Hirvilauma tylsytti Classicin aseet – kapteeni Kauko ratkaisi erikoistilanteissa

Happee lähtee puolustamaan mestaruutta tutulla ryhmällä. Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen
Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee tasoitti sunnuntaina miesten Salibandyliigan finaalisarjan 1–1:een Jyväskylässä pelatussa toisessa ottelussa. Hyvin puolustanut kotijoukkue nousi takaa ohi ja voitti Classicin tasaisen kamppailun jälkeen numeroin 5–4 (2–3, 2–1, 1–0).

Finaalit jatkuvat seuraavan kerran lauantaina 12. huhtikuuta, kun joukkueet iskevät yhteen Tampere Areenalla.

Mihin ottelu ratkesi?
Hienoisesti ottelua hallinnut Classic johti puoliväliin tultaessa 2–4-lukemin, mutta sen jälkeen tapahtui Happeen herääminen. Juuso Heikkinen löi alivoimalla Petri Kaukon tarjoaman namusyötön Classicin Pekka Niemisen selän taakse. Hetkeä myöhemmin Kauko tasoitti itse ottelun maalin edestä ylivoimalla. Päätöserän alkuun Happee rokotti jälleen Classicin jäähyiltyä, ja Kauko iski paluupallosta lukemat 5–4:ään. Classic oli pallollisesti niskan päällä koko loppuerän, mutta pallo ei löytänyt tietään millään maalivahti Eero Kososen vartioimaan maaliin. Huikealla asenteella ja taidolla puolustanut Happee kesti päätössummeriin asti ja tasoitti jännittävän finaalisarjan.

Ottelun hahmo?
Kotijoukkue Happeella oli selkeitä onnistujia lauantaina laajalla rintamalla. Kapteeni Petri Kauko nousi varsinkin erikoistilanteissa suureen rooliin tasoitus- ja voittomaaleillaan, ja johti esimerkillään koko joukkuettaan. Ensimmäisessä finaalissa ratkaisijana ollut Classicin kakkoskentällinen jäi Jyväskylässä pimentoon Happeen loistavasti suoriutuneen kolmoskentällisen ansiosta.

Ottelun puheenaihe?
Tasaviisikoin pelatessa Classic oli selkeästi hallitsevampi osapuoli, jolloin se onnistui iskemään neljästi Happeen yhtä vastaan. Jäähyt ja erikoistilannepelaaminen olivat kuitenkin avainasemassa Happeen voiton kannalta. Kolmen jyväskyläläisten ylivoimamaalin lisäksi Juuso Heikkisen tekemä alivoimaosuma käänsi pelin hetkellisesti täysin päälaelleen.

Tilastohuomiot:

Happee: Petri Kauko 2+1, Juuso Heikkinen 1+1, Jami Manninen 0+2,
Classic: Paul Kotilainen 2+0, Peter Kotilainen 0+2