Pelivelien lihamylly jauhoi mestareista jauhelihaa

Ennen kolmatta finaalia pohdittiin, oliko toisen finaalin loppu vain SSV:n työtapaturma vai käänsikö se ottelusarjan kulkua. Tällä hetkellä, kun kolmatta ottelua on pelattu 50 minuuttia, voidaan sanoa, että käänsi. SPV ei lähtenyt katsomaan, mitä tapahtuu vaan jatkoi siitä, mihin sunnuntaina Vantaalla jäi. Sami Koski aloitti karkelot yhdeksän sekunnin pelin jälkeen ja sen jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue.

Pelivelidominanssiin syitä oli varmasti monia. Toisen pelin nousu varmasti vapautti joukkueen. Jokin SSV:nkin valmistautumisessa meni raskaasti pieleen, mutta sen tietävät vain joukkueen jäsenet. Syistä voidaankin nostaa esille kolme täysin ilmeistä.

Jarno Ihme pesi ensinnäkin mestareiden vahdit selvästi. Toni Lötjönen ilmaisi ensimmäisen eikä David Rytych vakuuttanut millään tavalla. Ihme nappasi kolme syöttöpistettä.

SPV:n ylivoima palasi toiseksi murhaavalle tasolleen. Nyt miehet ja pallo liikkuivat oikeilla ajoituksilla. Mestarit näyttivät alivoimassaan norsuilta posliinikaupassa. Dynastialle osoitettiin myös boksia, koska SSV oli jatkuvasti monta askelta jäljessä.

Pelillisesti kaiken avain oli kuitenkin SPV:n hyökkäyspeli. Tommy Koposen suojatit eivät jääneet enää telineisiin, roiskimaan pitkää syöttöä ja nyhjäämään kulmiin – pelin ulkopuolelle. Nyt Peliveljet menivät pallon kanssa SSV:n viisikon sisään suorilla hyökkäyksillä keskialueelta. Mestareiden ei ollut enää helppo puolustaa ja mökki meni nurin. Tämän jälkeen SPV:n prässikarvaus tuli luontevasti samalla liikkeellä kuin hyökkäyksissä. Peli alkoi virtailla, tempo nousi, kun vielä mestarit työnsivät prässiin aivan alussa. Tässä myllyssä Veljeskunta SSV ei kestänyt. Peliveljien lihamylly pyöri niin vinhaa vauhtia, että mestareista tuli Rein Kiven äidinkielellä ”hakkilihaa” – hienolla jauhatuksella. Tällaista ei ole SSV:n dynastian aikana nähty.

Siinäpä se, lyhyestä virsi kaunis. Asetelmat neljänteen peliin ovat kutkuttavat. Palataan niihin lähempänä.

Loppuun vielä pieni detalji: SSV:n ykkösketju pääsi tasakentällisin ensi kerran finaaleissa nollan tai plussan puolelle – kun joukkue hävisi 13-4!

14 comments

  1. Tamin teesien mukaan lätkässä tärkein ottelun sisäinen taistelu on ykkösketju vs. ykkösketju.

    Tällä kertaa se taistelu indikoi täysin päinvastaista.

  2. Hakkaraiselta hyvää analyysiä! Kysymys kuuluukin, ehtiikö molempien joukkueiden nuppi selvitä perjantaiksi? Se jonka psyyke ja fysiikka palutuu nopeammin voittaa – paras voittaa! Luulenpa että se on suurella todennäköisyydellä Spv.

  3. ”Pelillisesti kaiken avain oli kuitenkin SPV:n hyökkäyspeli”
    Outo kirjoitus. Noinhan sitä pitää tehdäkin.
    Avain oli kyllä SSV:n viiskon liike tai oikeastaan liikkumattomuus. 1-2 äijää pelasi ja loput katsoi. Liikettä joka olisi mahdollistanut toisen tai kolmannen syötön ei ollut.

  4. Olisiko SSV kuitenkin ollut pakotettu säästelemään pakkeja Toivosen loukkaantumisen myötä? Omaan silmään SSV:n avaaminen näytti passiivisimmalta aikoihin…

  5. Ihme puntarointii tän tapaus Toivosen kanssa, SSV:ltä puuttunu pakkeja kokokausi ei se nyt ole yhdestä pelimiehestä kiinni. Kyllä ne syyt on jossain aivan muualla kun Toivosen puuttumisessa. Se ei kuitenkaa vaikuta kentällä olevien pelaajien surkeisiin esityksiin jo peli alusta asti.

  6. Hammeri, on pakkeja ja pakkeja. Ketäs Toivosen kaltaisia pakkeja sieltä on puuttunut koko kauden..? Eikä tietenkään Toivonen ole yksin syy SSV:n huonoon peliin. Suuri liikkeelle paneva voima kuitenkin. Toivonen takaisin pelille, niin muutos on hurja.

    Ja ”puntarointihan” on penkkiurheilun suola, eikö?

    Friday the 13th is comin’

    ”Friday the 13th is a date considered to be bad luck in western superstition”

  7. No onhan Ratsula ollut sivussa lähes koko kauden ja lasken hänetkin lähes yhtä hyväksi pakiksi kuin Toivosen.

  8. Joo eipä voi Ratsulaa ja Toivosta verrata toisiinsa millään tasolla..

  9. kolme huippuketjua vs. yksi huippuketju,siinäpä taitaa olla syy noihin lukemiin..Peliveljet takovat maaleja erittäin laajalla rintamalla kun taas SSV:n maalintekovastuu kasaantunut liikaa trion Järvi,Järvinen ja Forsten hartioille.Sen lisäksi Ratsula ,Toivonen ja Tiitu ovat täysin puolikuntoisia,tänään liikahtaa pytty lakeuksille.