Alanko ratkaisi jatkoajalla naisten avausfinaalin – ”Haastot jopa tyhmiä”

Classic emännöi huipputurnausta elokuun loppupuolella. Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Naisten Salibandyliigan finaalit aloitettiin Tampereella erittäin tasaisissa merkeissä, kun runkosarjan voittaja Classic kohtasi kotikentällään SB-Pron. Ottelu oli alkuvihellyksestä lähtien tiukka vääntö ja päättyi lopulta Classicin 7-6-jatkoaikavoittoon (2-1,1-4,3-1,1-0). Eliisa Alanko ratkaisi ottelun jatkoajan päätösminuutilla.

SB Pron halliongelmista johtuen finaalisarja jatkuu huomenna jo klo 12.30 Pasilassa. Ottelu ei tule olemaan aikavälin vuoksi helppo vieraille, mutta ei myöskään kodittomalle kotijoukkueelle.

Mihin ottelu ratkesi?
Ottelu kulki pitkälti siten, että Classic piti palloa ja SB-Pro iski terävästi vastaan. Pro puolusti erinomaisesti läpi ottelun, karvasi rohkeasti ja oli tehokas omissa paikoissaan. Classicin peliä leimasivat ajoittaiset virheet ja välillä pakkopullalta vaikuttanut siirtely hyökkäyspäässä. Classic pelasi kuitenkin erinomaisen viimeisen erän ja myllytti lähes koko jatkoerän. Aliisa Pöllänen pääsi kokeilemaan ratkaisua rangaistuslaukauksesta jatkoerässä, mutta epäonnistui. Lopulta joukkue ansaitsi voittonsa Eliisa Alangon kauniilla maalilla ajassa 69.37.

Ottelun hahmo?
Vaikka ottelun ratkaisijaksi nousi vanha tuttu, niin läpi ottelun onnistui varsinkin kolme maalia tarjoillut Minna Korhonen. Puolustaja Sanni Niemisen pelirohkeus yhdistettynä pallovarmuuteen oli tänään tärkeä elementti kotijoukkueelle, koska Pro ei päästänyt Classicin pelinavaajia helpolla.

Ottelun puheenaihe?
Vaikka Pro lähti otteluun hienoisena altavastaajana, se pelasi erittäin ennakkoluulottomasti. Vaikka oman pään puolustus oli tarkkaa ja tiivistä, niin hyökkäyksessäkin joukkue otti kiinni kovaa ja korkealta. Kotijoukkue joutui ajoittain varsin ahtaalle, mutta klaarasi varsinkin kokemuksen ja yksilötaidon turvin ensimmäisen osavoiton itselleen.

Kommentit:
– En ole tyytyväinen joukkueen esitykseen. Liikaa helppoja virheitä. Ensimmäinen erä oli hyvä, toisessa kolisi omissa ja viimeisessä noustiin tasoihin. Haastot olivat ajottain jopa tyhmiä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että voitettiin, Classic-luotsi Irina Peltola totesi.
– Kaksi parasta kohtasi tänään. Hyvä ja tasainen peli oli. Pari maalia saatiin halvalla. Paikkoja oli toki molemmilla. En usko, että huomiseksi muutetaan mitään, vaan ainoastaan lisätään vähän ”höökiä”, SB-Pron valmentaja Timo Suonpää muotoili.

Tilastohuomiot:
Classic: Minna Korhonen 0+3, Minna Kallio 2+0, Hanna Sipiläinen 2+0, Eliisa Alanko ja Aliisa Pöllänen erl.
SB Pro: Karoliina Kujala 2+2, Elina Kujala 1+2, Mira Wickman 1+1, Laura Loisa 25 torjuntaa
Yleisöä: 324

Linkit:
Ottelun tilastot
Ottelun kuvat Salibandyliigan Flickrissä
Valmentajien videohaastattelut Youtubessa

One comment