonoja. Silloin kun tuomarit sattuvat viheltämään hyvin niin niistä hetkistä ei kerrota. En nyt sano, että pitäisi hehkuttaa tuomareita mutta pointin varmasti ymmärtää moni.

    En itse erotuomarina voi koskaan ottelun jälkeen sanoa, että onnistuin 100%. Se on mielestäni sula mahdottomuus. Jos sellainen henkilö löytyy, tervetuloa kursseille. Liigaan pääsee silloin heti.

    Mutta ymmärrän kyllä oikeuden mielipiteeseen ja jos tuomareiden linja ärsyttää niin oikea kanava saada asiansa perille on joku muu kuin verkkomedia. Jos asiasta keskustelaan asiallisesti osapuolien välillä, uskon sillä olevan enemmän vaikutusta tulevaisuuteen.

    Itse jaan mielelläni näkökulmia otteun jälkeen joukkuiden kanssa kunhan se tehdään asialinjalla ja rakentavasti. Pystyn myös myöntämään virheeni silloin kuin siihen on aihetta.

    Moni kurssin käynyt on todennut jälkikäteen, että nyt vasta ymmärtää kuinka vaikeaa tuomarina oleminen on ja pystyy näkemään asioita eri valossa.

    En suinkaan nyt väitä, että kritiikki olisi ollut aiheetonta ko. ottelun tuoomareita kohtaan. En ole ottelua nähnyt joten en voi siltä osin mitään sanoa.

  19. Punainen Parooni kirjoitti:

    Eihän se dumareilta tosiaan putkeen mennyt mutta pitivät kumminkin lopulta pelin turvallisena, sehän se tärkein juttu on.

    Jostain luin että tuomareilla oli ollut koulutusviikonloppu justiinsa edellisviikonloppuna.

    Ainakin aikanaan valmentajana ja pelaajana huomasin, että tuomarien koulutuksen jälkeen seuraavana viikonloppuna saattaa tulla kummallisiakin juttuja.
    Ei se niiden tuomarien vika ole. Ihmisen oppiminen on vaan sellaista, että tulee harppauksia suuntaan jos toiseen ennen kuin asia sitten tasoittuu. Ihmisiä ne tuomaritkin ovat ja koulutusta hekin tarvitsevat.

    Muistaako kukaan kun Aku Ankassa oli sellainen juttu, missä kehitettiin erotuomarirobotti joka tuomitsee 100 % oikein joka tilanteen ja pelistä tuli sen vuoksi niin tylsää että yleisö ei viitsinyt mennä katsomaan ja pelaajat eivät viitsineet enää pelata tosissaan kun kaikki tunne kuoli peleistä.

    Tuomareista voidaan naputtaa täällä loputtomiin, mutta kyllä Nykynkin pitäisi olla sen verran fiksu että tietäisi, että vain niihin asioihin kannattaa keskittyä mihin voi vaikuttaa.
    Erotuomareihin ei voi, halliin ei voi, mattoon ei voi, valaistukseen ei voi.
    Pitää siis keskittyä omaan peliin. Jokaisen joukkueen.

  20. ET kirjoitti:

    Arvon Mandfred von Richthofen. Kaikkiin noihin viimeiseksi luettelemiisi asioihin voi vaikuttaa, mutta sille vaikutustyölle on omat kanavansa ja aikansa.

    Montako kertaa olette kuulleet valmentajan haukkuvan oman pelaajansa tiedotusvälineille? Miksi näin ei tapahdu? Joka ainoassa pelissä jollekin pelaajalle tulee käsittämättömiä virhesyöttöjä, ei saada palloa tyhjästä maalista sisään, otetaan tyhmä jäähy tai harotaan pallosta ohi tilanteessa, jossa riittäisi pallon pysäyttäminen.

    Jos mokien julkinen suolaus olisi tie menestykseen, eivät joukkueraportit mitään muuta sisältäisikään. Mitä enemmän keskittyminen on tuomareissa, alustassa tai vaikkapa makkaran myyjissä, se on poissa suorituksesta ja oman toiminnan parantamisesta.

    Toki joukkueet pyrkivät keskittymään suoritukseen. Esimerkillä johtaminen on paras johtamiskeino. Ottelun jälkeen valmentaja avautuu tuomareista. Onko valmennus keskittynyt oikeisiin asioihin?

  21. Aksu kirjoitti:

    Liiga, divari / muut sarjat, ihan liian vähän laputetaan edelleen porukkaa ulos. Enemmän vaan. Ei tuomaritkaan ole mitään ”kusitolppia” tai ei pelaajien kuulu tehdä mitä vain kentällä. Sitä varten on erotuomarit.. Helppoa se on julkisesti ihmetellä kaikenaikaan, mitä tuomarit tekivät. Se vaatii munaa, että osaa antaa tarvittavan rangaistuksen eritilanteista. Nostan hattua ja kannustan myös isoimpiin rangaistus muotoihin… Jos mokaat, kärsit… Jos mokaat kunnolla, saat kakkua… näin se menee… Liitto vois herätä ja kovemmat pelikiellot ja sakot lajiin…

  22. TR kirjoitti:

    En tiedä miten tuomarit ovat viheltäneet näissä parissa pelissä mitkä täälläkin on nyt nostetty framille. Tuskin savua ilman tulta…

    Jonkin verran tällä kaudella liigapelejä nähneenä olen kiinnittänyt huolestuneena huomiotani siihen, etteivät tuomarit ole tunteneet sääntökirjaa. Aivan liikaa olen nähnyt virheellisiä tuomioita, antamatta jätettyjä tuomioita tai huonosti johdettuja tilanteita johtuen siitä, ettei tuomaripari ole tuntenut sääntökirjaa. Mielestäni sääntökirja on tuomaritoiminnan helpoin osio opetella tuomarille. Huhujen mukaan syksyn sääntökoe ei mennyt kovin ruusuisesti tuomareiden kokoontumisajoissa.

    Tästä päästään mielestäni koko lajia vaivaamaan pyhä lehmä syndroomaan. Ketään ei saisi arvostella tai kommentoida julkisesti. Jos tuomarit viheltävät vihkoon niin hyssytellään ja jos joku antaa negatiivisen kommentin asiasta niin 100€ muistutus antaneelle seuralle ei ole harvinaisuus. Otteluvalvojia on kielletty kommentoimasta tuomareiden toiminnasta mitään.

    Miten jääkiekossa tai jalkapallossa? Jos tuomarit viheltävät vihkoon niin kyllä siellä saa asiallisesti julkisesti sanoa, että vituiksi meni. Törkeyksistä seura/kommentoija saa liitolta maksumuistutuksen. Otteluvalvoja sanoo ottelun jälkeen tarvittaessa jopa lehdistötilaisuudessa, että eihän se putkeen mennyt tai pojat vihelsivät oikein. Asioista kuitenkin kyetään puhumaan julkisesti tarvittaessa. Seuraavana päivänä voi lööpit mainita asian ja sen jälkeen se unohtuu.

    Mielestäni mikäli tätä meidän lajia halutaan viedä eteenpäin niin tämä kommentointi kiellon pyhälehmä pitää saada pois. Jos ei homma toimi, niin kyllä siitä pitää saada ääneen sanoa. Koskee se sitten tuomareita, salibandyliittoa ja sen toimihenkilöitä tai seuroja. Miettikääpä millaisessa ryöpytyksessä välistä Kalervo Kummola tai Hietanen ovat jääkiekon puolella. Kyllä he uskaltavat kommentoida välistä vaikeitakin ja jopa henkilökohtaisiakin asioita. Kyllä myös jalkapallon, lentopallon ja esim. pesäpallon päättäviin henkilöihin/tuomareihin tai joukkueisiin tulee ajoittain varsin kovaa kritiikkiä.

    Jos me halutaan lajina kasvaa ulos tästä pienestä puuhastelun kulttuurista ,niin julkisuus kuuluu siihen. Myöskin negatiivinen. Yleensä virheistä opitaan, jos niitä ajoittain ruodittaisiin julkisesti niin saatettaisiin oppia joskus oikeastikkin. Jos me halutaan oikeasti ottaa lajina se seuraava askel eteenpäin pois sieltä koulujen saleilta tai liiton puuhasteluilta, meidän pitää kasvaa ulos sieltä lajin pienen sisäpiirin kuplasta. Varmasti tulisi kipeitä päätöksiä moneen suuntaan, mutta olemmeko valmiita tekemään sen lajin edun vuoksi??

  23. Messi kirjoitti:

    Tottahan on myös se, että salibandy on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana huomattavasti nopeammaksi ja fyysisemmäksi ja vaikeammin tuomittavaksi. Nyt tuomarit vielä mukaan siihen tempoon ja selkeät linjaukset kontaktitilanteisiin, että pelaajatkin tietävät mikä on sallittua ja mikä ei. Vaikeaahan se on, mutta siitähä tuomareille maksetaan eli tottakai palautetta saa myös antaa kun homma ei oikein suju aina :)

  24. Aurajoki kirjoitti:

    Vaikka tuomarit viheltäisi kuinka huonosti niin Juha Sirkka kehuu silti ja taputtaa selälle. Ei oo miehellä pokkaa hyllyttää ketään ja on väärä mies tehtäväänsä!

    Kyllä sählämisestä pitää joutua hyllylle!!!

  25. Jupu kirjoitti:

    Ehkä Juha on saanut tahtonsa läpi, ja viimeisimmässä koulutuksessa keskityttiin nyt vaikka siihen itsepuolustukseen..Tulokset puhukoon puolestaan.

  26. TR kirjoitti:

    Kokemuksesta täytyy sanoa, että Juha Sirkka on ETV:ssä se kaveri joka on eniten ajan hermolla koko hommassa. Kuka muu sieltä on uskaltanut tulla omalla nimellä esiin esim. tällä sivustolla? Koeta nyt muilta saada kommenttia…

    Turhaa lajihenkilöstö Sirkkaa haukkuu joka on oikeasti yrittäää olla mukana tämän päivän lajissa ja uskaltaa antaa mielipiteensä julki omalla nimellä.

    Meillä on salibandyliitossa monia eri valiokuntia/ asia vastaavia joista kukaan ei uskalla tulla omalla nimellään koskaan julki vaikeista asioista. Sirkka uskaltaa ja siihe resbect hänelle.

  27. Juupa juu kirjoitti:

    ” TR ”. Sirkka on kyllä ollut ajan hermolla, mutta nyt ilmeisesti laskeutunut samaan harmaaseen joukkioon muun ” johdon ” kanssa. Aiemmin kirjoitusta oli sääntöjen tuntemattomuudesta. Kyllä suurin ongelma on pelin hallinnassa, auktoriteetin puutteessa ( ansiosta ) ja etenkin ikivanha ongelma mm. hyötyjen suhteen. Siinä ei vain ole päästy eteenpäin, pikemminkin päinvastoin.

    Edelleen kouluttajien surkea taso ja otteluvalvojien heikko taso yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät kehitä ketään. Mutta tämäkään mielipide ei johda mihinkään, vaan on aamuinen turhautunut purkaus.

  28. sammakko kirjoitti:

    Pakko vielä kommentoida, kun näemmä muutkin ovat vähän samaa mieltä olleet. Varsinkin tuo valmentajien harrastama kommentointi ja se esmerkki, omalle joukkueellekin.

    Kunnon koutsi miettii sitä, minkä esimerkin asioihin keskittymisestä antaa joukkueelleenkin. ”Mitä enemmän keskittyminen on tuomareissa, alustassa tai vaikkapa makkaran myyjissä, se on poissa suorituksesta ja oman toiminnan parantamisesta.”
    Tuomareille ei mussuteta pelissä, vaikka ne viheltäis miten. Ei ainakaan erän käydessä, jos ei oo palaveri kapteenien ja tuomareitten kesken. Nykky-kirjasta voi ottaa mallia, miten Mikke Järveä hänkin neuvoi finaaleita ennen. Hymyilee ja tsemppaa tuomareita kun ruottipoika itkee paria väärää vaparia ;).

    Keskitytään siihen peliin ja juostaan pallon alle vaikka vapari tuliskin väärin perustein. Tässä voi moni tiimi ottaa SSV:stä mallia. Amu Ahonen kans osaa hommansa.
    Tunnetta saa pelissä olla joo, mutta parempi mennä vapareissa pitään miehiä ja peitolle, kuin levitellä käsiä ;). Kalliiks käy käytösjäähytkin tiukoissa matseissa.

    Keskustelu on ihan hyväksi ja mun puolesta itkeköön kuka haluaa tuomareista ihan niin paljon kuin tahtoo ;). Mutta kannattais tosiaankin miettiä mitkä asiat on niitä, joihin voi suht helpolla itekkin vaikuttaa ja mikä on järkevintä. Valmentajille suosittelen Nykky/Ahonen linjaa tuomariasioissa ennemmin kuin tätä itkemistä julkisesti! :D

  29. Mikä Don Quijote kirjoitti:

    Allaolevasta paistaa se että olet joko entinen erotuomari tai alasarjatuomari, jolla ei ollut eväitä terävimmälle huipulle tai, sinut päätettiin sieltä pudottaa.
    Muutenhan et edes tietäisi otteluvalvojia tai kouluttajia.

    Ymmärräthän, että katkeruudestasi on haittaa erotuomaritoiminnalle ja koko lajille.
    Joku newbie voi vielä uskoa sinua…

    ”Edelleen kouluttajien surkea taso ja otteluvalvojien heikko taso yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät kehitä ketään. Mutta tämäkään mielipide ei johda mihinkään, vaan on aamuinen turhautunut purkaus.”

  30. Jeppe kirjoitti:

    Mietitäänpäs peliä taas kokonaisuudessaan. Oilers kaksi ensimmäistä erää unessa ja Erä johti peliä kummiskin yli 58 minuuttia! Aivan varmastihan tällainen kuumentaa tunteita ja vielä lisäksi, kun kahden erän jälkeen Oilers alkaa löytämään taas peliään ja tulee viimeisesssä erässä aivan eri meiningillä mukaan ja reilu minuutti ennen loppua tasoihin.

    Muutama jäähy ehkä vähän kyseenalaisia, mutta niinkuin tuolla aikaisemminkin jo mainittiin, niin mitään suurempaa vaikutusta näillä ei loppupeleissä ollut. Tasaisesti jäi molemmilta näkemättä rikkeitä.

    Voin ihan faktana kertoa kaikille kritisoijille, että jo yhden käsistä lähteneen pelin perusteella on poikia pistetty laulukuoroon eli ulos kyseisen tason peleistä. Jos peli menee aivan vihkoon, niin viimeistään ov:n palautteessa saa siitä kuulla, mikäli ei ole vielä tajunnut! Lahjakkaita ja nälkäisiä tuomareita kyllä riittää alempana ja sieltä on helppo nostaa uusia kasvoja liigapeleihin. Näin se vain on!

Kommentoi

© Pääkallo.fi 2011—2014

Do not send email to this address