M-Team naarasi riveihinsä liigahyökkääjän ja kakkosdivarin pinnakoneen

M-Teamin miesten Divari-joukkue on saanut kaksi vahvistusta. Visa Rikala ja Sampo Laukkala rustasivat nimensä sopimuspapereihin kaudelle 2014-2015. Nokian KrP:stä siirtyvä Rikala tuo joukkoon runsaasti liigakokemusta ja Laukkala paluumuuttaa Smurffeista takaisin tuttuun nippuun.

Salibandyliigassa kaudella 2008-2009 debytoinut 22-vuotias Rikala on iskenyt 116 ottelussa mukavat 58 tehopistettä. Viime kauden saldoksi muodostui tehot 13+7=20. Nyt kuusi kautta liigaa tahkonnut vikkeläkinttuinen hyökkääjä vaihtaa maisemaa pääkaupunkiseudulle ja Divariin, mutta paluu ylimmälle sarjaportaalle on jo mielessä.

– Opiskeluiden perässä lähdin Helsinkiin ja Divari vaikuttaa tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta. Kuulin, että M-Teamiin on saatu erittäin hyvä porukka kasaan ja halusin luonnollisesti mukaan. Odotan ensi kaudesta voitokasta, eli päämääränä on tottakai nousu Salibandyliigaan. Koitan tietysti henkilökohtaisesti auttaa joukkuetta tässä tavoitteessa niin hyvin kuin pystyn, Rikala sanailee M-Teamin sivuilla.

Kolme kautta M-Teamin edustusta edustanut Sampo Laukkala puolestaan palaa taas pääsarjatasolle pelattuaan edellisen kauden M-Team II:ssa eli tutummin Smurffeissa. Kakkosdivisioonassa 20 pelissä vakuuttavat 62 pistettä nakutellut juonikas hyökkääjä tuo leveyttä ja ratkaisuvoimaa joukkueeseen.

– Viime kausi oli mukava ja kipinä salibandya kohtaan löytyi uudelleen. Etenkin loppukauden merkityksettömiä pelejä pelatessa oli jo sellainen fiilis, että Divariin olisi kiva palata. Pääkaupunkiseudun pitäjiä ristiin rastiin suhatessa alkoi myös kaivata vieraspelien bussimatkoja, Laukkala tuumii.

Jyväskyläläislähtöinen Laukkala pokkasi Happeen junioridynastian aikoihin muutaman ASM-kullan ja oli myös mukana nostamassa M-Teamia Salibandyliigaan keväällä 2011. Ensi kauden tavoite on Laukkalalle yhtä selkeä kuin Rikalallekin.

– Hienoa päästä taas pelaamaan kovia pelejä tuttujen äijien kanssa. Joukkueessa vaikuttaisi olevan meininki kaikin puolin kohdillaan ja kovia vahvistuksiakin ollaan saatu. Loistavat asetelmat lähteä hakemaan liiganousua, ja oman lisänsä kauteen tuovat tietysti kevään playoffit.

Pääkallo.fi:n siirtoja seuraavat Huhumaa-palstat:

Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2014-15

Naisten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2014-15

Divarin siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2014-15

2 comments

  1. Kallista on tosiaan, varmasti rahallisen korvauksen perässä kaikki divariin pyrkii pelaamaan..