Pääkalloennakko: B-poikien pudotuspelit – näitä pelaajia kannattaa seurata

B-juniorien finaalissa kohtaava ennakkosuosikki Erä sekä kauden ehdoton yllättäjä Josba. Kuva: Marjo Salo

Joonatan Surakka (nro 25) on yksi runkosarjan voittaneen Tapanilan Erän syömähampaista. Kuva: Marjo Salo
Joonatan Surakka (nro 25) on yksi runkosarjan voittaneen Tapanilan Erän syömähampaista. Kuva: Marjo Salo

B-poikien (synt. 1996–1997) SM-sarjan pudotuspelit alkavat lauantaina ja Pääkallo.fi arvioi ensimmäisen kierroksen otteluparit.

Ennakko-odotusten mukaisesti sarjan kärkipään joukkueiden voimasuhteet pysyivät muuttumattomina myös toisella ottelukierroksella: Erä oli ylivoimainen ykkönen, Classic onnistui pistetahdin hidastumisesta huolimatta säilyttämään kakkostilansa ja kauden positiivisin yllättäjäryhmä, Kirkkonummen Rangers, päätti runkosarjan kolmantena. Sarjan keskivaiheilla oli tasaista, kuten ennakkoon oli odotettavissa, ja erot jäivät pieniksi.

Josba onnistui varmistamaan nelossijan ja kotiedun jo ottelua aikaisemmin, mutta muut sijat olivat jaossa vielä viimeisellä kierroksella. Draamaa ei puuttunut, kun viisi joukkuetta taisteli kahdesta suorasta pudotuspelipaikasta ja kahdesta karsintavaiheen paikasta. Lopulta Oilers ja OLS päätyivät sijoille viisi ja kuusi ja selvittivät tiensä suoraan pudotuspeleihin sekä TPS ja Happee sijoille seitsemän ja kahdeksan ja näin ollen pudotuspelikarsintoihin. Pieni yllätys oli, että Happeen kanssa tasapisteisiin yltänyt HU-46 sekä sarjan pistepörssin kärkisijat valloittaneet Kainulaisen veljekset Rasmus ja Justus, jäivät näin pudotuspelien ulkopuolelle yhden keskinäisten ottelujen maalin perusteella.

Karsintavaiheessa SM-sarjan joukkueet pitivät kiinni paikoistaan, kun Happee Moose pudotti Kooveen 3-7 ja TPS voitti RSS Panthersin luvuin 6-8.

Nopealla vilkaisulla näyttäisi siltä, että pudotuspelien finaalipari olisi jo ennakkoon selvä, mutta totuus ei ole näin mustavalkoinen. Sekä Erän että Classicin kausi A-nuorten pudotuspeleissä jatkuu välierävaiheessa ja kumpikaan ei näin ollen saa pudotuspelien alussa parasta mahdollista kokoonpanoa jalkeille. Sen sijaan ainakin Oilers, TPS ja Happee vahvistuvat paperilla merkittävästi A-nuorten joukkueiden pudottua ja runkosarjassa kuudenneksi jäänyt, viime kauden hopeamitalisti OLS, on myös yllätysherkkä ryhmä onnistuessaan.

Erä – TPS

Runkosarjassa Erä voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset. Ensin Turussa 4-10 ja myöhemmin Tapanilassa 13-4.

Näiden tulosten valossa tasoero vaikuttaa selvältä, mutta runkosarjan ykköstilan ylivoimaisesti vienyt Erä oli juniorisarjojen valintahistorian kenties mielenkiintoisimmassa tilanteessa joutuessaan valitsemaan vastustajansa TPS:n ja Happee Moosen välillä. Kumpikin vaihtoehdoista vahvistui voimakkaasti seurojen A-nuorten pudotessa puolivälierävaiheessa, mutta valintahetkellä TPS oli ottelusarjassaan yhä 2-2-tilanteessa Classicin kanssa ja tämä saattoi vaikuttaa Erän valintaan.

Kahden suomalaisen juniorisalibandyn suurseuran kohtaamiset ovat aina olleet erityislatauksellisia ja luvassa voi olla ensisilmäystä paljon mielenkiintoisempi ottelupari. Molemmat joukkueet pelaavat aktiivista pallollista peliä ja pudotuspelisarjasta onkin helppo ennustaa maalirikasta ja viihdyttävää, josta ei kokeneiden valmennusryhmien ansiosta tule puuttumaan taktisia hienouksia.

TPS:n vahvistumisesta huolimatta Erä aloittaa pudotuspelit ehdottomana mestarisuosikkina. Joukkueella on erittäin laaja materiaali ja valtakunnan terävin pelaajakärki käytössään. Lisäksi ryhmä saattaa vielä vahvistua kevään edetessä, mikäli välierissä samanaikaisesti pelaavat A-nuorten joukkueen pelaajat vapautuvat käyttöön.

Seuraa heitä:
Erän joukkueesta löytyy poikkeuksellisen paljon pallollista taitoa, mutta erityisesti Joonatan Surakka sekä jossain vaiheessa pudotuspelien aikana mahdollisesti esiintyvät Sebastian Dahlström ja Tuure Ailio kannattaa panna merkille.

TPS:sta kannattaa seurata erityisesti fyysisestä pelitavastaan tunnettua Olli Lainetta. Myös huippukauden A-nuorten liigassa pelannut maalivahti Santtu Ylänen tulee olemaan äärimmäisen tärkeä joukkueelleen.

Pääkallo.fi:n arvio:

Erä jatkoon voitoin 2-0

Classic – OLS

Runkosarjassa Classic voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset. Ensin 8-11 Oulussa ja myöhemmin 14-7 Tampereella.

Classic aloittaa pudotuspelit kolmen ottelun tappioputkessa, mutta osaltaan tähän vaikuttanee se, että joukkue oli jo varmistanut kakkostilansa kolme kierrosta ennen sarjan päättymistä. Molemmat ovat pallon kanssa hyvin seuransa juniorijoukkueiden arkkityyppien näköisiä ryhmiä – Classic jakaa pitkiä puhkovia syöttöjä koko kentän alueella ja OLS suosii terävää lyhytsyöttöpeliä. Lisää mielenkiintoa tuottaa, että joukkueet kohtaavat samanaikaisesti myös A-nuorten välierissä.

Classicilla on käytössään hieman laadukkaampi ja laajempi materiaali, joten se lähtee pudotuspelisarjaan ennakkosuosikkina. OLS on kuitenkin yllätysherkkä ryhmä – sen eteneminen viime kaudella aina finaaliin saakka oli erinomainen suoritus.

Viime kauden pronssi- ja hopeamitalistijoukkueiden kohtaaminen on mielenkiintoinen erityisesti erilaisten pelitapojen yhteentörmäyksenä. Innokkaan, joskus jopa riskialttiin, hyökkäyspelin OLS kohtaa selvästi organisoidumman Classicin.

Seuraa heitä:
Classicin ryhmästä on poimittavissa tehokkaasti pelaava Albert Koskinen sekä huipputaitava, 1998-ikäluokan kärkinimi Tino Lindstedt.

OLS:ista erityisesti maaliahne Juho Sorri on ikäluokkansa tehokkainta kärkeä.

Pääkallo.fi:n arvio:
Classic jatkoon voitoin 2-0

Rangers – Oilers

Runkosarjassa Rangers voitti joukkueiden molemmat ottelut. Ensin Kirkkonummella 6-5 jatkoajalla ja toisen kohtaamisen Espoossa varsinaisella peliajalla 7-8.

Rangersin ja Oilersin kohtaaminen on puolivälieräpareista ennakkoon tasaisin. Kumpikaan joukkue ei runkosarjassa esittänyt suuria hienouksia, mutta erityisesti ennakkoon sarjan pohjalle veikatun Rangersin nouseminen aina kolmannelle tilalle asti on jo erinomainen suoritus.

Oilers lähtee ottelusarjaan hieman laajemmalla materiaalilla, koska seuran A-nuorten kauden päättyminen puolivälierävaiheessa vapauttaa muutaman huippunimen joukkueen käyttöön. Rangers-ryhmä on säilynyt ennallaan, mutta sillä on puolellaan muutama etu: Tutkapari Alaluusua-Silvennoinen sekä kotihalli, Kirkkonummen Pommisuoja, joka on olosuhteiltaan sarjan haastavimpia.

Kaksi joukkuetta pelasivat jo runkosarjassa äärimmäisen tasaisia otteluita ja luvassa on lisää samaa. Oilers-ryhmä on vahvistunut hienokseltaan ja tämä saattaa kääntää ottelusarjan espoolaisjoukkueelle.

Seuraa heitä:
Rangers-ryhmän hyökkäyspeli on paljon tehokkaan parin Samuli Alaluusua – Atte Silvennoinen varassa.

Oilersista parhaita seurattavia ovat maaliahne Eromon Agbomeirele ja A-nuorissakin hyviä tehoja kellottanut Severi Korhonen.

Pääkallo.fi:n arvio:
Oilers jatkoon voitoin 2-1

Josba – Happee

Runkosarjassa Josba voitti molemmat ottelut. Ensin 6-7 jatkoajalla Jyväskylässä ja toisella ottelukierroksella 10-4 Joensuussa.

Kevätkaudella peliään selkeästi parantanut Josba nappasi viimeisen kotietusijan, mutta mielenkiintoisesti joukkue saa vastaansa puolivälierissä runkosarjassa kahdeksanneksi jääneen Happee Moosen, joka jäi viimeisenä joukkueena jäljelle valintojen jälkeen.

Happee on vahvistunut merkittävästi runkosarjan otteluista, koska seuran A-nuoret putosivat omassa sarjassaan puolivälierävaiheessa ja se muuttaa otteluparin voimasuhteita voimakkaasti. Josba on tasainen, hyvin puolustava ryhmä, jolla ei ole suuria heikkouksia, mutta Happeen kärkinimet saattavat kääntää ottelusarjan jyväskyläläisryhmälle.

Pudotuspeleissä maalivahtipeli nousee entistä tärkeämpään asemaan ja Happeella on tällä osa-alueella selkeä etulyöntiasema.

Seuraa heitä:
Josballa on tasainen ryhmä, mutta erityisesti Miika Moilanen on mielenkiintoinen seurattava.

Happeen joukkueesta erityisesti mallikasta jälkeä A-nuorissakin tehnyt Eino Heinonen on erityislahjakkuus ja sarjan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluva maalivahti Miro Tuomala kannattaa panna merkille.

Pääkallo.fi:n arvio:
Happee jatkoon voitoin 2-1

18 comments

  1. Saa nähdä miten Josba pystyy käsittelemään viime viikkojen turbulenssin joukkueen ympärillä, mikä johtanut jo uuden seuran SB karelian periustamiseen, onko Ruokonen säilyttänyt kasvot poikien edessä. Ennen kaikkea isoin kysymys on ovatko leba-taustaiset pelaajat sitoutuneita, onko oman seuran edustuksen puolelta tullut hyväksyvää signaalia, Leballa edelleen iso vaikutus näiden pelaajien tekemisiin.

  2. Josbassa tuossa B-juniori joukkueessa vähiten ongelmia kaikista alueen joukkueista.. Mistä olet kenties keksinyt tämän ”turbulenssin” tai että onko Ruokonen menettänyt kasvot poikien edessä?? Helppo voitto Josballe tänään, ulkopuolisen silmissä pojat uskovat menestykseen ja Ruokoseen.

  3. josban joukkuehenki on huikealla tasolla vaikka paljon ovat olleet esillä kareliat sun muut viimeaikoina. ei tuossa joukkueessa ole kopin sisällä mitään erittelyä josbalaisten ja lebalaisten välillä. kaikki on samaa joukkuetta. kutsutaan heitä vaikka sitten kareliaksi.

  4. no toiset pojat kuuleman(tieto suoraan joukkueen jäseneltä) mukaan halusivat jo tammikuun alussa ennen siirtoajan umpeutmista, siirtyä jolkkosen pyytmänä lebaan. Ja niin tulevat tekemään seuratilanteesta riippumatta kunhan tämän kauden saavat lusittuna pois alta.

  5. Loistava peli tänään Josban pojilta,siinä ei juuri Happeen loisto mokke auttanut,ja hermo taisi palaa..
    Josban pojat tuntien läpikotoisin,niin henki on loistava,siellä puhalletaan yhteen hiileen niin peleissä kun vapaa aikana.
    Ja varmasti jokainen poika osaa itsenäisesti tehdä päätöksensä missä tulevaisuudessa pelaa,jokaisen oma valinta. Ei siihen Antti pysty juuri vaikuttamaan. Mutta toisaalta Antti on valmentajana,ja huom. Valmentaja,huippu, joten kukapa ei hänen joukkueessaan haluaisi pelata. Mutta nyt ensin pelirauha pojille tämän kauden loppuun ja sitten mietitään muita asioita. Kellään ei vielä nimiä paperissa!!

  6. Ai ei kellään nimiä papereissa, voi kuule jos leba ykköseen nousee niin useamman pojan klausaalit toteutuu, ja ei vaan leba taustaisten. Joukkuetta ykköseen on rakennettu jo marraskuun puolivälistä. Ruokosen suhteen homma menee niin, että pojat pelaa joukkueelle ei koutsille ja se yhdistää, mikä nähtiin tänäänkin.

  7. Mitään ei ole sovittu koko vuonna ja ensi kautta mietitään vasta tämän kauden jälkeen. Pojat eivät tietenkään pelaa valmentajalle, vaan koko joukkue tekee yhdessä töitä nimenomaan joukkueen eteen. Tsemppiä jatkoon.

  8. Joukkueelle ja joukkueelle, koutsi sanoo mitä sanoo, jonka jälkeen pelaajat sopii miten pelaavat, näinhän se menee. Vastaavasti naapurin kunnan ylpeydessä koutsi yhdessä pelaajien kanssa keskustelee ja sopii miten pelataan, mikä näkyi vaikkapa eilisessä tuloksessa.

  9. Liigan oma arvostus pronssipeliä kohtaan näkyy salibandyliigan sivuilta ja ennakkobuffeista.
    Toivottavsti tämä ei heijastu pelaajiin tai katsojiin, YLE näyttää kuitenkin mikä on postiivista.
    Nuori laji ja paljon kehittämistä, toivottavasti kuitenkin näistä virheistä opitaan.

  10. Edelliselle kommentoivalle, sait minut voimaan pahoin kommentillasi. Ole hiljaa kun et tiedä asioista mitään, ja mieti naapurikunnan eilistä voittoa. Oliko kenties syy taktiset keskustut valmentajan kanssa vai Makkosen ja Kinnusen ylivoimaisuus 2 divarissa.

  11. Niin se josba vaan osoittaa venymistä, kaaottisesti ympäristöstä huolimatta, hyvin on Antti saanut psyykattua pojat, vaikka painetta kasvattajaseuroista on tullut ovista ja ikkunoista. Leba otti tänään kuokkaan, ja jos ei nouse ygöseen, niin eiköhän porukka jatka karelian nimen alla.

  12. Itsehän AR kaaoksen on aiheuttanut! Tolla porukalla kuka tahansa valmentaja ottaisi kultaa, mutta katsotaan mihin AR pystyy? Leba voittaa kaksi seuraavaa peliä ja sukeltaa ”kakkoseeeeeen” voitte kysyä vaikka Jorma Uotiselta?

  13. Kakkonen on minun mesta, joten menköön Leba ”ykköseeeeen” Voin ottaa AR:n mukaan ”kakkoseeeeen”, jos muut sitä haluavat?

  14. alkavat ketkä finaaliin.Pystyykö Oilers yllättämään kivikovan Erän,en usko.Entä riittääkö Josban hurmos kaatamaan Classikin mahdollista varsinkin jos hoitavat ensimmäisen pelin joka onkin mahdollista jos pitää paikkansa että A:n pronssipeli on samaan aikaan.
    Käsittääkseni Classikin A:ssa on pelannut reilu kentällinen B-junnuja lähes koko kauden.