IS: Tedy Salutskij jättipitkään pelikieltoon – ”Ketään en lyönyt”

Kuva: Iiro Karesniemi

Kuva: Iiro Karesniemi
Kuva: Iiro Karesniemi

Ilta-Sanomat uutisoi verkkosivuillaan, että Salibandyliigasta tuttu kovanaama Tedy Salutskij on saanut peräti kahdeksan kuukauden pelikiellon kakkosdivariottelusssa tapahtuneen välikohtauksen takia.

Salutskij edustaa kakkosdivariseura Jokereita. Salutskij sai helmikuun alussa punaisen kortin Jokerit–LoSB-ottelussa.

– Salutskij oli pelaamassa joukkueensa kanssa Lohjalla Lohjan Salibandyä vastaan helmikuun alussa. Pelikieltoon johtaneet tapahtumat alkoivat vapaalyöntitilanteesta. Aluksi se oli tuomittu Jokereille, mutta tuomaristo käänsi suunnan, kun katsoi vieraiden viivytelleen liikaa. Pian sen jälkeen alkoi suunsoitto, johon osallistui Salutskij’n lisäksi myös muutama lohjalaispelaaja. Kentälle syntyi IS:n saamien tietojen mukaan yleinen härdelli. Osapuolilla on hyvin toisistaan poikkeava näkemys, mitä sen aikana todella tapahtui, Ilta-Sanomien jutussa kerrotaan.

Kuva: Iiro Karesniemi
Kuva: Iiro Karesniemi

– Ketään en lyönyt, eikä kukaan lyönyt minua. Kyse oli nokkapokasta, jossa oli lisäkseni mukana useita vastustajan pelaajia, Salutskij sanoo Ilta-Sanomille.

Salutskij on pelikiellossa lokakuun loppuun asti.

Salibandyliigaa Salutskij pelasi vuosina 2002–2008 HIFK:n ja Oilersin riveissä.

Lue Ilta-Sanomien alkuperäinen uutinen aiheesta kokonaisuudessaan.

57 comments

  1. Kertoo uutisoinnin tasosta, kun pelipaikkakin on väärä. Tapahtumat sijoittuvat Jokereiden kotiotteluun. Ei sillä, että se mitään muuttaisi. Ainakin pelin jälkeen asioista molempia kuulleena, molempien joukkueiden näkemykset tapahtumista olivat aika samoilla linjoilla.

    Pelikiellon pituus toki silti yllättää.

  2. Pari faktaa. Pelihän pelattiin Campossa, ei Lohjalla.

    Tilanne kärjistyi, kun puusilmä tuomarit halusivat väkisin antaa Salutskijlle jäähyn ja vihelsivät väärän etäisyyden ennenkuin pelaajat ehtivät kauemmas pallosta, kun suunta oli muutettu. Oikein toimittuna tuomareiden olisi tullut antaa Jokeripelaajille aikaa siirtyä kolmen metrin päähän pallosta. Rangaistuksen seurauksen Lohjan suurisuut menivät vielä hämmentämään ja tuomarit selkeästi valitsivat tahon joka oli syyllinen koko jupakkaan. Pelissä oli jo aiemmin tilanteita joissa Jokerit jäivät törkeiden tuomarivirheellisyyksien uhreiksi. Ottelun tuomarit viheltävät yleensäkin liikaa henkilökohtaisuuksiin ja tunteisiin perustuen.

    Salustskijn teko on ehdottoman tuomittava, mutta osasyyllisiä on Losbin tunnettu provosoija ja väärällä tasolla viheltävät tuomarit.

  3. Taas Jokerit kunnostautuu häröilyssä. Laji kuin laji, niin aina sama seura töpeksii. Salibandyn mutasarja on todellakin sopiva taso tuolle poppoolle.

  4. Ei tolla kaverilla ainakaan kentällä tunnu olevan kaikki inkkarit kanootissa. Kentän ulkopuolisista jutuista en tiedä.

    Ja mitä tulee Losbin provosoijaan/provosoijiin, niin eivätkö he tässä tapauksessa onnistuneet täydellisesti tehtävässään? Itse heitä vastaan pelanneen joudun myöntämään, että varsinkin lohjalla oma peli meni sekaisin ku pojat ”huuteli”.

  5. Kyllä harmittaa että HC Jokerit Oy antaa tämän salibandyporukan pilata mainettaan.

    Ei sillä että jääkiekkopuollellakaan olisi mikään kaikkein asiallisin maine, mutta tämä salibandypuolen meno on jo jotain sellasta mitä en iki-Jokerina jaksa katsoa. Henkilöt joilla ei ole mitään sidettä oikeisiin Jokereihin alkavat puhua jostain Me -brändistä, peluuttavat edustusjoukkueessa täysiä urpoja, ja muutenkin ylimielinen käytös muita seuroja kohtaan. ”Suuria rangaistuksia” selatessa ei voi kuin ihmetellä miten tällaista voidaan sallia;
    Kuronen 2 * 2+10, 1 * 5+20
    T. Salutskij 1 * 5min, 1 * 5+20
    Kirjonen 1 * 5min, 1 * 5+20

    Rapatessa roiskuu toki, mutta vaihtaisitte nyt nimenne joksikin muuksi – Jokereiden kanssa teillä ei ole mitään tekemistä.

  6. Salustskijn teko on ehdottoman tuomittava, mutta osasyyllisiä on Losbin tunnettu provosoija ja väärällä tasolla viheltävät tuomarit

    Osasyyllisiä.. Voi Helvetti..

    Ihan voi peiliin kattoa.

  7. Vanha kunnon Tedy. Pikku provot ja sirkus päällä.
    K18 salibandy kunniaan!!!

  8. Mitä siellä on oikein tapahtunut? Tuskin nokkapokasta ja möykkäämisestä tuomareilla saa 8 kk pelikieltoa?

  9. Seppä Taskiselle: Sen päällä pelaamisen toisessa erässä näkivät kaikki muut paitsi tuomarit. Tedyn päähän lyömisen näki myös tuomarit. Pari kertaa siis nyrkillä päähän sun muuta. Ja tuli tilanteeseen täysin ulkopuolisena kun velipoika ja losbin pelaaja nahistelivat keskenään.

  10. Nikkilä potkaisi Salutskijia ennen tilannetta. Toivottavasti Jokerit panostavat ensi kaudella erilaisen edarin rakentamiseen, potentiaalia puitteissa ja junioreissa on

  11. Tuossa tilanteessa oli Cay Salutskij. Tuon hässäkän aikaan Tedy oli vielä kulmassa lässyttämässä tuomarille ja sieltä tuli päällikkönä paikalle.

  12. Melko lyhyt pelikielto, kun kausi on loppumassa.
    Paljonkos tossa tulee pelejä? Alle 10?

  13. Jep. Nikkilä kampitti ohijuoksevan tedyn ja torikokous alkoi. Ei ollu Nikki-Nakuttajasta miestä vastaamaan teostaan. Semmosia ne on…

  14. Nikkilä potkaisi Tedyltä takaapäin jalat ALTA!! Eikä saanut tempustaan korttia! Käsittämätöntä pelleillyä!

  15. Isot miehet kovistelee muovimailat kädessä. Ihme machoilua oli syyllinen kuka tahansa. Tappelut ei ole kuuluneet eivätkä tule kuulumaan salibandyyn.

  16. En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi lätkässä tappeleminen olisi jotenkin eri asia, kuin esim. Fussessa tai säbässä. Tai tietenkin erona se, että salibandyssä ei nähdä jääkiekon kaltaisia ylilyöntejä.

    Tilanteesta vielä sen verran, että nikkilä oli törkeän kamppinsa jälkeen kysynyt Tedyltä, että ”lähdetäänkö” tedy oli nyökännyt ja nujakka alkoi..

  17. Ikävä tilanne kaikessa urheilun kaameudessa. Harmittaa vain, että Nikkilä sai mitä tilasi, mutta selviytyi kuin koira veräjästä. Nikkilän olisi syytä miettiä miten jatkossa kentällä käyttäytyy, jo siviiliammattinsakkin puolesta. Salutskijn reagoinnin kyllä ymmärtää, kun ensiksi saa potkun takaapäin. Salutskij oli kuulemma vielä kysynyt Nikkilältä ennen nujakkaa: ”lähetkö sä”? Nikkilä vastasi: ”lähen”. No lopputulos on kaikkien selvillä. Nikkilä lähti, mutta ei kerinnyt mihinkään.

    Tämäkin nujakka oltaisiin voitu välttää kunnon tuomariparilla. Tämä Kilpikoski-Saarikoski parivaljakko on täysi vitsi pelaajien ja tuomarikollegoiden mielestä. Toinen ei näe mitään ja toinen liian ylpeän oloinen tuomariksi.

    Hyvinhän tuo Jokerit Salibandy on hommat saaneet liikkeelle, vaikka alle vuosi sitten täälläkin huudeltiin kovaan ääneen ettei tuosta mitään tule. Kymmenen joukkuetta ja yli 200 pelaajaa, joista etenkin junnut pärjää loistavasti omilla tasoillaan. Edustus on vain osa kokonaisuutta ja sekin on hyvin organisoitu, vaikka välillä vähän roiskuu. Urheiluun tavitaan persoonia ja ilmiöitä. Tämä seura ja sen edustusjoukkue on varmasti monen mielestä mielenkiintoinen tapaus. Eittämättä tulevaisuuden johtava salibandyseura koko maassa.

    Viime viikonloppuna kuului kovia uutisia seurasta. Kuulemma isoja uutisia lähiviikkoina tiedossa. Seura tulee kasvamaan keväällä tryouttien tuotoksena ja joukkueita tulee paljon lisää. Hyvää säpinää pääkaupunkiseudun salibandytarjontaan tuonut seura on tervetullut. Kateellisia löytyy aina ja niitä on pesiytynyt paljon juuri salibandyn pariin.

    Tsemppiä Jokerit ja jatkakaa samaan malliin!

  18. Epähuomiossa paikka oli tosiaan Ilta-Sanomien juttuun mennyt väärin. Kiitos huomioista, korjataan pikapuoliin.

  19. Joku Jokereiden toimistolta on tainnut pistää muutaman kommentin tähän ketjuun.

  20. No pientä ymmärrystä ainakin täältä löytyy, jos meni noin kuin tuossa aiemmin on kuvattu. Minkä takia tyyppi sitten väittää ettei ole lyönyt tms. Ilmeisesti joku puhuu muunneltua totuutta, mutta kuka? Kaipa puhaltajat on tilanteen nähny.

  21. Paikan päällä tilannetta todistaneena voin todeta, että Tedy tuli hässäkkään täysin tilanteen ulkopuolelta sen jälkeen kun Lohjan pelaaja (Nikkilä) oli kampannut laidan vieressä Cayn. Tilanteeseen ilman mailaa rynnänneen Tedyn aivot lienee pimenneen todella pahasti jos ei edes muista lyöneensä, sillä kaksi-kolme sen verran mojovaa nyrkiniskua pääsi Nikkiläle tarjoamaan. Sääliksi käy Jokereiden puuhamiehiä kun tälläinen tyhjäpää koittaa parhaansa mukaan tuhota seuran kunnianhimoista projektia. Jos joku meinaa antaa ymmärrystä tämän teon tekijälle, niin pahasti pitää päässä viirata. Ymmärrystä ei tosin pidä antaa Nikkilällekään tämän suorittamasta typerästä kampista.

  22. Nyrkillä lyömisestä voisi salibandyssa antaa vieläkin kovempia tuomioita. Mielestäni tollaisen teon jälkeen ei tulisi olla mitään asiaa enää liiton alaisiin peleihin.

  23. Katsomon puolelta aika hyvin kiteyttää homman. Tuon vaparikäännön jälkeen Cay ajoi Nikkilää poikittaisella josta Nikkilä nurin ja tämän jälkeen Nikkilä kamppasi Cayn. Siinä ei Tedy paljon kysellyt että lähdetäänkö, surutta päälle ja kovaa. Lyönnit eivät olleet mitään poskelle silityksiä vaan kunnolla nyrkillä.

  24. Katsomon puolelta ja toinen katsoja yllä kertovat niin kuin tilanteet ovat kentällä edenneet. Itsekin katsomosta tilannetta seuranneena näin tilanteen samoin kuin he. Kurjaa, että Jokeri-leiristä pitää tulla tänne valehtelemaan enää tässä vaiheessa siitä, kuinka tapahtumat ovat edenneet.

    Ei ole ensimmäinen kerta kun Tedy tekee tälläistä. Oisko ollut syytä miettiä elinikäistä pelikieltoa, vai vieläkö pitää odottaa kolmatta kertaa…?

  25. Jos siellä on tullut pari kolme kunnon iskua kasvoihin, niin ehkä tulemme näkemään todistusaineistoa kuvien muodossa Nikkilän suunnalta, loppuisi ainakin spekulointi löikö Tedy vai ei.

  26. Asia on mennyt todellakin noin miten edelliset katsojat ovat kertoneet.
    On vintti vissiin niin pimeenä Tedyllä että ei muista edes illan tapahtumia, hakee valehtelulla pisteet kotiin.
    Toivottavasti tota kaveria ei nähdä enää pelikentillä jos ei pysty hillitsemään itseensä.
    paikalla ollut järjestyksenvalvoja oli myös pihalla kuin lumiukko. .

    Vares, tuskin sinäkään laittaisit itsestäsi valokuvia kaikkien nähtäville kun näyttää siltä että Jokerien leiristä asiaa vaan kaunistellaan ja puolustellaan täällä.
    Kaikki paikalla olijat näki mm. Repeytyneen pelipaidan!
    Ihme lässytystä porukalta joka kehtaa puolustella tollaista sekopäätä. Ensi kerralla kun vintti pimenee Tedylta voi olla jo paljon pahempi jälki ”uhrilla”.. :/

  27. Eikö kukaan ole kuvannut pelistä mitään?
    Luulisi kahakasta löytyvän edes jotain videomateriaalia.
    Vai onko etelä-suomalaiset säbäurpot niin peeaa kansaa etteivät omista älypuhelimia? Tollanen kahakka tallennetaan varmasti.
    Siitä voi jokainen sitten päättää tekikö teddy sitä vai tätä.

  28. Eikö kukaan tosiaan ottanu videoo tilanteesta? Ois mielenkiintoista nähdä tuo tilanne!

  29. Pikkupoikia nuo Salustskin veljekset. Jos Caylle tulee kärhämää ryntää Teddy puolustamaan ja tappelemaan. Meillä oli 5 vuotiaina samanlainen meno hiekkalaatikkoleikeis(älä kiusaa minun veljeäni)On veljekset taineet jäädä vielä tolle tasolle:)

  30. Totta on, että tuomarikaksikolta jäi aikaisemmin viheltämättä yksi vihellys Jokereiden hyväksi ja tämä nostatti varmasti tunteita! Tämän jälkeen pelitilanteessa tapahtuneista typeryyksistä C. Salutskij ja Nikkilä saivat ansaitusti jäähyt (tosin ilman tuota suurempaa hässäkkää molemmat olisivat saaneet varmasti 2 min). Mutta silti, kumpikin edellämainituista oli selkeästi peliin kuuluvia pelitilanteita. Se mitä Tedy Salutskij teki, ei kuulu MILLÄÄN TAPAA millekään pelikentälle. Ei edes jääkiekkoon, ei edes nakkikioskille. Tämän luulisi varsinkin Jokeri-leiri muistavan varsin kirkkaasti: http://www.hs.fi/urheilu/a1305632293311

    Sinällään ihmettelen Jokeri-kannattajien halua retostella tätä asiaa. Mitä enemmän asia saa julkisuutta, sitä suuremmaksi kasvaa mahdollisuus että joku tekee tapahtumista rikosilmoituksen ja Tedy Salutskijsta tulee salibandykenttien ennakkotapaus samalla tavalla, mitä Ben-Amor on jääkiekossa. Sinällään tämä ei olisi huono asia, koska kyseisen kaltainen väkivalta ei kuulu urheiluun.

    Ja Kari J:lle sen verran, että yhtä hyvin voisit sanoa että Tedy Salutskijn entisenä liigapelaajana ja jo kerran vastaavanlaisesta pelikeillon saaneena kannattaisi miettiä (ja pitäisi tietää!) miten pelikentillä käyttäydytään.

  31. Varmasti katsomossa oli älyluureja sun muuta, peliä kun ei kokonaan kuvaa niin vaikea on peliä takasin livenä kelata. Säbäkentällä ei ole kongia mistä tietää että nyt tapahtuu.

  32. Pitkä pelikielto on mielestäni ihan oikein, jos nyrkit on heilunut!

    Muistan kyllä, että samainen kaveri sai aikanaan kovalla karvauksella ja tsemillä vastustajat monesti sekaisin ja luotua hyviä paikkoja omalle joukkueelleen, joten kyllä miehellä ”hiukan” pelitaitojakin pitäisi löytyä.

    Harmi sinällään, että kohtuu hyvin alkanut Jokerit-salibandy sai tämmöisen jäljen. Toivottavasti toimistolla mietitään, että kuuluuko nämä herrat ensikauden suunnitelmiin.

  33. Miksi Jokerit Salibandy ei ollut tiedottanut asiasta vielä mitenkään (nettisivut ja/tai sosiaalinen media)? Luulisi, että seuran puolesta halutaan kertoa tapahtumat ”virallisesti” ennen esim. Iltasanomia.

  34. Salutskit-Kuronen-Kirjonen, uskomattoman pelleä porukka, pari vuotta sitten samassa lohkossa pelanneena pitää vaan ihmetellä miten aikuiset miehet jaksaa olla niin urpoja, kundeilla liigataustaa kaikilla takana ja varmasti pallo tottelisi ilman että ajellaan selkään, uhataan turpaanvetämisellä jne. Loistavaa että yksi urpo saatiin pois laatikosta pidemmäksi aikaa, ei haittaisi vaikka koko idiottiryhmä laitettaisiin pidemmälle jäähylle.

  35. Salutskij sai 7-8 ottelun pelikiellon pääasiassa tuomariraportin perusteella. Siitähän ei käy kiistäminen, mutta kuulemma kuvatallenne on olemassa niinkuin monista muistakin otteluista tällä kaudella. Video tapahtumista tullaan mitä luultavammin esittämään Pääkallonkin -sivuilla jossain vaiheessa.

    Videolta käy ilmi mm. tuomariraportin suurimmat epäkohdat (miksi Nikkilä sai 5 min rangaistuksen väkivaltaisuudesta, vaikka tuomarit eivät ole nähneet Nikkilän tehneen mitään), Nikkilän potku takaapäin Tedyn jaloille, SSBL:n henkilökuntaan kuuluvan epäasiallinen käytös katsomossa.

    Oletettavasti kyseisen seuran edustusjoukkue tiedottaa asiasta, kun sen aika koittaa. Asiastahan tiesi kuulopuheiden mukaan ensiksi muut tahot kuin liiton toimisto tai tapahtumassa mukana olleet seurat.

    Myös alkukauden Suomen cupin -ottelussa tapahtuneesta taklauksesta raportoitiin liittoon. Tällöinhän asiassa ei ollut muuta kuin turhaa ajanhukkaa liiton toimistolle ja Eriksson ei edes tehnyt vastinetta asiasta.

    Ikävä tapaus näin sivusta seuraajana. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaiset tapahtumat ovat huomattavasti lievempiä, kuin että joku pelaaja taklaa jonkun pelaajan sairastuvalle loppukaudeksi. Salutskijn ja Nikkilän välisessä kahnauksessahan kukaan ei loukkaantunut. Juupas eipäs kirjoittelu ei johda mihinkään.

  36. Epäasiallista käytöstä katsomossa? Siis mitä?

    Video? Onko oikeasti? Onko kysytty jostain vai onko edellä kirjoitettu satua?

    Faktoja pöytään!

  37. Jos kaksi jätkää ottaa molemmat omasta halustaan pienen otannan, ei se mielestäni ole ihan järkyttävän kauheaa. Toki ei lajiin sovi ja rangaistukset tulee olla kovia. Sen sijaan paljon useammin näkee polvitaklauksia, taklauksia ja muita ylilyöntejä joista selviää vitosella tai joskus jopa vaparilla. En oikein ymmärrä miksi vastustajan loukkaantuminen on vasta raskauttava tekijä. Rangaistuksen tulisi olla samanlaisesta teosta aina sama oli sitten tuloksena loukki tai ei.

  38. Video on toimitettu poliisille ja tutkinnan jälkeen siitä julkaistaan kyseinen pätkä!

  39. Miten tää ei yllätä mua yhtään:-). Reilun miehen toilailuista aladivareissa tullut mun korviin jo tietoa, mikä kyll tuomittu ”vääräksi” ja ”epäluotettavaksi”, vaikka ite olin lähes sata varma lähteestäni:-D. No nyt sitten tulee lisää tietoa, mitään varmaahan mä en sano, huhuja kaikki mistä jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä;-)

  40. Olin joskus vuosia sitten katsomassa Espoossa jotain höntsäsarjan peliä jossa kyseinen jamppa kiles ihan sikana junnuille kun ne vei sitä. Rupes ajelee ja tökkii mailan päällä.
    Ei kuulu tänne kylmään pohjoiseen, on mun mielipide- menkööt kotiin tupruttelemaan.

  41. Salusiiniä vietiin kun litran mittaa pelissä!!Kurre ja Salusiini on kuin kaksi pientä lasta,jotka on jääneet kehityksestä!Ollaan miestä kun pelataan mutasarjassa ja kuvittelevat olevansa ylivoimaisia ja muka kaikki kunnioittaa heitä!No Kurre nyt osasi vähän pelata,mutta Salusiinihan ei ole koskaan osannut pelata.Salusiiniähän ei normaali,salibandystä tietävä edes tunne!!Miksei Salusiini halua pelata viimeisiä matseja vaan haluaa huilata noin pitkään!?

  42. Tähän kuvaan mahtuu vain josban kejosen ja reijosen naamataulut.

  43. Vivus, Laakkonen, Diacor, haluatteko sponsoroida tällaista joukkuetta?

  44. Kyseinen idiootti vois lopettaa ja mennä puolaan sähkömieheks

  45. kyseisen sankarin peliotteita campossa 2012-2013 nähneenä en ihmettele yhtään..toivottavasti kukaan ei pelkää tyyppiä vaikka ratsastaa vanhalla maineella ja noilla ihkuilla tatskoilla 😀