Viimeksi 2007 mestaruuden voittanut Enlund: ”Pitkään metsästettiin”

Yksi SB-Pron kokeneimmista pelaajista oli keväällä 2007 edellisen kerran mestaruutta juhlinut Elina Enlund, jonka hymy oli kentän isoimpia mestaruuden ratkettua. Helsinkiläisessä Erä III:ssa edellisen mestaruutensa voittanut ja pelin tuolloin ratkaissut Enlund ei peitellyt tuntemuksiaan ottelun ratkettua.

– Ihan huikeet fiilikset, on sitä pitkään metsästetty uudelleen ja nyt se sitten tuli. Viimeksi 2007 mestaruus oli muilla kuin Classicilla. Kyllä me lähdettiin ihan luottavaisilla tunnelmilla tänään peliin. Päätettiin, että otetaan se voitto kotiin sillä, että otetaan jalka kunnolla mukaan matsiin.

Enlund ei jännittänyt peliä liikaa vaan lähti luottavaisin tuntemuksin heti aamusta liikkeelle. Ottelu sai hyvän startin ja se pysyi yllä koko pelin ajan SB-Pron uhrautuvaisen puolustuspelaamisen vuoksi.

– Ihan pikkuisen oli perhosia vatsassa, mutta älyttömän hyvät fiilikset oli muuten. Aamulla heti kun heräsi, niin oli sillä lailla tuntemukset kohdillaan, että on sairaan hyvä fiilis ja se ei kadonnut vaan jatkui koko pelin ajan. Se myös näkyi kaikesta, että oli hyvä tikki ja jalka riitti. Me tehtiin se…

Teksti: Ilkka Levä