Suomalaisen salibandyn supersunnuntai – Ruotsi nurin yli kahden vuoden tauon jälkeen

Laura Hietamäellä ja Eliisa Alangolla oli syytä tuulettaa sunnuntaina. Kuva: Mia Alèn

Laura Hietamäellä ja Eliisa Alangolla oli syytä tuulettaa sunnuntaina. Kuva: Mia Alèn
Laura Hietamäellä ja Eliisa Alangolla oli syytä tuulettaa sunnuntaina. Kuva: Mia Alén

Suomen naisten ja miesten maajoukkueet pelasivat upeasti tänään omissa Euro Floorball Tour -turnauksissaan, sillä tapahtumien päätöspäivänä kumpikin nappasi hienon voiton Ruotsista.

Miehet pelasivat länsinaapuria vastaan Tshekin Ceska Lipassa ja kurittivat hallitsevia maailmanmestareita lukemin 7-2(1-1, 2-1, 4-0). Naiset olivat Eerikkilässä pelatun oman ottelunsa ensimmäisen puoliskon ahtaalla Ruotsin aktiivista ja korkeaa karvausta vastaan, mutta käänsivät pelin toisessa erässä ratkaisevasti edukseen ja karkasivat kolmannessa lopulta 7-4 (2-1, 2-2, 3-1) -voittoon.

Suomen tehomies oli Tshekin maaperällä vastikään Suomen mestaruuden voittanut Jami Manninen hurjasteltuaan tehot 3+2=5. Naisten tehokkaimmat olivat kahdesti osunut Elina Kujala sekä 1+1 -tehot saalistaneet Mia Karjalainen ja Mira Wickman.

Voitokas EFT-sunnuntai oli Suomelle varsin miellyttävä uutinen, sillä viimeksi Suomi on onnistunut kaatamaan Ruotsin sekä miehissä, että naisissa Joensuussa 4. helmikuuta vuonna 2012. Naiset varmistivat myös Ruotsin kaadolla turnausvoiton puhtaan pelin turvin. Miesten sijoitus turnauksessa oli toinen, kun kaikki ottelut voittanut isäntämaa Tshekki kaatoi viimeisessä ottelussa kaikki ottelut hävinneen Sveitsin 8-7.

13 comments

  1. Loistavaa Suomen salibandyn maajoukkueet, hieno kauden päätös!
    Nyt valmentajan haastattelua odotetaan varsinkin tsekeistä kun sieltä ei ole saatu juuri mitään tietoa.

  2. Miehissä Ruotsi todella vaisu. Tähtihyökkääjät eivät päässeet kunnolla edes paikoille. Varmasti Suomen hyvyyttäkin, mutta nyt ei kyllä nähty naapureilta parasta.

  3. Tässä kiteytyy Karo Kuussaaren ja osaavan valmennuksen välinen ero. Pelaamisen tulee olla muuutakin kuin järjetöntä juoksemista. OLS naisetkin nousee taistelemaan mestaruudesta, kun aikanaan heidän valmennus vaihtuu.

  4. Naisissa turnauksen tähdistöön Wickman ja Pöllänen. Liian huonoja vielä 4KK sitten maajoukkueeseen? Ai niin silloin joukkueeseen ei otettu yhtään OLS pelaajaa kiintiöpaikalla.

  5. Hetikö jonsku alkoi taas puukottamaan selkään -D Hieno ihminen olet. Eikös ruotsilla ollut kisoissa kaikkien aikojen joukkue jota ei olisi millään valmennuksella voitettu?! Viime periodi alkoi myös voitolla ruotsista ja lähes samoilla lukemilla kun joensuussa voitto kirjattiin 6-3. Sen jälkeen vaakakuppi kääntyi. Ruotsilla uusi valmennus ja pelaajat kuten Suomellakin. Nyt kävi näin ja tästä taival alkaa kohti kotikisoja. Tulevaisuus näyttää miten uusi valmennus pärjää kun parhailla alkaa myös Ruotsi pelaamaan. Kuussaari ja Muukkonen veivät maajoukkueen oikealle tielle Kaipion jälkeen ja nyt Paju asistentteineen taas askeleen eteenpäin.

    Mitä tulee Ouluun niin Kuussaari ja Partanen ovat vieneet naiset ja tytöt tyhjästä maan kärkipäähän! Ilman heitä ei olisi edes joukkuetta liigassa ja ilman Kuussaaren ammattitaitoa OLS ei olisi tälläkään kaudella taistellut mitaleista. Koko Oululainen huippu nais ja tyttösalibandy on näiden herrojen ansiota! Ei muuta kuin puukkoa selkään jonsku ja äkkiä!

    Jonsku itse on valmentajavelho ja kun kerta selvästi on halua maajoukkueeseen niin ota ihmeessä yhteyttä Kaltalaan ja kerro kuinka hienosti tulkitsit menneen viikonlopun pelejä ja kuinka olet valmis vaikka Kettusen saappaisiin! Seuraaksi pääset jakelemaan ’ammattitaitoisia’ kommenttejasi tyttöjen kisojen aikaan ja antamaan Kouvalaiselle puukkoa, hieno ihminen kun olet!

    Kuten Karjalainen tänään sanoi niin aletaan rakentamaan tästä voittamisen kulttuuria, näin Suomi nappaa kultaa tyttöjen kisoissa toukokuussa Puolassa ja joulukuussa miesten kisoissa Ruotsissa. Poikien ja naisten vuoro on sitten ensi vuonna!

    Tsemppiä kaikille neljälle maajoukkueelle ja heidän toimijoilleen!

    Ps. jos jotain alkaa huippaan tai on valmentajaa vailla niin jonsku on vapaana -D

  6. Kyllä Jonsku on oikeassa. Tytöt tuskin pelasi Kuussaaren aikaan kertaakaan yhtä vapautuneesti ja iloisesti, kuin nyt. Vanhaa liittoa ja mennyttä talvea koko karo

  7. ”Suomen tehomies oli Tshekin maaperällä vastikään Suomen mestaruuden voittanut Jami Manninen hurjasteltuaan tehot 3+2=5.”

    Lauseen järkevyyden kannalta näin olisi parempi –>

    Suomen tehomies Tshekin maaperällä oli* 😀

  8. Kyllä oli hieno peliesitys Suomen naisilta.Aktiivista, rohkeaa ja tehokasta.Ruotsilla meni pata ihan jumiin ku hakkasivat päätään Suomen puolustukseen ja muuriin nimeltä Loisa.Kerrassaan loistava esitys ja alku uudelle projektille kohti kotikisoja.Ero Suomen esitykselle ”pelokkaissa” viime mm-kisoissa oli valtava vaikka pelaajat samoja!

  9. Johtuu siitä ettei paljon kommentoida, vallinnat oli p…tä. Ei esim yhtään speven miestä ym.ym. Nyt kun voitettiin niin saatta näitä itkiöitä närästää:)
    Muutama vaihto hyökkäyspäähän ja yks, kaks pakkiin, niin siinä kisajoukkue.

  10. Media on Suomessa lähtökohtaisesti negatiivinen koska se myy paremmin. Me jotka seuraamme urheilua voimme siihen vaikuttaa vaikka täällä. Sosiaallinen media on jo paljon positiivisempi kun perinteinen, nuorten asenne vaikuttaa?

    Salibandyssä omat toimittajjat olivat keskittyneet viime viikonloppuna pelkästään naisten maaotteluihin, eikä yhtään toimittajaa ollut Tsekeissä raportoimassa miesten maajoukueen otteluista. Jos oltaisiin oltu paikan päällä kuten ruotsalaiset, myös täällä oltaisiin saatu lukea positiivisia uutisia.
    Hyvää uutisointia oli Happeen mestaruudesta, hypetykselle oltaisiin saatu jatkoa ja tarinalle huipentuma Ruotsin kaadosta.

  11. Eikö Suomen mestaruutta sitten muka ratkaistu Tsekin maaperällä? Ihmeelliseksi on maailma mennyt, kun maan rajojen sisällä pelataan mestaruuksista.