Salibandyn jäähallifinaali alkoi palohälytyksellä

Kuv: Jussi Ojala

Kuv: Jussi Ojala
Kuv: Jussi Ojala

Happeen ja Classicin välinen neljäs salibandyfinaali alkoi varsin erikoisesti Jyväskylän Synergia-areenalla.

Joukkue-esittelyjen päätyttyä jäähallin palosireenit alkoivat soida. Sireenit pirisivät koko Kimmo Rantamäen esittämän Maamme-laulun ajan.

– Toivottavasti on väärä hälytys, totesi ottelun kuuluttaja.

Myöhemmin kuuluttaja antoi lisää informaatiota ja pyysi katsojia istumaan rauhassa paikoillaan. Kuuluttajan mukaan hallin henkilökunta selvitti palohälytyksen syytä.

Palohälytys johtui todennäköisesti pelaajaesittelyjen yhteydessä nähtyihin pyrotekniikkoihin. Hallissa haisikin selkeästi savu.

– Hirviteatterissa kun ollaan, niin ottelun alun pitää olla tietenkin sirkus. Oli liikaa tulta ja liekkejä, kuuluttaja totesi.

Yhtäjaksoisesti sireenit pirisivät kymmenisen minuuttia. Hälytyksen päätyttyä yleisö antoi raikuvat aplodit ja ottelu pääsi alkamaan.

4 comments

  1. No onneks ei ollut oikea hälytys kun kerta ei vaivauduttu tyhjentään hallia jne. Monia ihmishenkiä vielä joskus Suomessa menetetään tuon takia ettei hälytyksiä oteta vakavasti. Jos olisi tapahtunut esim. USA:ssa niin halli olisi ollut tyhkä aika pikaiseen.