Nieminen Urheilusanomille: ”Aika jättää haalarit nuoremmille”

Pekka Niemisellä tarttuu koppi, mutta kielenkannat eivät ole turhan tiukalla. Arkistokuva: Topi Naskali

Pekka Nieminen
Pekka Nieminen koppailee viimeistä kevättään Classicin maalilla. Kuva: Topi Naskali

Miesten Salibandyliigan puolivälierät jatkuvat tänään kello 18.00 alkaen neljänsillä otteluilla sarjoista Indians-Classic ja Erä-Happee. Otteluista jälkimmäinen nähdään myös VeikkausTV:ssä. Classicin maalivahti Pekka Nieminen vahvistaa tämän viikon Urheilusanomissa, että tämä kausi jää hänen viimeisekseen.

– Huipulla on hieno lopettaa. Mailit alkavat tulla täyteen. On sellainen fiilis, että on aika jättää haalarit nuoremmille, Nieminen sanoo lehdelle.

Nieminen pelasi Classicin maalilla kaksi ensimmäistä puolivälieräottelua, jotka Classic voitti. Kolmannessa ottelussa Classicin maalia vartioi Lassi Toriseva. Indians haki Tampereelta 6-5-voiton ja venytti sarjan perjantaille Espooseen neljänteen otteluun.

Classic tavoittelee seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Nieminen ennakoi lehdessä, että Classic on tänä keväänä ”lähempänä mestaruutta kuin koskaan”.

Pääkallo.fi ennakoi maanantaina, että nuorten maailmanmestarivahti Joni Järviö siirtyy ensi kaudeksi Kooveesta Classicin riveihin.

Niemisen lopettamispäätöksen myötä Classicin ensi kauden maalivahtiduo on suurella todennäköisyydellä Joni Järviö – Lassi Toriseva.

13 comments

  1. Kiitos nupi, rentoa pelaamista ja huipputorjuntoja, jo vuodesta… No sanotaan että nupikin tais pelata ekat pelit maalissa mailalla 😀 No ehkei sentään 😀

  2. Ei, ei ja ei, Snuuben ei todellakaan vielä lopeta. Kaveri on parhaassa tikissä ikinä. KRP saa hyvän maalivahdin ja loistavan seuramiehen, sillä Kooveella ei hillot riitä tähän.

  3. Ei tule ei (edes sitä pikkuruutua). Surkeaa Veikkaukselta.

  4. Ei näy kuvaa, vetoa saa kuiteski lyödä. Voi Per…le! Ja niin piti olla veikkaus tv lähetys tänään.

  5. noi veikkaustv lähetykset muutenkin aika raivostuttavia kun pitää siitä pikkuruudusta tihrustaa. Maksaisin mielelläni GreatPlayn lähetyksistä muidenkin joukkueiden osalta.

  6. Joo, kuorman kanssa samaa mieltä, pienestä ruudusta katsominen mahdotonta..
    Great Play voisi hoitaa kaikki lähetykset liigassa, tulevaisuudessa liigan oma TV?

  7. Sais ol tulevaisuudessa liigal oma tv . Miks ei voitu näyttää vaan 4 prollta liigaa , kun sitä alkoki soppari myötä näkyy ylelt . Nyt , kun ne näkyy sit ylelt , niin miksi ei näy pleijareita runkosarja näky näköjää vaan . Olis vaa pysyny 4 prollta kaikistaparas . Toisaalta sama se miltä kanavalta näkyy kunha näkyy pleijareita myöten . Kiitos !!!!

  8. Juttunne menee aika lailla otsikon vierestä.
    Valittakaa sohvapotut TV-näkyvyyttä muulla kuin tämän otsikon alla.
    Nieminen on lajilegenda, jos kuka.