NST-valmentajan ”jäniskevennys” ei uponnut tuomareihin Tampereella – Classic höntsäili murskavoittoon

Kuva: Esa Takalo

Kuva: Esa Takalo
Kuva: Esa Takalo

Champions Cupin välieräpettymyksestä sisuuntunut Tampereen Classic näytti Lappeenrannan NST:lle kaapin paikan naisten Salibandyliigan ottelussa Tampere-areenassa. Hallitseva mestari leikitteli vieraistaan varsin helpon voiton lukemin 12–2 (4–0, 2–0, 6–2).

Kaikki kolme peliään voittanut Classic pitää liigan piikkipaikkaa maalieron turvin. Keskikastin NST:llä on nyt koossa kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

Mihin ottelu ratkesi?
Classic otti vierailtaan luulot pois heti avauserässä laukomalla pallon neljästi ohi NST-vahti Melissa Kotiahon. NST:n valmennus herättelikin omiaan aikalisällä vain 10 minuutin pelin jälkeen. Sanni Nieminen ja rangaistuslaukauksesta onnistunut Eliisa Alanko venyttivät Classicin johdon toisen erän alussa jo 6–0:aan, ja viimeistään silloin nuoren lappeenrantalaisjoukkueen eväät oli syöty.

Ottelun hahmo?
Peräti 11 Classic-pelaajaa kirjautti vähintään yhden tehopisteen. Komeimman saldon (1+3) rohmusi puolustaja Sanni Nieminen, joka teki kauden avauspisteensä.
– Sain karistettua apinan selästäni, ja pystyin nauttimaan pelaamisesta, kertoi Champions Cupin pelejä jännittänyt Nieminen.

Kuva: Esa Takalo
Kuva: Esa Takalo

Ottelun puheenaihe?
Rajun nuorennusleikkauksen kokenut NST oli kuin varjo takavuosista, jolloin se antoi Classicille kovan vastuksen. Vuoden 2011 finaalikaksikko pelasi heikkotempoisen pelin, eikä puolivaloilla esiintyneen Classicin voitto ollut missään vaiheessa uhattuna. Emäntien Sanna Salonen, Mona Takalo ja Fanny Sointu kirjauttivat ensimmäiset liigapeliminuuttinsa. NST:n Ella Kettunen puolestaan viimeisteli ensimmäisen liigamaalinsa.

NST:n päävalmentajan Olli Englundin heitto tuomareille toi päätöserässä kahden minuutin rangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä.
– Vertasin peliä Tapparan pelaamiseen. Yritin vain keventää tunnelmaa jäniskevennyksellä, mutta taisin osua herkkään paikkaan, Englund puolusteli.

Kommentit:
– Avauserässä emme uskaltaneet pelata ja olimme liian kilttejä. Virheistä syntyi negatiivisuuden kierre. Toisessa erässä aloimme pelata kovempaa, mikä kuumensi vastustajaa. Kyllä heidänkin täytyy ymmärtää, ettemme voi väistellä heitä kaukalossa. Rumista lukemista huolimatta jäi hyvä fiilis, kun joukkue pääsi koko ajan paremmin sisälle peliin. Tämä on oppimismatka nuorelle joukkueelle, kiteytti NST:n Englund.
– Kentällä nähtiin sisuuntunut Classic, ja peli oli aika nopeasti taputeltu. NST oli hienoinen pettymys, sillä odotimme kovempaa vastusta. Ensikertalaisemme onnistuivat hienosti: Sanna Salonen oli kaukalossa kuin kala vedessä, ja muutkin saivat hyvin juonesta kiinni kentälle päästyään, Classicin päävalmentaja Irina Peltola tuumasi.

Tilastohuomiot:
Classic: Sanni Nieminen 1+3, Katri Luomaniemi 2+1, Eliisa Alanko 2+1, Nina Rantala 1+2, Hanna Sipiläinen 2+0, Katriina Saarinen 1+1.
NST: Juuli Hakkarainen 1+0, Ella Kettunen 1+0, Melissa Kotiaho 21 torjuntaa.

Lauantai-illan muut Naisten Salibandyliigan tulokset:
Papas– Sheriffs 5–5 ja., OLS–TPS 10–1, PSS–M-Team 3-2, SB-Pro–Happee 9–8

Teksti: Annina Vainio, Tampere

4 comments

  1. No ihan paikalla olleena voisin tarkentaa vierasjoukkueen valmentajan Englundin vertailuja Tapparan pelaamiseen. 2 minuuttia ei ilmeisestikään tullut sanan Tampere tai Tappara mainitsemisesta, vaan palautteesta, jonka hän antoi suullisesti erotuomareille ja jossa mainittiin Tampereen ja Tapparan lisäksi sanat v…tu, s…na, p….kle ja niin edelleen. Jos tämä Olli Englund on tyytyväinen esitykseensä edelleen, niin hyvä juttu. Minä tunsin ja tunnen myötähäpeää. Kyseisen Olli Englundin herkistä paikoista en oikeastaan haluaisi kuulla sen enempää. Ihan lajin julkisuuskuvan kannalta kannattaisi miettiä mitä kiljuu pelin aikana ja varsinkin mitä totuuksia lausuu sen jälkeen.

  2. Joo harvemmin tuolla pelikentillä voimasanoja kuuluu.
    Siistisi suutaan ettei katsojat järkyty.

  3. …kauanpa kesti mediahiljaisuus nakeilla. Koskahan Englund oppii keskittymään matsiin ja pystyy pitämään suunsa kiinni varsinkin peleissä, joissa omaa jengiä viedään kuin litran mittaa. Samaa lauluahan se oli koko viime kausikin.