TPS niukkaan voittoon Joensuun höntsäottelussa – ”Ottelu kuvasti koko kautta”

Josba ja TPS päättivät Salibandyliigan kautensa perjantai-illan runkosarjavääntöön Joensuussa. Ottelun panoksettumuus huokui läpi koko kolmen erän ajan kummankin joukkueen sählätessä vuorollaan. Pisteet lähtivät lopulta turkulaisten mukaan numeroin 5-6 (0-1, 1-3, 4-2).

Ottelun ainoa panos oli runkosarjasijoitukset 9-11. Voiton myötä TPS säilyi yhdeksäntenä ja surkean loppukauden pelannut Josba tipahti sijalle 11 Kooveen voitettua Indiansin lukemin 4-2.

Mihin ottelu ratkesi?

Surkeatasoinen ja virheitä pursunnut ottelu näytti vielä kolmannen erän alussa menevän selkeästi vierailevalle TPS:lle. Tilanteen ollessa 1-5 Josba kuitenkin nosti vihdoin kytkintä ja painoi ottelun lähes koko loppupelin ajaksi turkulaispäätyyn. Tämä alkoi myös näkymään ja vajaa kuusi minuuttia ennen erän loppua Josban tuli tasoihin Tatu Erosen maalilla. Ottelussa nähtiin kuitenkin vielä yksi käänne, kun TPS iski johtoon joensuulaisten löysän puolustamisen vuoksi. Tällä kertaa johto myös piti, ja turkulaiset pääsivät kotimatkalle mukanaan kaksi pistettä ja runkosarjan 9. sija.

Ottelun hahmo?

Sunnuntai-illan höntsäsählyä ajoittain muistuttaneessa ottelussa ei kovinkaan moni päässyt loistamaan. Ottelun loppu meni kuitenkin niin Josba-vetoisesti, että välillä kotijoukkue näytti pelaavan pelkästään TPS-vahti Pyry Luukkosta vastaan. Oikeastaan vain Luukkosen huippuotteet ottelun viimeisellä kympillä pitivät lukemat tasaisina. Myös TPS:n vasta 17-vuotias puolustaja Olli Laine esiintyi pirteästi. Hänen kohokohtanaan toimi TPS:n 0-3-maali, jossa Laine pujotteli yksin käytännössä koko kentän läpi.

Ottelun puheenaihe?

Ottelusta saattoi jo alunperin odottaa sekavaa, molempien joukkueiden halutessa päättää huonosti mennyt loppukausi voitollisesti. Virheiden kasautuessa kumpikaan ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut kunnollista taisteluilmettä päälle. Tämä menee allekirjoittaneen näkemistä liigaotteluista huonoimpien joukkoon.

Kommentit:

– Kausi ohi, analyysin aika on myöhemmin, kuittasi Josban pääkäskyttäjä Sami Sorjonen lyhyesti.

– Tämä ottelu kuvasti oikeastaan koko joukkueen kautta. Kaksi erää näytetään olevan ihan hyvissä asemissa, ja yhdessä lähtee täysin lapasesta, totesi TPS:n päävalmentaja Aki Vilander.

Tilastohuomiot:

Josba: Aapo Mutanen 2+0, Tatu Könönen 0+2
TPS: Jani Hyytiäinen 2+0, Mikko Hautaniemi 1+1, Olli Laine 1+1, Lauri Liikanen 0+2

13 comments

  1. Ihan ei mennyt TPS:n hankinnat putkeen. M. Läntinen, Hautaniemi ja Hyytiäinen olivat vahvistuksia, mutta Liikanen, Brännbacka, Haapamäki divaritason pelaajia. Lisäksi loukkaantumisia ja Nurmisen veljesten umpipaska kausi, niin hyvä ettei karsintaan joutunut.

    Nyt valot päälle TPS:n toimistossa ja miettimään pitkäänkö peluutetaan näitä omia kasvatteja, jotka ”pärjäävät” liigassa, mutta eivät koskaan kykene ”ratkaisemaan” pelejä. Näitä ”ikuisia junnulupauksia” peluutetaan vuodesta toiseen, mutta todelliset lupaukset (esim. Kailiala) päästetään muualle. Rahalla ei tietenkään pärjätä ”isoille” seuroille, mutta järkevällä omien ja vieraiden junnujen testaamisella voisi saavuttaa jo jonkin näköisen edistyksen. Erä: Nuutinen Eero (-97): 21 peliä, 20 maalia, 5 syöttöä. TPS: Alho Henri (-94): 22 peliä, 4 maalia, 8 syöttöä.

  2. Ihan ei mene roolitkaan yhteen tuossa vertauksessasi, E. Nuutinen ykkösylivoimaa pelistä toiseen, Alho tuskin nähnytkään ylivoimaa koko kaudella. Kolmoskentän sentteri ollut kaudella, eikä roolia ole ollut yhdessäkään pelissä sen enempää.

    Toi nyt on sama, kun lähtisi vertaamaan Vänttistä ja Sokkaa.

  3. Mitä ihmettä tapahtui Josballe hyvän syksyn jälkeen? 11 viimeistä peliä, YKSI voitto. Ja seitsemän viimeistä runkosarjapeliä turpaan.

    Tepsin ongelma on se, että parhaat viedään aina muualle, koska ei ole rahaa pitää heitä. Näin on käynyt todella monen kohdalla viime vuosien aikana.

  4. Miksi Alho ei ole nähnyt ylivoimaa tai mitään oikeaa roolia koko kautena? Miksi Nuutinen on ykkösylivoimassa? Sama kuin verrata Vänttistä ja Sokkaa vai? Vänttinen teki 65 pistettä runkosarjassa. Sokka teki 25 pistettä. Miten se on eri asia verrata näitä kahta? Peter Kotilainen teki uudessa seurassa 46 pistetta. Kailiala 33. Miksi Alhoa (tai muita TPS:n junnukasvatteja) ei saisi verrata Nuutiseen, Kotilaiseen, tai Kailialaan? Eikö näytöt ole kaikille samat. Erä peluutti Nuutista liigapeleissä koska Nuutinen teki siellä pisteitä. TPS peluuttaa ex-junnupelaajia liigassa ilman tarvetta tehdä tulosta. Jos nyt oikeasti katsotaan esim. Alhon pistesaldoa liigapeleistä, niin eihän tolla saldolla divaripelejä parempiin karkeloihin pitäisi päästä. Eikä mun pitänyt ottaa Alhoa esimerkiksi, se vaan annettiin.

  5. Josban ongelmistahan on kirjoiteltu pitkin kevättä, ilmeisesti fyysiset pohjat oli tehty kesällä löperösti, ja saatu aikaiseksi kuntopiikki syksylle, joka ei ottanut tuulta siipien alle koko kautta ajatellen. Joulutaukoon asiat kulminoitui, osa nuorista pelaajista ei pystynyt vastaamaan huutoon, kun puhutaan itsekurista ja urheilullisesta elämäntavasta, jota liigatason huippusalibandy vaatii. Nuuskahuulessa paikallisen sporttibaarin tiskillä horjuen ei valmistauduta kevään pleijareihn.

    Toinen ongelma on ollut auktoriteetin puute ratkaisuhetkillä, kun valmennuksen olisi porkkanan sijaan kaivaa piiska esiin. Korostunut nuoren joukkueen kohdalla. Tästä johdanneisena on seurannut koppiin henkilöristiriitoja, seuralegenda Moilasen Otolle oven näyttäminen kun oli kuntoutunut vaikeasta selkävammasta korpesi monia. Juuri Oton kaltaista suorasanaista voittajaa ja tsemppari olisi tarvittu vaikeille hetkille, mutta tämä koettiin uhkaksi. Hyvä kysymys on myös kannattiko kesken kauden puskan kanssa vääntää peräti kolmen vuoden rahakasta jatkopahvia, johti mukavoiitumiseen ko.pelaajan kohdalla(ei tarvitse kuin katsoa pistepörssiä kevään osalta) ja katkeroitti monia pinnarahoilla raatavia pelaajia.

    Lopullisesti pakka levisi kevään tappiokierteessä kun taustat alkoivat puuttua asioihin, oli palaveria palaverin perään, mitä ihmeellisempiä käänteitä koettiin, taktiikka tukea annettiin joka suunnasta, lopulta pelaaja eivät tienneet kuka on ruorissa.

    Mitä seuraavaksi?? Nykyinen pelaajisto on pitkälle jatkamassa, muutamaa uutta siirtoa valmistellaan, kun tietyt palaset kuten opiskelupaikat loksahtaa kohdalleen, koviakin nimiä joukossa. Mahdollisuudet todella kovaan joukkueeseen ensi kaudella jolla mennään heittämällä pleijareihin. Miten valmennus ?? Sorjosessa aihioita huippuvalmentajaksi, tarvitsisiko rinnalle kakkoseksi kirittämänä kokeneen kehäketun, jolla uskallusta näyttää kaapin paikan. Sopimus seuran taustojen, johtokunnan ja valmennuksen välillä mikä kenenkin rooli on kauden mittaan, niillä vaikeimmillakin hetkillä. Seuralegenda Moilaseen tilanteen ratkaiseminen kunniakkaalla tavalla, otetaanko ensikauden joukkueeseen? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Lopuksi olennainen kysymys kestääkö talous?

  6. Alhohan on puhtaasti pelaajaprofiililtaankin kakkos-kolmoskentän sentteri, ei mikään pistehirmu. Hyvää osviittaa saat pelaajasta, kun katsot +/- saldoa, +1. Kolmoskentän sentteriltä.

    Sen sijaan olisi hyvä katsoa tuon tilaston toiseen päähän, kapteeni Nurminen -19, Liikanen -14, Koskinen -12, T.Läntinen -8, A. Nurminen -6. Ne jätkät, kenen piti olla joukkueen kantavia hahmoja.

    Liigan yksi nopeimmista kavereista, Ville Hirvisuo, istutettiin pakin paikalle ja katsomoon, mistä nyt on vaikea saada miehestä mitään irti.

    Valmennukseenhan sen syyttävän sormen pitäisi osoittaa, saatiinko sieltä miehistä kaikki irti, kun ykköskentän ukoilla on pistekeskiarvot yhden pintaan, Koskisella jopa alle.

  7. Ei mikään ihme että tepsin sijoitus tämä. Läheltä seuranneena outoa että ketjut pyörivät pelistä toiseen. Saa nähdä kuinka moni pelaaja meinaa jäädä tohon rulettiin…

  8. TPS:llä on ollut vahva juniorityö jo useita vuosia, mutta toisin kuin Happee, TPS ei ole pystynyt tekemään menestystä niittäneistä junioreista menestyvää joukkuetta aikuistasolle. Valmentajat ovat vaihtuneet tiheään mikä on johtanut pitkäjänteisen valmennus- ja joukkueenkehitystyön puuttumiseen.

    Päävalmentaja Vilander on tehnyt hyvää työtä A-junnujen kanssa, mutta ei kuitenkaan ole vielä muutamaan vuoteen liigatason valmentaja. A-junnujen SM-tasolta on vielä valtava askel edessä, jotta voisi olla menestyvä miesten liigatasolla. Nuorelle päävalmentajalle on suuri haaste pitää joukkueen ison pelaajaringin kaikki pelaajat tyytyväisenä saamansa peliajan suhteen. Ymmärrettävistä syistä mm. Kasu Kantonen lähti hakemaan peliaikaa muualta ja on mielenkiintoista nähdä palaako ensi syksynä musta-valkoisten rivehin vai jääkö nostamaan Wirmoa liigaan.

    Pelaajavirta on käynyt viime vuosina enemmän Turusta poispäin kuin Turkuun ja yhtenä esimerkkinä siitä on mm. SSV:n TPS-kenttä. Hippasen riipaisee nähdä niin monet entiset TPS kapteenit SSV:n riveissä, mutta fakta on, että SSV tarjoaa paremmat mahdolisuudet tavoitella mestaruutta.

    Turussa on vahva joukkueurheilukulttuuri jääkiekossa sekä jalkapallossa ja menestystä toivoisi tulevan myös salibandyssä, mutta saamme vielä pitkään odottaa ennen kuin on realismia, että TPS voisi olla salibandyliigassa mitaleilla.

  9. jos ison alueen parhaat junioripelaajat värvätään tepsiin eri junioriluokissa, niin pakkohan niillä pelaajilla on menestyä. Se ei tee juniroitoimintaa kuitenkaan vielä vahvaksi. Vilander on ollut tosin hyvä linkki junioreiden ja edustuksen välillä.

  10. Otto tais tehdä 12-pelin aikana yhden maalin ja plusmiinus saldo oli -18. Josbassa taidettiin tehdä ihan oikea ratkaisu. Sekin aika olisi ollut pois joltain tulevaisuuden tekijältä.
    Joensuussahan on aiemmin ollut tapana ajaa omat junnut lopettamaan tai naapuriseurojen kakkosdivariporukoihin ja otettu papat eläkkeeltä edustukseen pelaan.