Veera Kauppi siirsi jatkoajalla tyttöjen SM-sarjan kultaratkaisun sunnuntaille

Porvoossa pelattu tyttöjen SM-sarjan neljäs finaali päättyi Kooveen juhliin.

Porvoossa pelattu tyttöjen SM-sarjan neljäs finaali päättyi Kooveen juhliin.
Porvoossa pelattu tyttöjen SM-sarjan neljäs finaali päättyi Kooveen juhliin.

Tyttöjen SM-sarja saa arvoisensa lopun, kun Kooveen ja PSS:n välisen finaalisarjan viides ottelu pelataan sunnuntaina 13.4. klo 18.30 alkaen Kaukajärvellä. Lauantaina pelattu neljäs ottelu oli huikea jännitysnäytelmä, jossa kaksi tasaista joukkuetta taisteli tiukasti ottelun voitosta aina jatkoajalle asti.

PSS oli voitossa ja mestaruudessa kiinni vielä minuutti ennen loppua, mutta ajassa 59.06 Oona Kauppi kanttasi pallon yläriman alle ja vei ottelun jatkoajalle. Jatkoaikaa ehdittiin pelata hiukan vajaa seitsemän minuuttia, kun Veera Kauppi nousi oikeasta laidasta ja laukoi ratkaisun PSS-maalin ylänurkkaan. Loppunumerot kirjattiin siis 2-3 ja (0-0, 2-1, 0-1, 0-1).

Ottelun ratkaisu?
PSS tuli toiseen erään erittäin terävästi ja teki kaksi maalia ja otti johdon viimeiseen erään. PSS:n hyökkäys passivoitui jonkun verran, mutta puolustus pysyi tiiviinä. Kooveen pallollinen peli parani erän edetessä ja torstain ottelussa testattu 6v5 pelaaminen tuotti viimein tuloksen, kun kun Veera Kauppi lähti kantille, vei kaksi puolustajaa mukaansa ja syötti Oona-siskolle, joka viimeisteli jäätävästi yläriman alle. PSS:n lähivapari aivan peliajan lopussa ei tuonut tulosta ja niin mentiin jatkoajalle.

Jatkoajalla pallollinen hallinta oli Kooveella, joka halusi voittoa ehkä aavistuksen enemmän. Draaman kaareen sopi kuitenkin hyvin se, että jatkoajalla PSS:n Daniela Westerlund laukoi tolppaan päästyään yksin läpi Aliisa Levälammen hienon avausheiton tuloksena. Minuutti tästä ja Veera Kauppi ratkaisi ottelun näyttävällä laukauksella oikeasta laidasta.

Ottelun hahmo?
Ottelun hahmoksi nousee Kooveen Veera Kauppi (2+1), joka oli osallisena joukkueen kaikissa maaleissa. Erityisesti tasoitusmaalin syöttö oli oiva esitys peliälystä ja Veeran vaarallisuudesta, sillä kahden puolustajan ottaessa Veeran kanttia pois jäi keskustaan paljon tilaa, jonka Oona Kauppi käytti tehokkaasti.

Finaalisarjassa esille ovat nousseet myös Porvoon Ella Holmberg ja Noona Björkman, jotka ovat vastanneet suuresta osasta PSS:n tehoja. Erityisesti Holmberg on jakanut sekä näyttäviä syöttöjä, että ollut myös tehokas maalipaikoissa. Ensimmäisen ottelun Holmberg pelasi puolustajan tontilla. Tuossa ottelussa PSS:n hyökkäys ei ollut aivan samalla tasolla kuin sarjan muissa otteluissa.

Ottelun puheenaihe?
Ottelu oli tasoltaan finaalisarjan tähän asti paras ja molemmat joukkueet taistelivat viimeiseen asti. Kentällä on kaksi hyvää ja taitavaa joukkuetta, jolloin marginaalitkin ovat pienet ja voittaja loppuun asti auki. Nuorten pelaajien pallollinen taito on erinomainen ja pelin taso menee koko ajan eteenpäin. Molemmat joukkueet pystyvät heittämään peliin kolme taitavaa ketjua, vaikka ratkaisijat ovatkin suurelta osin löytyneet molempien ykkösketjuista.

Teksti: Jaakko Aho

2 comments

  1. Miks noilla naisilla roikkuu ketjut kaulassa pelissä.
    Tuomarit ohoi!
    Kohta on kaikilla kaiken maailman käädyt heilumassa.