Classic-puolustaja Raitanen hävityn finaalin jälkeen: ”Viimeiseen sekuntiin asti taistelimme”

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää
Kuva: Juhani Järvenpää

Pasilan urheiluhallissa saattoi aistia dynastista murtumaa, kun Nurmijärven SB-Pro oli selättänyt monen vuoden yrittämisen jälkeen kuusi kertaa peräkkäin mestaruuden vieneen salibandyn kruunaamattoman kuningattaren Tampereen Classicin. Hopeaa taistelleen Classicin puolustuksen runkopelaaja Tiia Raitanen ei silti ollut myymässä pelitavaroitaan, vaikka pettymys näkyi hänen olemuksessaan pelin jälkeen.

– Jotenkin pettynyt olo. Kyllä me kultaa lähdettiin tavoittelemaan. Ei me muuten näissä peleissä oltaisi, Raitanen totesi.

SB-Pro oli hyvän alun jälkeen kentällä ajoittain tiukassa Classicin puristuksessa. Toisessa erässä Classicin etsikkoaika meni ohitse, eikä joukkue saanut useista hyvistä paikoista maalia aikaan. Suurimpana epäonnen soturina voi pitää Nina Rantalaa, joka pääsi tälläämään monta kertaa kohti Laura Loisan vartioimaa Pro-maalia. Hukatuista paikoista huolimatta Classic kykeni silti kehittämään vielä kolmanteen erään kunnon tsempin.

– Loppuun asti taisteltiin joukkueena. Ei missään kohtaa luovutettu, vaikka olikin tuolla taululla jo aikamoiset lukemat. Ihan viimeiseen sekuntiin asti taisteltiin, ja olen todella ylpeä joukkueesta.

Raitanen näki, että joukkue on kärsinyt erilaisista ongelmista kauden varrella. Mestaruuden uusiminen oli onnistunut kuitenkin jo kuusi kertaa, joten seitsemättä lähdettiin tavoittelemaan. Tänään se ei kuitenkaan natsannut. Raitanen myös antoi loppuun tunnustusta uudelle kuningattarelle.

– On ollut tosi raskas kausi joukkueella loukkaantumisten vuoksi. Tällaista tämä urheilu on, ja nyt sitten SB-Pro oli tällä kertaa parempi, Raitanen päätti.

Teksti: Ilkka Levä, Helsinki

One comment

  1. Joukkueella loukkaantumisia ja penkillä istu melkein koko kauden 5-7 pelaajaa, nytkin tänään koko peli kahella ketjulla. Ei voi jaksaa . Ja kyseinen pelaaja seiso ja jäädytti pelin monta kertaa maalin taakse, pallo liikkeelle kun on noin kova määrä maalin tekijöitä,