Pukukoppimusiikki

Musiikki kuuluu vahvasti urheiluun. Se nostattaa fiiliksiä, tarvittaessa rauhoittaa tai antaa ripauksen lisää adrenaliinia vereen.

Ottelutapahtumissa ämyreistä pauhaavat kestohitit yli lajirajojen. Samaa musiikkia kuullaan jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssä. Urheilun kestohittejä kompensoidaan trendikkäästi lauluilla populaarimusiikin aallon harjalta. Ihmiset jotka tulevat ottelutapahtumiin, haluavat juuri tämänlaista tuttua musiikkia, jolla hekin pääsevät pelifiilikseen.

Pukukopissa asia on toisin. Toistokerrat biiseille ovat niin valtavia, että jos Metallican Enter Sandman olisi soinut repeatilla jokainen treeni- ja pelikerta, ei mielialahäiriöiltä olisi voitu välttyä. Biisit kuluvat puhki. Kyllä niitä arvostaa, vaikka niitä ei enää jaksaisi kuulla enempää. Esimerkiksi Kake Randelinin Nasta pimu oli MM-kisojen 2010 yksi vahvimmista kisabiiseistä. Mika Savolainen toi Kaken levylautaselleni. Nyt Nasta pimu on siirtynyt ikivihreiden arkistoon, jonne kurkistetaan aniharvoin.

90-luvulla soi vahvasti tekno, Metallica, Toto ja Van Halen. Ikuisuuskiista Happeen ja Oilersin välillä on ratkaistava. Oilers omi Happeelta Mikko Lehdon mukaantuliaisena Van Halenin Right Now -kappaleen sisääntulobiisikseen. Tiedän, että sohaisen ampiaispesää. Minulla on todennäköisesti pienet painit edessä hyvien ystävien kesken, jotka edustivat Oilersia noina aikoina. Me jyväskyläläiset haluamme korostaa sitä, että tämä kyseinen biisi oli meidän. ME käytimme sitä sisääntulo biisinämme ennen Oilersia. Toivottavasti tälle kiistalle saatiin nyt piste.

Samoin kuin kaikille metallimusiikin ystäville ja vanhoille pelikavereilleni täytyy paljastaa salaisuus. Miesten pukukopissa ei soi enää tänä päivänä pelkästään raskasta metallia ja saksalaista teknoa. Metallimusiikin kulta-aika sijoittui vuosille 1995-2005, jolloin metallimusiikki alkoi muuttamaan muotoa enemmän deathmetallin ja metalcoren suuntaan. Olen kiitollinen miehelle nimeltä Santtu Manner, kun hän esitteli minut yhtyeelle nimeltä In Flames, joka on ollut yksi suosikeistani siitä saakka.

Nykyään suomalainen poppiräppi on nostanut suosiotaan kaikissa pukukopeissa, kuten esimerkiksi Harhauttajat: Salibandy on elämää. Pukukoppimusiikki on todennäköisesti jokaisen joukkueensa sielun ilmentymä. Mielenkiintoista on se, että musiikin merkitys näyttää korostuvan mitä lähemmäksi joukkueen tavoitetta saavutaan.

Yleensä musiikista saadaan ylimääräinen jäsen joukkueeseen ja aina löytyy niin sanottu kisabiisi. Keväällä 2012 Peliveljien kopissa soi tiuhaan uudelleen löydetty Frederik. Outo kumarrus Jori Isomäelle Sean Bananin muodossa. Kaudella 2013 tottakai Teflon Brothers ja Scooterin 4 AM. MM-kisojen 2012 selkeä kisabiisi oli Ringa Ropon ja Tuija Helanderin tulkistama Juokse pois.

Tällä hetkellä pukukopissamme soi israelilainen konemusiikki. Mietin miten tähän on tultu? Kokeilunhalu, huumorintaju ja huikea ryhmähenki polttomerkkaa oudot biisit ryhmän omiksi inside-jutuiksi. Tämä tuo joukkuehenkeä.

Mikä biisi tulee uutena puskista ja nousee kisabiisiksi Peliveljien pukukopissa Champions Cupissa? Vielä en tiedä, mutta todennäköisesti Tampereella se kuuluu kaduilla ja käytävillä. Eräällä salibandynpelaajalla on lapsellinen tapa soitattaa sellaista pikkukajaria, missä ikinä hänen joukkueet kulkevatkaan. Yleensä sieltä soi mielenkiintoisia herkkuja. Pyydän jo etukäteen anteeksi häiriötä.

Hyvä koppimusiikki on kuin Forrest Gumpista tutuksi tullut metafora muunneltuna: Se on kuin suklaarasia – ikinä ei tiedä minkä herkun saa.

Hipitihopeti ja Rokkenrollterveisin, vahvaan bassoon luottaen:

Mikko #17

Esimerkkejä herkuista:

Perhosveitsi Heikki ja Lika-aki – Sukkatemppu
System Of A Down – The Metro
Khaled -Cèst La Vie
Enter Shikari – Pack Of Thieves
Kid Cudi – Pursuit of Happines (Steve Aoki remix)
Five Finger Death Punch – The Pride
Scooter – Maria
Scooter – 4 AM
Scooter – Move yout ass
David Guetta – Titanium
Maclemore – And we danced
Hevisaurus – Kapteeni Koukku
Soilwork – Spectrum Of Eternity
De La Soul – Ring Ring Ring
The Smashing Pumpkins – Bullet With Butterfly Wings
2 Chainz, Wiz Khalifa – We Own It
Teenage Bottle Rocket – Bigger than Kiss
Trivium – In Waves
Avicii – Hey Brother
Infected Mushroom – Where Do I Belong
Misfits – Scream
The Hellacopters – By the Grace of god
Adept – Soud the alarm
Dr Alban – Let the beat go on
Imperio – Nostra Culpa
Danzig – Mother
Jukka Kuoppamäki – Kultaa taikka kunniaa
In Flames – Cloud Connected

14 comments

  1. Moi Mikko,

    Hieno kirjoitus.

    Oilersissa Van Halen Right Now otettiin käyttöön syksyllä 1998. Panu Laaksosen toimiessa managerina ja allekirjoittaneen toimiessa joukkueenjohtajana.

    Ennen Happeeta ja Mikko Lehdon siirtymistä siis. Tiedät tämän hyvin.

    Väännetään lisää perjantaina.

    Voittoisia pelejä ja kaupallista loppusyksyä.

    Hexi

  2. Kultaa taikka kunniaa soi Josban kopissa jo 89-90 kun kundit nousivat liigaan ja voittivat Suomen-cupin divarijoukkueena.

    Vaikuttava fiilis kun koppi aukes ja Ruokonen, Kettuset, Muukkunonen ja kumpp. juoksivat ko. kappaleen tahdissa kentälle.
    (Malmin kauppaoppilaitos!)

    Ja kulttaa sekä kunniaakin tuli 🙂

  3. Tereees – Florbal song. Siinä niiloille. Vaikka en tsekkiä ymmärrä niin ihan tarttuva kipale.

  4. Tullut huomattua että nykysäbääjillä useilla järjettömän paska musamaku! Just nää räppipopit hyi helvetti;-). Vanhana keikkajyränä ei voi suostua tolle linjalle:-D

  5. Loistava huomio herra 43:lta.

    Tinakenkätyttö unohtui mainita vuoden 2008 selkeänä kisabiisinä.

    Kiitokset!

  6. Adrenaliinin nostattajana itsellä toimii aina ennen peliä Children of Bodom – Black Widow. Viimeinen biisi jonka kuuntelen ennen kentälle menoa.

  7. Hei,
    Kyllä se koppimusa on muuttumassa. Hevi alkaa olemaan out ja räpit/popit/rokit tilalle. Itse olen lätkäpuolella ja siellä kuulee paljon etenkin junnujoukkueiden koppimusaa ja tämän perusteella olen päättelyni tehnyt.

  8. Jep junnut kuuntelee sitä 90-luvun teknon nykyversiota:-). Kaverin kanssa naurettiin CC:ssä kun ensin tuli jotain nykyteknoa ja perään Haddawaytä ja ihan samalta kuullosti:-)

  9. Kyllä se koppimusa on ainaki oman tiimin kopissa sitä elektronista musaa. Mutta mikäs siinä,sehän on juuri loistavaa pelimusiikkia.

  10. Kaija koo – Tinakenkätyttö soi aina pukkarissa sillä on meidän maalilaulumme 🙂