Hirvilauma ei jättänyt sanansijaa Classicille – mestaruus katkolla jäähallissa

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen
Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee haki lauantaina murskaavan 2–11-vierasvoiton (1–4, 1–3, 0–4) Tampereen Classicista Salibandyliigan kolmannessa finaalissa. Hämmästyttävän heikosti ottelussa pelannut Classic putosi Happeen kyydistä toisen erän maalien myötä.

Happee nappasi voitollaan ensimmäisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen. Sarja on katkolla Jyväskylän Synergia-areenalla sunnuntaina 20. huhtikuuta.

Mihin ottelu ratkesi?
Happee otti Tampere Areenalla isännän otteet heti ottelun alkuhetkistä lähtien itselleen. Joonas Kaasalaisen ja Janne Hoikkasen johtaman jarrukentän tekemät maalit olivat isossa roolissa vierasjoukkueen voitossa. Aktiivisesti ja tehokkaasti pelannut kentällinen sytytti koko muun joukkueen liekkeihin, eikä Classicista ollut hirvilauman pysäyttäjäksi lauantaina. Happee rankaisi useaan kertaan Classicin heikon oman pään merkkauspelin takia.

Ottelun hahmo?

Koko Happeen joukkue ansaitsee kunniamaininnan kolmannesta loppuottelusta. Yksilöinä parhaiten esiintyivät jo edellä mainittu jyväskyläläisten jarrukenttä Kotilainen-Kaasalainen-Hoikkanen. Kyseinen ketju oli jo edellisessä finaalissa loistovireessä pysäyttämällä Classicin pistemiehet. Tänään työnteko konkretisoitui myös tehopisteiden muodossa. Erityismaininnat ansaitsevat myös hattutempun tehnyt Jami Manninen ja varmasti Happee-maalilla torjunut Eero Kosonen.

Ottelun puheenaihe?

Classic oli täysin altavastaaja kolmannessa finaalissa, ja erityisesti laiska puolustupelaaminen omassa päädyssä kostautui. Happee rankaisi armotta sille auenneista tilanteista. Heikko esitys näkyi myös muun muassa puolustaja Mika Savolaisen turhautumisena päätöserässä, kun hän lähti maaliin johtaneen tilanteen jälkeen istumaan käytösrangaistusta. Neljänteen finaaliin on aikaa yli viikko, joten Classicilla on ainakin rutkasti aikaa kasata rivinsä.

Tilastohuomiot:

Classic: Mikko Leikkanen 1+0, Krister Savonen 1+0
Happee: Jami Manninen 3+0, Janne Hoikkanen 2+1, Joonas Kaasalainen 1+2, Panu Kotilainen 2+0, Johannes Jokinen 0+2

5 comments

  1. Oli kyllä apaattisen vähän väkeä finaalissa. Eikö Tampereella salibandy tämän enempää kiinnosta ?!?!
    Classicin slogan ”finaalihuumaa Tampereella” joutuu kyllä koomiseen valoon yleisömäärän perusteella. Yksittäistä finaalia ei kyllä Tampereella kannata pelata, jos sellaiseen systeemiin joskus mennään.

  2. Eikä helsingissä. Sieltä kun ei joukkueita finaalissa hetkeen ole. Ensivuonna Multia-Ähtäri paikkeilla, on sitten suurinpiirtein sama matka molemmilla finalisteilla.

  3. Siis selkee hakuhan tää on yhden finaalin tapahtumaan…..liitolta ei ole paikalla kuin herroja….ei näyttäisi tulevan juttua….paikalla ei kirjoittajaa,eikä kuvaajaa!….onneksi meillä on Pääkallo.fi joka kirjoittaa tästäkin tapahtumasta!

  4. ei kyllä kaduttanut jäädä kotio ja katsoa toiselta ruudulta Ruotsin finaalia. Oli sen verta huikea matsi se, vrt. tää 2-11.