Suomalaiset pääsivät nostelemaan pyttyä Sveitsissä – Väänäselle kolmas seurajoukkuemestaruus putkeen

Kuva: Unihockey.ch

Kuva: Unihockey.ch
Kuva: Unihockey.ch

Tatu Väänäsen edustama SV Wiler-Ersigen voitti sunnuntaina Sveitsin liigan NLA:n mestaruuden otteluvoiton 4-0. Finaalisarjassa Wiler-Ersigenillä oli vastassaan runkosarjan voittanut Tigers Lagnau, jolle Väänäsen Wiler hävisi kahdesti runkosarjassa.

Pudotuspeleihin SV Wiler-Ersigen lähti tultuaan runkosarjassa toiseksi. Puolivälierissä Wilerin vastus oli Kloten-Bulach Jets, joka taipui otteluvoitoin 4-1. Välierissä vastassa oli runkosarjan kolmonen zürichiläinen Grasshopper Club. Peli venyi aina seitsemänteen otteluun asti, jonka Wiler voitti 7-6 ja meni finaaleihin otteluvoiton 4-3.

Paras seitsemästä -systeemillä pelattu finaalisarja alkoi viime viikonloppuna Wilerin kahdella voitolla. Lauantaina voitto irtosi jatkoajalla 5-6, ja sunnuntaina selvemmin luvuin 8-3. Sarja jatkui nyt viikonloppuna Lagnaussa kun yli tuhatpäinen kotiyleisö joutui todistamaan Tigersin jatkoaikatappiota 3-4.

Sarja oli katkolla sunnuntaina Wilerin kotiluolassa. Tiukka ja vähämaalinen ottelu päättyi lopulta SV Wiler-Ersigenin voittoon 3-1. Viimeisen niitin Tigersin arkkuun löi ruotsalainen Isaac Rosen, joka voitti myös pudotuspelien pistepörssin tehoin 17+16=33.

Näin täksi kaudeksi Wileriin siirtynyt Suomen maajoukkuepuolustaja Tatu Väänänen sai kahden SPV:ssä voitetun Salibandyliigan mestaruuden lisäksi vielä Sveitsin mestaruuden vyölleen. Väänänen on nyt voittanut kansallisen tason mestaruuden kolmena vuonna peräkkäin.

Myös Sveitsin naisten mestaruus ratkottiin sunnuntaina. Naisten mestaruus meni Piranha Churille otteluvoiton 3-1, finaalissa vastassa oli UHC Dietlikon. Viimeisessä finaalissa oli peräti 738 katsojaa, ja se päättyi Churin 3-2-voittoon. Suomalaisväriäkin nähtiin, sillä Piranha Churissä pelaa kolme suomalaista: Annina Mero, Mia Karjalainen ja Tia Ukkonen.

7 comments

  1. Kaveri jonka vahva osaaminen saa koko joukkueen nostamaan tasoa – mestaruuden arvoisesti.

  2. Toivottavasti ensi kaudella takaisin kotona ja josbassa, kuten tiedot Joensuusta kertoo, tuo voittamisen kulttuuria

  3. Loistava kaappaus Josbalta, luulen että tämän syksyn pirtein joukkue, säilyttää vireensä koko kauden, kun Tatu luutii alakerrassa

  4. Joka vuotinen Väänänen Josbaan -huhut alkoi taas. Saatan olla väärässä mutta sellainen käsitys on että Väänäsellä on vielä vuosi jäljellä sopparia Sveitsiin.