Suomen naisille avausvoitto Tshekistä – uusi valmennusjohto debytoi voitokkaasti

Mira Wickman taiteilee ensi kaudella Ruotsin pääsarjassa. Kuva: Mia Alén

Mira Wickmanin saldo perjantaina oli 1+1. Kuva: Mia Alén
Mira Wickmanin saldo perjantaina oli 1+1. Kuva: Mia Alén

Suomen naisten maajoukkue aloitti valmistautumisen joulukuun 2015 kotikisoihin voittamalla Tshekin Euro Floorball Tourin avausottelussa lukemin 6-3. Suomen maaleista vastasi SB-Pron ykkösnyrkistä muodostettu hyökkäysketju Mira Wickmanin johdolla. Suomi vei nimiinsä myös ottelun jälkeisen rangaistuslaukauskilpailun Alisa Pölläsen maukkaalla maalilla.

Tuore päävalmentaja Marko Paju rakensi kaksi ketjua finaalijoukkueiden SB-Pron ja Classicin pelaajista ja kolmas muodostettiin haalariosaston pelaajista.

Ottelun ratkaisu?
Tshekki pääsi tekemään ottelun avausmaalin neljän minuutin pelin jälkeen. Ella Alangon jäähyn aikana ensin Mia Karjalainen tasoitti, mutta Tshekki palautti nopeasti johtonsa. Toisessa erässä Mira Wickman ensin tasoitti ja vei hetken kuluttua Suomen ensimmäistä kertaa johtoon. Kolmannessa erässä finaaliketjut kaunistelivat lukemia vuoroillaan ja viimeisen niitin iski ylivoimalla kokenut Anne Suomalainen Wickmanin tarjoilusta.

Ottelun hahmo?
Suomen joukkue oli unessa ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä Pro-ketju otti ohjat käsiinsä ja kapellimestarina hääri sentteri Mira Wickman. Ensin ohjaus maalin edestä ja hetken kuluttua tarkka laukaus. Kolmannen erän lopussa Suomi pääsi vielä pelaamaan ylivoimaa, jolloin Wickman vapautti poikkisyötöllä Suomalaisen kaunistelemaan lukemiksi 6-3.

Ottelun puheenaihe?
Naisten maajoukkue polkaisi käyntiin uuden MM-kisaprojektin totuttuun tapaan Eerikkilässä. Maajoukkueiden pitkään käyttämän harjoituskeskuksen uusittu salibandyhalli toimi hyvin myös pelitapahtumassa. Ensimmäisen erän ajan Suomi oli vielä kohtelias emäntä ja pelasi tunnustellen, mutta toisesta erästä lähtien se otti ohjakset käsiinsä ja ansaitsi voiton.

Tilastohuomiot:
Suomi: Karoliina Kujala 0+3, Elina Kujala 2+0, Mira Wickman 1+1, Mia Karjalainen 1+0, Nina Rantala 1+0, Anne Suomalainen 1+0, Laura Loisa 13 torjuntaa
Tshekki: Hana Polakova 1+0, Lucie Paulovicova 1+0, Hana Sladeckova 1+0, Kristyna Hornakova 20 torjuntaa

Huomenna lauantaina ottelut Tshekki-Ruotsi ja Sveitsi-Suomi.

4 comments

  1. Onks tää se jengi minkä valmentaja itkee kun pelit osuu lomiensa kanssa samaan aikaan?

  2. Jos ei kiinnosta, niin lähdepä surffailemaan muille sivuille. Tartteeko sitä itseään väkisin kiduttaa lukemalla sellasta, joka ei kiinnosta?

  3. birkka ja Pake jos ei kiinnosta, niin ei pakko jos ei taho. Vai miten se meni.