Vuoden kovin pelaajasiirto – ruotsalaistähdestä maailman parhaiten palkattu salibandynpelaaja?

Kim Nilsson siirtyy Sveitsin liigaan. Kuva: Per Wiklund
Kim Nilsson (oik.) siirtyy Sveitsin liigaan. Kuva: Per Wiklund

Tukholmalaista AIK:ta koko aikuisuransa edustanut 26-vuotias ruotsalaistähti Kim Nilsson siirtyy ensi kaudeksi Sveitsin liigan Grasshoppersin riveihin. Sopimus on kaksivuotinen.

Erikoiseksi siirron tekee se, että Nilssonin viiden vuoden AIK-sopimuksesta on jäljellä vielä kolme vuotta. Sopimuksessa on kuitenkin pykälä, jonka mukaan Nilssonilla on mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken sopimuskauden. Näin ollen Nilsson palaa AIK:hon vielä ainakin yhdeksi kaudeksi kahden vuoden kuluttua. Huhutaan, että Nilsson aikoo tehdä tämän jälkeen loppu-uran kattavan sopimuksen AIK:n kanssa.

Huippukautta pelaava Nilsson valittiin maailman kolmanneksi parhaaksi salibandyn pelaajaksi vuonna 2013. Nilsson on tehnyt tällä kaudella 24 ottelussa tehopisteet 36+24 ja jakaa Ruotsin Superliigan pistepörssin kärkisijan Pixbon Patrik Malmströmin kanssa. Viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt AIK majailee sarjan kolmantena ja sillä on edelleen mahdollisuus runkosarjan voittoon.

Sopimuksen arvoa ei kerrota, mutta Nilsson itse myöntää, että se on parempi kuin Niklas Jihden 10 vuotta sitten tekemä sopimus samaisen seuran kanssa. Jihden palkkion tiedetään olleen noin puoli miljoonaa kruunua kausi, mikä tarkoittaa noin 55 000–60 000 euroa kausi. Nilsson saattaa hyvinkin olla ensi kaudella maailman parhaiten palkattu salibandyn pelaaja.

Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Jan-Erik Vaara ehti jo kommentoida siirtoa. Vaara piti siirtoa huonona Nilssonin maajoukkueuraa ajatellen.

Lähde: Innebandymagazinet

11 comments

  1. ”Vaari piti siirtoa huonona Nilssonin maajoukkueuraa ajatellen.” jaa oikeen vaariki pääs kommentoimaan :O

  2. Kyllä on pienet palkkiot ”maailmantähdellä” jos tyytyy muutamaan kymppitonniin pitkän kauden ajalta. Meillä kotimaisessa kiekkoliigassa neloskentän kaverit tienaa enemmän. Junnusopimukset 18-vuotiaiden kanssa kiekossa lienee samaa tasoa kuin Nilssonilla.

  3. Junnut lätkässä tienoo n. 20 000 kaudesta, sanoisin että nilssonin palkka suunnillee samanlainen kuin neloskentän äijän palkka kotimaisessa kiekossa.

  4. Mikäköhän on Hartsan kotimaa? Liigassa ei todellakaan saa nelosketjun kaverit tollasia summia, eikä varsinkaan junnut..

  5. Nilsson tulee tienaamaan hieman vajaa 100000 euroa kaudesta. Hieno juttu lajin tulevaisuudelle että salibandylläkin voi tienata elantonsa. Laji tarvii myös näitä ammattilaispelaajia kuten Nilsson, Kohonen, Johansson ja kumppanit, jotta nuorilla on esikuvia joiden saappaisiin haluaa astua tulevaisuudessa.

  6. Nilsson saa ENEMMÄN, kuin Jihde aikanaan, eli VÄHINTÄÄN 60k€. Kotoisessa kiekkoliigassa kakkosketjun äijät saa tuon verran. Kakkosketju-Ykkösketju-Liigatähti -statuksien välillä palkoissa on hyvinkin merkittävät erot.

  7. Jääkiekon kotimaisessa liigassa ei todellakaan tienaa juniorit 20 000 euroa, perus juniori palkkio joukkueissa on 200euroa/peli, toki sitten on nämä huippu juniorit joita on vain 2-3 liigassa jotka tienaavat lähemmäs 80 000 euroa.

  8. Pakko takertua kuvan ruotsalaiseen junaan.
    1. Aijai sattuu
    2. Hei ootsä okej, Kim?
    3. Tarvit sä henkistä tukea tossa lohduttamisessa?
    4 ja 5. Tarviitteko apua lohduttajan henkisessä tukemisessa?
    Ja kuvan ulkopuolelta tilataan jo mentaalivalmentajaa…

  9. Hienoa että jotkut tienaavat elantonsa salibändyllä ja tulevaisuudessa toivon , että salibändyäkin voi pelata ammatikseen ja uskonpa vielä tähän .