Paul Kotilainen viihtyy suurennuslasin alla – “Pieni huutelu lisää virtaa”

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen
Kuva: Esa Jokinen

Jännittävä toinen finaali päättyi Happeen voittoon 5-4. Classicin Paul Kotilainen iski kaksi maalia, molemmat velipoika Peter Kotilaisen syötöistä. Veljekset ovat tehneet finaalisarjassa jo kolme lähestulkoon identtistä osumaa. Hyvien peliotteiden lisäksi Kotilaiset ovat olleet erityisen kiinnostuksen kohteina, sillä molempien tausta on Happeessa.

– Itselle sopii paineen alla pelaaminen. Ei sitä tietenkään kentällä mieti, että olisi erityisesti tarkastelussa, tuumii Kotilainen kysyttässä veljessarjaan liittyvästä erityishuomiosta.

– Sarjapeleissäkin saan siitä virtaa, kun on vähän huutelua.

Niukka tappio ei kuitenkaan suuremmin liikauttanut Paul Kotilaisen pokerinaamaa. Mies kertoo, että tamperelaisten pukukopissa oli pelin jälkeen luottavainen tunnelma.

– Vaikka voittamaan lähdetään, niin tiedossa on, että sarja on tasainen. Tänään toisen erän alivoimamaali oli jonkinlainen käännekohta. Pysytään vaan jäähyltä pois jatkossa.

Jyväskylän Monitoimitalon tunnelma saa kiitosta myös Kotilaiselta.

– Tuollaisen yleisön edessä on hieno pelata. Onhan täällä runkosarjassakin meininkiä, mutta kyllä tänään oli aika erityinen tunnelma.

Seuraava, kolmas landefinaali pelataan tulevana lauantaina Tampereella. Kotilaisen pelien välisten päivien ohjelma on pääasiassa odottelua, treeniä ja lepoa. Kotilainen käy läpi myös henkistä valmistautumista. mielikuvaharjoitteluun kuuluu tilanteita ja ratkaisumalleja, jotta tosipaikan tullen oikeat ratkaisut tulisivat valmiina.

– Itse pelissä pyrin olemaan liikoja ajattelematta. Jos kentällä alkaa miettimään, niin ei siitä oikein mitään tule.