Tämä on älyttömin väkivallanteko salibandykentillä – 12 vuoden pelikielto

Pääkallo.fi uutisoi perjantaina 4. divisioonassa sattuneesta tapauksesta, jossa maalivahti sai vuoden pelikiellon lyötyään kypärällään erotuomaria. Tapaus ei todellakaan ole törkein salibandyssä tapahtunut väkivallanteko.

Pääkallo.fi haastatteli maalivahti löi kypärällä -episodin tiimoilta Salibandyliiton kilpailupäällikkö Ari Vehniäistä, joka nosti lauantaina julkaistussa jutussa esille myös tapauksen, jossa tuomaria uhkailtiin puukolla.

– Törkeimpänä tulee mieleen noin 7–10 vuotta sitten tapahtunut juttu. Tuomari antoi punaisen kortin pelaajalle turnausmuotoisessa pelissä. Toisen pelin ollessa käynnissä pelikiellossa ollut pelaaja uhkaili tuomaria puukolla. Saaduista sanktioista en ole aivan varma, Vehniäinen muisteli.

Pienen kaivelun jälkeen selvisi, että Vehniäinen puhui vuonna 2002 tapahtuneesta väkivallanteosta. Sen myötä eräälle pelaajalle langetettiin peräti 12 vuoden pelikielto.

Itse tapahtuma kulki seuraavanlaisesti SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailman 21/02 mukaan:

”Kilpailukieltoon johtanut hyökkäys tapahtui lokakuussa Helsingissä miesten 5. divisioonan ottelussa FBC Score–HNMKY. Kaksikymmentävuotias mieshenkilö, joka hyökkäsi erotuomarin kimppuun teräaseen kanssa, oli ottelussa katsojana, mutta kuului FBC Scoren joukkueeseen. Hänet oli aiemmin päivällä poistettu ottelusta epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Miehen taltuttamiseksi tarvittiin apua ottelun toimitsijalta sekä hänen oman joukkueensa pelaajilta. Paikalle hälytettiin myös poliisi. Tuomari selvisi tilanteesta vammoitta.”

Langetetun tuomion perusteella pelaajan pelikielto päättyy 31.12.2014.

12 comments

  1. Pelaaja piti puukkoa tuomarin kurkulla. Ruskeasuo kenttä 3, Toimitsijat riensivät tuomarin avuksi ja saivat puukon pois.

  2. Toivotaan että tuomarit kaivaa esiin grande openin tuomarin kimppuun kävijän ja vähintään 5v pelikieltoja. Huhujen mukaan kaveri edustaa sarjatason jengiä, ja todistajien puutteesta ei pitäis jäädä kiinni… Tää on loistavaa että sanktioita tulee, se nyt on normia jos hermo menee ja vähän huutaa, mutta kyllä pitäis tajuta olla kiinni käymättä…

  3. Kuulemma Grande Openin tuomarijuttua selvitellään alueen kerhon usbekin avustuksella. Ei varmaan mikään päivän tai kahen prosessi oo kuitenkaa. Koittakaa pääkallo saada usbekilta tai jopa tältä tuomarilta jotain haastattelua asiasta, ihan kunnollahan tätä tuomaria oli ilmeisesti mukiloitu?

  4. Mitä tarkoittaa tuo nimimerkki S:n ”edustaa sarjatason jengiä” ? kuutosdivarikin on sarja, ei siellä mitään treenata.

  5. Jep vähän huonosti kirjoitettu:-). Eli tarkoitin just että kaveri ilmeisesti pelaa jossain aladivarissa, joten voinee antaa rangaistuksen liitosta, jos pystytään todistamaan–> sitten on niitä noissa harrasteturnauksissa jotka eivät pelaa edes aladivareissa ja niille onkin liiton osalta pahempi antaa mitään rangaistuksia…

  6. Uskon, että vaikka pelaaja ei pelaisi missää niin hänelle voitasiik silti langettaa pelikieltoa, sillä on mahdollista että hän joskus pelaakin ja tulee sitten ilman kieltoja mukaan, ei kuulosta kovin hyvältä.

  7. Mikä juttu se oli kun joku 10 v sitten eräs maalivahti rupes riehumaan ja sai kanssa jokusen vuoden pelikieltoa. Vahvat huhut aikoinaan kertoi että riehuja ei olisi ollut pöytäkirjassa ollut pelaaja, joten pelikieltoa tuli ihan syyttömälle… Kiva kaveri tää:)
    Tää riehuja taitaa vieläkin liirata kakkosessa.