Suvereeni SB-Pro voiton päässä mestaruudesta – kahden erän jälkeen 9–1 taululla

Nurmijärven SB-Pro otti askeleen lähemmäksi salibandyn naisten Suomen mestaruutta kaadettuaan Tikkurilassa torstaina pelatussa kolmannessa loppuottelussa Tampereen Classicin lukemin 10-6 (4-1, 5-0, 1-5).

Voitot ovat nyt paras viidestä -systeemillä pelattavassa finaalisarjassa nurmijärveläisten hyväksi 2-1. Loppuottelut jatkuvat sunnuntaina Tampereella pelattavalla neljännellä koitoksella.

Mihin ottelu ratkesi:
Kolmas finaaliottelu oli paketissa käytännössä toisen erän puolivälin jälkeen, kun taululla komeilivat 8-1-numerot. SB-Pron viimeistelytehokkuus oli torstaina huikaisevan hyvää ja Classicin maalissa pelanneella Sonja Mäkisellä ei ollut paras mahdollinen päivä. Muutama maali meni hänen tasoiselleen maalivahdille luvattoman helposti.

Ottelun hahmo:
SB-Pron suurin sankari illan taistossa oli hurjat pisteet 3+3 summannut puolustaja My Kippilä. Hattutempun iskeneellä Kippilällä oli paikkoja viimeistellä enemmänkin maaleja ja lisäksi hänen huikaisevat syöttönsä aiheuttivat jatkuvasti hankaluuksia Classicin puolustuspäälle.

Ottelun puheenaihe:
Kahden ensimmäisen erän aikana illan emäntäjoukkue teki kentällä mitä tahtoi, vaikka maalivahdeista SB-Pron Laura Loisa joutui torjumaan palloja selvästi Classicin Sonja Mäkistä enemmän. Viimeisen kaksikymppisen Classic pelasi käytännössä kokonaan ilman maalivahtia ja kaunisteli lukemat siedettäviksi.

Tilastohuomiot:
SB-Pro: My Kippilä 3+3, Ina Leminen 2+0, Elina Kujala 1+1, Mira Wickman 0+2. Laura Loisa 32 torjuntaa.
Classic: Hanna Sipiläinen 2+1, Eliisa Alanko 1+1, Niina Rantala 0+2. Sonja Mäkinen 11 torjuntaa.

Teksti: Miska Miettinen, Helsinki