Finaalien suurin tähti pelasi loukkaantuneena – ”Katsotaan, mitä tohtorisetä sanoo”

Kuva: Jari Turunen

Kuva: Jari Turunen
Kuva: Jari Turunen

Kolme Happeen neljästä maalista sunnuntaina iskenyt Veli-Matti Hynynen koki melko hankalaksi kuvailla tuntemuksiaan, mutta voitto näytti maistuvan. Hyvin lähellä oli, että pelit olisivat jääneet pelaamatta kokonaan tänä keväänä.

Polvivamma vaikeutti pudotuspeleihin valmistautumista, ja takareisikin oikutteli. Harjoitukset ovat jääneet vähiin tänä keväänä, ja maajoukkuepeleistäkin mies tiettävästi kieltäytyi.

– Rehellisesti sanottuna olen käynyt vetämässä ainoastaan ylivoimatreenit harjoituksissa ja pelit päälle, hattutempun täpötäydessä Synergia-areenassa naputellut Hynynen myönsi Pääkallo.fi:lle.

Mestaruus oli myös Hynyselle uran ensimmäinen muun Happee-joukkueen tapaan.

– Aika tyhjä olo tällä hetkellä, ei oikein muuta osaa sanoa, Hynynen huokaili.

Mestaruuden avaimet olivat tiivistyneessä puolustuspelissä.

– Jaa, kai me olimme valmistautuneet ainakin aika hyvin. Mielestäni kuitenkin se suurin juttu, ja ero aiempiin vuosiin, oli parantunut oman pään pelaaminen, Hynynen paalutti.

Myös Hynynen nosti valmentaja Jyri Korsmanin panoksen esiin mestaruuden osatekijöistä puhuttaessa.

– Onhan Jyri aika tavalla stressannut, Hynynen naurahti.

– Vuoden painanut hirveästi hommia tämän jutun eteen, varmasti enemmän kuin kukaan muu tässä joukkueessa. Tuossa se nyt pyörii, eikä näytä tajuavan oikein mistään mitään, Hynynen murjaisi.

Classic hiipi päätöserässä jo maalin päähän, ja katsomossa huokailtiin epäuskoisena. Hynysen mukaan kokemattomuus käsillä olleesta tilanteesta alkoi ehkä hieman näkymään.

– Kyllä mä näkisin, että vähän rupesimme jännittämään. Se pauhu ja hulina oli kuitenkin aikamoista, Hynynen totesi.

Ensi kautta ei Hynynen ihmeemmin vielä lähtenyt ajattelemaan, mutta esimerkiksi mestaruuden mukana tuleva paikka Champions Cupissa kiinnostaa lähtökohtaisesti, mikäli paikat ovat kunnossa.

– Nojoo, ihan kiva juttuhan se on, mutta ei ole tullut ajateltua koko asiaa. Katsotaan nyt ensin, mitä tohtorisedät sanovat ja miten pitkä huili on edessä, Hynynen päätti.

3 comments

  1. Onnea Happee!Hienoa että saatiin Uusi mestarijoukkue.Pulkkinen on velho.ja sokerina pohjalla että LOVISAN TOR voitti Mestarit runkosarjassa 🙂 🙂

  2. Ylistys Happeelle ja keskisuomalaiselle salibandyn juniorituotannolle !

    Hynynen on S.C. Bluesin kasvatti, Jokinen Tikkakosken Pallon, Pylsy ja Heikkinen FC Vaajakosken. Kyllä Keski-Suomessa pelimiehiä osataan kasvattaa.