Classic-puolustaja Savolainen manasi: ”Teimme virheitä, joihin näissä peleissä ei ole varaa”

Mika Savolainen ei peruuttele kaukalossa. Kuva: Jari Turunen

Kuva: Jari Turunen
Kuva: Jari Turunen

Suomen mestaruus kiertää yhä Classic-puolustaja Mika Savolaista. Vaikka viime kauden pronssimitalit kirkastuivat hopeisiksi, niin Happee ei jättänyt seliteltävää.

– Tiukkaa oli, mutta omiin virheisiin kaaduttiin. Tehtiin sellaisia virheitä, joihin näissä peleissä ei ole varaa, Savolainen kiteytti.

Vaikka finaalisarja päättyi vierasjoukkueen hurjaan kiriin, niin Savolaisen mukaan paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä.

– Tänään tultiin vielä peliin, mutta se ei riittänyt. Paras viidestä on oikeastikin paras.

Finaalisarja oli poikkeuksellisen pitkä, kun pelien väleillä oli viikon tauot. Classicin pukukoppiin ehti siinä ajassa myös vatsatautiepidemia.

– Olihan tässä matkan varrella kaikkea. Siinä otettiin viikon verran taukoa, kun jengi oli mahataudissa. Eihän se mikään ideaali ole valmistautumisen kannalta, hän harmitteli.

Savolainen analysoi, ettei Classic päässyt omalle tasolleen pallollisessa pelissä, joka on perinteisesti ollut Classicin vahvuus. Mies kuitenkin muistutti, että vastassa ollut hirvilauma pelasi huipputasolla.

Kokeneella Savolaisella on tilillään SM-pronssi ja -hopea sekä kaksi maailmanmestaruutta. Classicia vuodesta 2009 edustanut puolustaja ei vielä kommentoinut peliuransa jatkumista.

– En osaa sanoa vielä. Ole pyrkinyt nauttimaan näistä hienoista hetkistä ja pitää kuunnella perheen mielipidettä. Positiivista on, että voitimme runkosarjan ja Suomen Cupin, mutta eiväthän ne tähän verrattuna ihan samalta tunnu, Savolainen päätti.

11 comments

  1. Tuntui että Savolainen kangistui peli peliltä ja viimeisessä esitettävänä ei ollut kuin näitä maassa makaavien vastustajien tahallisia tallomisia. Kovaakin voi pelata järkevästi, mutta nämä ei kunnioitusta kasvata.

  2. Koko sarjan ajan monella Classicin pelaajalla oli vaikeuksia pysyä liikkeessä mukana. Savolainen jäi ehkä pahiten jalkoihin, mutta osa oli paljon nuorempaakin kaartia. Tähän tämä sarja kaatuikin. Happee oli pallottomana heti miehessä kiinni, kun taas Classicin pelaajat juoksivat aina askeleen perässä. Ehkä ensi kesänä maistuu juoksutreenit paremmin, kun nyt huomasivat, että terassitreenillä ei vaan pärjää.

  3. Osku ja Laahauskomppi oikeassa ja joukkueesta kentällinen pelaajia testiin maajoukkueeseen. Ainakin pari kaveria näistä ei mj tasoa. Toisaalta kieltäytyjiä oli varmaan aika paljon joten on kokeilujen paikka.

  4. Se että Happeen nuorella jengillä on lajifysiikka aivan katossa ei tarkoita sitä että Classic olisi kesän löisäillyt. Indiands ja Oilers kuitenkin oli samaa tasoa/heikompaa Classicin kanssa. Valoja päälle.

  5. Valitettavasti Oskun kanssa samaa mieltä. Paikalla olleena näkyi selvästi että jalka oli usealla pelaajalla jäljessä.