Classicin päävalmentaja Rantala: ”Pelirohkeus loppui”

Classic-luotsi Jarkko Rantala halusi joukkueeseensa enemmän liikettä. Kuva: Esa Jokinen

Arkistokuva: Esa Jokinen
Arkistokuva: Esa Jokinen

Tappioon päättyneen neljännen finaalin jälkimainingeissa Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala kiteytti selityksen ytimekkäästi: pelirohkeuden puute.

Classicin peli puski hirvimuuriin ensimmäiset kaksi erää, mutta tuli kolmanteen täysin eri vaihteella. Rantala myönsi, että vierasjoukkue sai lisää virtaa erän alkuvaiheen selkkauksista; Markus Kulmalan kaksiminuuttisesta sekä Lassi Vänttisen loukkaantumisesta.

– Tässä pelissä on kuitenkin 60 minuuttia, että ne 40 ensimmäistäkin olisi pitänyt pelata, Rantala päivitteli.

Rantalan mukaan joukkue ei osannut käsitellä painetilaa toivotusti, mutta ei suostunut purkamaan, mitä olisi voitu tehdä toisin.

– En mä lähde jossittelemaan tässä vaiheessa.

Vaikka tappio vaikutti karvaalta kalkilta, niin Rantala onnistui löytämään kokonaisuudesta positiivisiakin asioita.

– Positiivisestihan tässä pitää ajatella. Kaksi vuotta sitten aloitettiin iso muutosprosessi. Silloin junioreita nostettiin suureen rooliin. Tänään vedettiin 11 pelaajalla loppupeli. Heistä viisi oli A-junioreita, Rantala muistutti.

Rantala on läpi kauden korostanut, että voitot tulevat, kun niitä ansaitaan. Hänen mukaansa Classicissa on paljon potentiaalia, mutta se yksin ei riitä.

– Meillä on pelaajia, joilla on kykyjä olla tätä parempia. Nyt on kyse siitä, mitä pojat tekevät. Vain kovan ja laadukkaan työn kautta voidaan ansaita enemmän.

9 comments

  1. Rentoudesta ei ollut tietoakaan koko pelissä. Ei koko Happee-sarjassa. Puuttui peli-ilo, tilanteesta nauttiminen ja huumori.
    Se on henkistä valmentamista.

    Olisiko taustaorganisaatiossa…?

  2. Oltiin parempia, mutta arkoja. Ja sit oli vielä masu pipi! Ja tuomarit anto jäähyjä! Ja osa miehistä on vielä poikia!!!

  3. Pelirohkeus puuttui Rantalalta ja koko Classicin valmennukselta. Pelattiin liian kauan samoilla kokoonpanoilla, ainakin kaksi erää joka pelissä vaikka viimeiseen tai kahteen viimeiseen peliin olisi pitänyt tehdä rohkeasti muutoksia. Kakkoskenttä suli täysin, ykkösellä ja kolmosella jotenkin henki pois, oliko taustalla jotain… Ensi kaudella classic ei ole välierissä, mahdollisuus oli tässä.

  4. Muutama joutaa lopettaan. Nuorenee ja omat junnut taas parempia. Mites Seinäjoella, onko omia junnuja nostattamassa ens kaudella tasoo? Taitaa olla hiljasta:D Ei muuta kun rahaa tiskiin.

  5. Seinäjoella ei ole mitään, ei edes A-junnuja ensvuonna. Tämä ei vaikuta mitenkään edustuksen toimintaan. Mutta se vaikuttaa jos huhut pitävät paikkansa ja koko päättyneen kauden ykköskenttä vaihtaa maisemaa. Tätä tämä on urheilun kiertokulku, joskus pitää antaa huonommillekkin mahdollisuus. Nytkään C ei sitä onnistunut käyttämään kun Happee pyöritteli älykkäällä pelillä itsensä mestariksi. Myös SSV tilanne on mielenkiintoinen….