SB-Pro punnersi voittoon Mosahallissa – ”Ihan hyvä, että saadaan välillä kunnon vastusta”

Koko kauden tappioitta vetänyt SB-Pro laitettiin todella ahtaalle Mosalla. Kuva: Jari Loisa

Koko kauden tappioitta vetänyt SB-Pro laitettiin todella ahtaalle Mosalla. Kuva: Jari Loisa
Koko kauden tappioitta vetänyt SB-Pro laitettiin todella ahtaalle Mosalla. Kuva: Jari Loisa

Naisten Salibandyliigan puolivälieräottelussa Mosahallissa Helsingissä Tapanilan Erä III oli lähellä yllättää vieraakseen saapuneen ennakkosuosikki SB-Pron. Erä III oli herännyt lauantain yhdentoista maalin rökäletappiosta pelaamaan, ja se johti ottelua vielä kolmannessa erässä. Pro punnersi lopulta nihkeän ja osin turhautuneen esityksen jälkeen voittoon numeroin 3-4 (1-1, 2-1, 0-2).

Pro siirtyi voitollaan puolivälieräsarjassa 2-0 johtoon. Sarja on ensimmäisen kerran katkolla ensi keskiviikkona Vantaalla keskiviikkona.

Mihin ottelu ratkesi?
Ottelu ratkesi Pron pelaajien yksilötaitoon ja kärsivällisyyteen. Toisaalta pelin tiukkuus ei ollut pelkästään Pron alun huonosta asenteesta kiinni, vaan se tiivisti rivejään kahteen ketjuun ja antoi peliaikaa esimerkiksi My Kippilälle erityisen paljon kolmannessa erässä voittoa hakiessaan. Pro jaksoi myös pyörittää normaalia syöttöralliaan ottelun ratkaisuhetkillä alakolmiossa Erä III:n koettaessa ahnaasti tasoittaa peliä.

Ottelun hahmo?
Ottelun hahmona voidaan pitää Erä III:n Nea Vähäkoskea, joka siirtyi edellisen kauden jälkeen juuri Prosta Mosalle. Vähäkosken liike ja energisyys kuvasti edellisestä ottelusta uudestisyntynyttä Erää. Oman mausteensa Vähäkoskelle antoi varmasti pelaaminen vanhaa joukkuetta vastaan. Voittajajoukkue Pron hahmo oli ottelun pelastajaksi noussut vanha Erä III:n mestaripelaaja Elina Enlund, joka viimeisteli joukkueensa voittomaalin kolmannessa erässä hienolla vedolla suoraan ilmasta My Kippilän oivaltavasta läpikentän ”kuningassyötöstä”.

Ottelun puheenaihe?
Ottelun puheenaihe oli jälleen kerran suomalaisen erotuomaritoiminnan linjan puuttuminen. Lukuisia mailaan lyöntejä ei millään saatu karsituksi pois, kuten ei myöskään puolustavan joukkueen harrastamaa käsi selässä pelaamista tai maalivahtien tekemiä hyökkääjien juoksulinjojen estämisiä. Osin kyse on ehkä makuasiasta, ja se liittyy pelin nopeuttamiseen sekä sen käynnissä pitämiseen, mutta silti mailaan lyöminen ja kädet selässä pelaaminen pitäisi tällä tasolla saada pois otteluista.

Kommentit:
– Ilme oli hyvä tänään. Parannus eilisestä oli hyvä. Tytöt teki sen mistä eilen puhuttiin, että meidän pitää pystyä kauden parhaisiin esityksiin. Silti tunnelmat ovat kaksijakoiset, kun hävittiin, kommentoi Erä III:n päävalmentaja Jukka Kouvalainen.
– Hyvä fiilis oli koko jengissä. Lähdettiin hakemaan hyvää peliä. Vähän samoilla eväillä mennään kun tänään myös ensi keskiviikkona. Pitää uskoa siihen, että meillekin se pallo pomppii kun tehdään kulmavääntöjä kunnolla, Erä III:n kokenut pelaaja Marika Salminen totesi.
– Uusi peli, ja se lähtee aina nollista. Tänään oli vähän toisenlainen peli kuin eilen, ja hyvä näin. Erä ei yllättänyt, sillä olen itsekin ollut samassa tilanteessa, että ensimmäinen peli on hävitty ja sitten toiseen ladataan panokset. Nyt meillä on kolme ottelupalloa, ja Erällä 60 minuuttia aikaa kääntää sarja, SB-Pron valmentaja Nino Kinnunen analysoi.
– Ilme oli hyvä ja saatiin kunnon peli aikaiseksi. Ihan hyvä, että saadaan välillä kunnon vastusta. En usko, että lähdettiin puolivaloilla. Näitä sattuu meillekin. Ihan oman osaamisen kautta mennään keskiviikkona ja homma hoituu sillä, SB-Pron pelaaja Ina Leminen kertoi.

Tilastohuomiot:
Erä III: Nea Vähäkoski 1+0, Anna Ylikojola 1+0, Sissi Pöyry 1+0
SB-Pro: My Kippilä 0+2, Ina Leminen 1+0, Elina Kujala 1+0, Elina Enlund 1+0, Silja Eskelinen 1+0

Sunnuntain muut puolivälieräottelut:
NST-Happee 4-3
Koovee-OLS 1-6
PSS-Classic 1-9

Teksti: Ilkka Levä, Helsinki

One comment