Näin liigaseurat kommentoivat yksittäistä finaalia – ”Koko keskusteluun tulisi ottaa aikalisä”

Kurre Westerlund pitää SSV:n kausikorttitempausta onnistuneena. Kuva: Juhani Järvenpää

SSV-manageri Kurre Westerlund vastustaa yhden finaalin systeemiin siirtymistä. Kuva: Juhani Järvenpää
SSV-manageri Kurre Westerlund vastustaa yhden finaalin systeemiin siirtymistä. Kuva: Juhani Järvenpää

Pääkallo.fi kysyi maanantaina kaikilta miesten Salibandyliiga-seuroilta kantaa yksittäiseen finaaliin. Aiemmin maanantai-iltana julkaistussa jutussa ilmeni, että valtaosa seuroista on ainakin toistaiseksi yksittäistä finaalia vastaan. Tähän juttuun on kerätty liigajoukkueille tehdyn kyselyn vastaukset on kerätty alle perusteluineen.

Erikoista tuloksessa on varsinkin se, että esimerkiksi Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola ja Happeeta edustava Lasse Riitesuo olivat aiemmin vahvasti yksittäisen finaalin kannalla, mutta gallupin perusteella molemmissa seuroissa seuroissa ollaan käännytty vastakarvaan. Classic on edelleen varovaisen myönteinen, mutta Happee haluaa, että finaalit ratkotaan jatkossakin ottelusarjoina.

Happeen ja Classicin komea finaalisarja oli varmasti yksi tärkeä tekijä seurojen kannoissa. Toisekseen seurat ovat päässeet lukemaan ensimmäisiä talouslaskelmia ja muita alustavia suunnitelmia, eikä niihin olla gallupin perusteella toistaiseksi tyytyväisiä.

Seurat ja Salibandyliiga kuitenkin kokoontuvat tiistaina ja yksittäisestä finaalista voidaan päästä vielä yhteisymmärrykseen. Useampi vastaaja mainitsikin, että huomisella kokouksella on vaikutusta seuran kantaan. Harva seura tuntuu kuitenkaan haluavan yksittäistä finaalia vielä ensi kaudeksi.

Kysymys: Pitäisikö Salibandyliigassa siirtyä yksittäiseen finaaliin vai ei?

Pasi Peltola, toiminnanjohtaja Classic

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Tämä on haastava kysymys. Vastaus on niin sanotusti pitkä tarina. Suomen Cupin aikoihin toin julkisesti esille sen ajatuksen, että yksittäistä finaalia voisi kokeilla. Tässä täytyy nähdä koko konsepti ja talous on siinä merkittävässä roolissa. Tämä malli mikä on nyt esitelty yksittäisestä finaalista ei ole seuran tai lajin kannalta kannattava, vaan puutteellinen ja vähän huono konsepti. Nyt toisaalta kevätkin on jo niin pitkällä, että koko keskusteluun tulisi ottaa aikalisä. Voidaan puhua kauden 15-16 tai 16-17 asioista, mutta sarjajärjestelmän hätäinen muuttaminen on väärin. Ei tässä lajillakaan ole mitään paniikkia. Sekä miehissä että naisissa nähtiin loistavat finaalisarjat.

Kurt Westerlund, manageri SSV

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Minulla taitaa olla pisin kokemus viedä seura finaaleihin. Yksittäiseen finaaliin voidaan siirtyä varmasti jonain päivänä, mutta vielä ei olla valmiita siihen. Ensimmäinen lähtökohta on saada aikaiseksi liigaseurojen ja liigan välillä selkeä diili. Kannatan tällä hetkellä paras viidestä sarjaa ja ehkä jopa paras seitsemästä sarjaa. Minun mielestä ei tarvitse aina tehdä niin kuin Ruotsissa. Käsitykseni mukaan sielläkin yleisömäärät ovat olleet parina vuonna laskussa Globenin finaalien jälkeen, tosin nyt tänä keväänä oli taas enemmän. Urheilullisuus on myös tärkeä asia finaalien suhteen ja nuori laji tässä vielä ollaan. Pitää tehdä töitä ja panostaa kaikkiin finaaleihin, jotta saadaan näkyvyyttä ja hienot finaalit, kuten Happee osoitti.

Jari Turunen, salibandyjaoston puheenjohtaja OLS

Mielipide tällä hetkellä: Kyllä

Kyllä. Pidetään yksittäistä finaalia hyvänä näkyvyyden kannalta, vaikka ei olla itse oltu lähelläkään sitä toistaiseksi. Runkosarjassa katsotaan kuka on kuka ja sitten kun on pelattu semifinaalit, niin kaikki mitalipelit voisivat olla yksittäisiä. Taloutta ei voi pelkkien finaalien varaan laskea ja perustella sillä. Muutenkin pelien määrä on valtava ja saataisiin pidettyä ihmiset tyytyväisempinä, kun pelejä olisi vähemmän. Yhdellä pelillä voidaan saada vaikka jäähalli täyteen. Osa tulee kuitenkin vasta viimeiseen peliin. Tapahtumasta saisi paremman yksittäisellä ottelulla.

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Tommy Koponen, miesten päävalmentaja, miesten/poikien toiminnanjohtaja SPV

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Vuoden päähän jos katsotaan, niin ei. Liian vähän aikaa. Se voi kuulostaa yksinkertaiselta kysymykseltä, mutta sitä se ei ole ja tässä on puolensa ja puolensa. Toistaiseksi tämä on vain liian huonosti valmisteltu. Liikaa avoimia kysymyksiä, kuten talousyhtälö, missä se pelattaisiin ja niin edelleen. Näihin ei ole vielä saatu selvyyttä. Huomenna tästä keskustellaan liigan kanssa ja toivottavasti saadaan lisään infoa. Silti vuoden päästä on liian nopeasti.

Teppo Lundell, puheenjohtaja Rauman Salba

Mielipide tällä hetkellä: Ei osaa sanoa

Henkilökohtainen kilpailutausta on aika ohut ja nyt juuri noustiin iigaan. Tämä on monipolvinen kysymys, enkä uskalla ottaa suoraan kantaa. Toki yhdessä finaalissa on mahdollisuus siihen massiiviseen tapahtumaan ja markkinoinnin kannalta siinä on puolensa. Kysymys piilee kuitenkin siinä, että kuinka se hyöty saadaan näkymään seuroille? Happeen ja Classicin viiden ottelun sarja näytti, että myös sarjan kautta saatiin näkyvyyttä ja positiivista huomiota. Jos nyt kuitenkin siirrytään yksittäiseen finaaliin, kuten Ruotsissa, niin siitä pitää saada rahaa myös seuratasolle. Peli pelataan kuitenkin isolla paikkakunnalla. Jos oletetaan, että vaikka Salba pelaisi finaalissa, niin mitä Salba siitä saisi ja hyötyisi? Raadollisesti on kyse rahasta, vaikka lajin näkyvyys on tärkeää. Tuote puoltaa tällä hetkellä tätä sarjaa.

Mika Leiponen, toiminnanjohtaja Indians

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Toistaiseksi ei. Ens kaudella ei olla vielä valmiita. Pidemmällä aikavälillä toki mahdollista ja olemme avoimia tälle ajatukselle. Toistaiseksi yksittäisestä finaalista on nähty vasta hyvin kevyt ehdotus, mutta huomenna liigaseurat ja liitto keskustelevat tästä tarkemmin. Koko konseptin tulee olla todella laadukas. Tällä hetkellä ei ole vielä niin hyvää tietoa tästä mallista. Mielenkiinnolla nyt odotellaan, eikä pitäisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Nykytiedon perusteella ei vielä ensi kaudella voida siirtyä tähän. Tämä pitää rakentaa rauhassa ja miettiä erilaisia malleja. Tosiaan tällä hetkellä ei.

Esa Koivisto, toiminnanjohtaja Koovee

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Kyllä meillä on sekä miesten, että naisten puolelta vahva urheillullinen kanta tähän. Joka tapauksessa ensi kevät tulee liian aikaisin. Nähdään, että ei ainakaan silloin, kun tämä on vähän huonosti valmisteltu. Kaikkia mahdollisuuksia ei ole otettu huomioon. Toki huomenna selviää enemmän, kun on se tilaisuus, missä näistä asioista keskustellaan. Tämän kevään finaalisarja oli kyllä hyvää julkisuutta lajille. Laskin että viidessä finaalissa oli yhteensä 9000 katsojaa. Mietin, että jos ottelun olisi vienyt Hartwallille ja molemmilta olis lähtenyt 20 bussillista kannattajia, niin se olisi ollut vasta 2000-4000. Olisiko Helsingin päästä löytynyt se 5000-7000 katsojaa näiden lisäksi?

Marko Salmela, manageri Nokian Krp

Mielipide tällä hetkellä: Kyllä

Mun mielipide on tällä hetkellä yksittäisen finaalin kannalla. Näen, että sillä saisi suuren huomionarvon. Jos pitää tosiaan valita vaan a tai b, niin sitten vastaan näin. Mutta kyllähän tässä pitää ottaa huomioon myös muut asiat. En osaa sanoa kaikista näkökulmista. Ne jotka siinä finaalissa pelaavat, niin tietävät, että taloudella on valtava merkitys. Nämä ovat vaan arvailuja enkä ole asiaan niin paneutunut tai lukuja nähnyt, joten tämä vastaus on toistaiseksi ihan fiilispohjalta.

Kuva: Jari Turunen
Kuva: Jari Turunen

Seppo Pulkkinen, miesten päävalmentaja Happee

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Koko seuran kanssa on keskusteltu ja ei olla yhden finaalin kannalla. Perusteluna a on se, että sarja on urheilullinen ja halutaan pidempi sarja. Kohtana b nostaisin esille paikallisuuden, joka on olennainen osa. Jyväskylä ja Tampere näyttivät tänä keväänä kuinka tärkeä juttu se on. Jos siirrytään yksittäiseen finaaliin, niin finaalipelejä ei enää koskaan pelata Jyväskylässä, vaan silloin pelit ovat puhtaasti pääkaupunkiseudulla, koska tarpeeksi isoja halleja ei muualta löydy. En usko, että samanlaista paikallista hypeä saadaan nostettua yksittäisellä finaalilla.

Jouni Vehkaoja, toiminnanjohtaja Esport Oilers

Mielipide tällä hetkellä: Varovainen kyllä

Jos ehdot ovat järkevät, niin kyllä. Eli siis jos tuotot, riskienhallinta ja tulonjako yleensäkin on järkevästi sovittuna liigaseurojen ja liiton välillä. Ehdot eivät ole vielä selvät ja näistä keskustellaan huomisessa kokouksessa.

Juha Kiviniemi, salibandyjaoston toiminnanjohtaja TPS

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Meillä on vähän auki tämä vielä. Tällä pohjalla ei varmaa. Kaksijakoinen ja monisäikeinen juttu kyseessä, enkä haluaisi ottaa julkisesti kantaa vielä. Ei vielä ensi kaudella. Huomisen jälkeen kanta on selkeämpi ja kokonaisuus vaikuttaa mielipiteeseen paljon. Aika raaka tämä jako kuitenkin yhden pelin ja viiden välillä, joten tätä voi katsoa monelta kantilta. Henkilökohtaisesti vaikea olla puolesta tai vastaan. Ei vielä vuoden päästä, mutta seuraavana ihan mahdollista. Näen yksittäisessä ottelussa myös paljon positiivista.

Lasse Kurronen, naisten päävalmentaja, hallituksen jäsen NST

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Meidän kanta on selkeästi ei tällä hetkellä tähän mennessä esitetyn mallin perusteella. Tulevaisuudessa ei tyrmätä tätäkään vaihtoehtoa jos muutoksia tulee. Tällä hetkellä mieluummin vaikka seitsemän peliä.

Jari Oksanen, salibandyjaoston lajipäällikkö Tapanilan Erä

Mielipide tällä hetkellä: Ei

Ei tuohon voi oikein suoraan sanoa. On niin monesta tekijästä kiinni. Nyt kanta on ei, mutta huomenna keskustellaan ja sen perusteella tiedetään paremmin asioista. Ollaan valmiita kokeilemaan, kun taloudelliset puitteet saadaan selviksi. Ihan täysin suoraa vastausta en voi antaa. Kanta on nyt ei, mutta se voi muuttua jo huomenna. Meidän puolesta sitä siis voidaan kokeilla, kunhan yksityiskohtia hiotaan.

Markus Ketonen, johtokunnan jäsen Josba

Mielipide tällä hetkellä: Ei

En kannata. Kuten nyt finaalit osoittivat, niin tuollaiset 2000-4000 katsojamäärät onnistuvat ihan nätisti Kehä III:sen ulkopuolella. Urheilullinen puoli on myös tärkeää ja ihan erilaiset tarinat näistä finaalisarjoista kirjoitetaan.

30 comments

  1. Aika selkeä kanta seuroilta. Mieluummin ensi kaudelle kehitetään runkosarjaa, että vältytään kotipelisumilta ja sitten kuukaude kotipelitauolta.

  2. Uudistusta liiga tarvitsee, se nyt on varmasti kaikille selvä tavoite.
    Jos yhden finaalin konsepti ei ole valmis hyväksyttäväksi niin pelien määrää olisi ainakin kasvatettava. Sarja on liian lyhyt, aloitetaan liian myöhään ja lopetetaan liian aikaisin. Matkustamista voisi vähentää lohkojaolla, esimerkiksi kolme lohkoa: itä, länsi ja pohjoinen. Kolminkertainen sarja omassa lohkossa jne.

  3. kolminkertainen sarja ja kolme lohkoa? eikös 3 oo vähän huono luku jaollisuuden puolesta…

  4. Ei tarvita mitään kiveen hakattua lohkojakoa. Tehdään kaksi ns. lohkoa, jossa toisessa pelaavat eteläisen suomen ja toisessa pohjoisen suomen joukkueet. 7 joukkuetta per ”lohko”. 4x oman lohkon jengejä vastaan ja kerran toisen lohkon. Kokonaisottelumäärä per joukkuea on täten 31 runkosarjassa.

    Matkat lyhenee ja kun otetaan huomioon mistä jengit on, niin esim Rauman porukka pystyy yhden viikonlopun aikana Tampereella pelatessaa kohtaan kaksi jengiä. Samanlaisia retkiä muut voi tehdä Hesan suuntaan. Näille jotka joutuu vähän enemmän matkustaan, jotain pientä extraa kulujen kattamiseen liigan mainosbudjetista tms viritystä.

  5. Ja mitä tulee yhteen Finaaliin, niin Pulkkinen sen sanoo. Sitten salibandysta kuten koko Suomesta pikku hiljaa tulis Helsinki keskeinen laji, kun finaali pelattaisiin kuitenkin siellä ja Jyväskylän kaltaiset hienon ilmiön rakentaneet seurat ei saisi koskaan pelata finaalia kotonaan sinne päästessään.

    Yksi finaali on varmasti lajin markkinoinnin ja näkyvyyden kannalta hyvä vaihtoehto. Tunnelma halliin on taattu ja väkeä varmasti vetää paremmin kuin joku 2. finaali peli kutkuttavasta 1-0 tilanteesta 5 tai 7 pelin sarjassa. Urheilullisesti yhdessä pelissä on sitten liikaa asioita jotka voivat mennä pieleen, mutta toisaalta sehän tuo uudenlaisen valmistautumisen yms. Se joka parhaiten onnistuu lataamaan kaiken tuohon yhteen peliin ja tekee siinä maksimisuorituksen on varmasti mestaruuden ansainnut.

    Seurat ajattelee tottakai rahaa, mutta joku jossain sanoi, että eihän sitä omaa talouttaa voi finaalien varaan rakentaa. Sinne pääsee kuitenkin vain kaksi seuraa, joten sitä on vähän vaikea perustella tällä talouskortilla, että ei ole yhden finaalin kannalla. Toki raha ratkaise monta asiaa, mutta kyllä omasta mielestä tärkeämpi juttu on se, että oman kylän pojat pelaa omassa kylässä finaalipelin. Oli se sitten yhdestä tai kymmenestä poikki.

    Eli joku järkevä systeemi siten, että finaali ei ole aina Hartwallilla, vaan helposti lähestyttävissä kaikkien liigaseurojen paikallisille faneille. Vai käykö tässä niin, että kohta pääkaupunkiseudun seura on ainoot jotka pärjää?

  6. Seuraaja. Mietitäänpäs nyt hiukan noita pelaajiakin. Kausi kestää niillä jo 10 kk ja ainoa lomakuukausi on heinäkuu. Tänävuonna finaalisarja kesti toistakuukautta koska kehäkolmosen sisäpuolella ei ollut missään lajissa edustusta ja YLE joutui matkustamaan maakuntaan. Pelaajien pitää käydä töissä. Murto osa pelaajista tienaa pelaamalla niin paljon. ”Junnuilla” vielä vaikeampaa, menet työkkäriin kysytää, voiko ottaa kokopäivätyötä( mistähän työkkäri sellaisen löytää). Vastaus, ei pitää illalla reenata mutta jos puolipäivätöitä päivällä. EI missään tapauksessa, olet työtävieroksuva hylkiö. Menetät toimeentulotuen, jonka jo se pieni pelaajapalkkio on vienyt. Reenaat kumminkin 4-5 kertaa viikossa että pääset pelaamaan + pelit ja muut tapahtumat päälle. Pikku avautuminen 15 vuotta vierestä seuranneena ja osaa ottaneena vanhempana. Jatkuu ensi kaudellakin.
    Antakaa pikku loma pelaajille ja taustavoimille. You Tubesta löytyy kyllä materialia pariksi kuukaudeksi jos tulee vieroitusoireita.

  7. Hyviä pointteja ööö:ltä. Tuota en itse tajunnutkaan, vaikka lajia tuli itsekin jauhettua 10 vuotta akuisten tasolla.

    Eli nyt pitäis laittaa kaikki kehityseurot siihen, että yksittäiset seurat, pelaajat, runkosarjapelit yms vetää väkeä, sponsoreita ja rahaa sen verran, että salibandy nousee pois ”palkkakuopasta” ennen kuin voidaan haaveilla isommista asioista.

  8. Jos pelien määrää lisätään, niin ei niitä kyllä runkosarjaan tarvitse ainakaan tupata. Mutta kuka jaksaa katsoa kärkijengi vs. viimeiset playoffeihin päässeet 7-sarjaa kun matsit repeää. Ensin pitäs saada urheilullisuutta ja tiukempaa kilpailua?

    Uudistusta tarvitaan, mutta peli on pääasia ja sen taso ei nouse sormia napsauttamalla. Siinä mielessä pitää muutoksetkin olla maltillisia ja antaa aikaa lajille. Ei se päättäjien sormien napsautuksella muutu. Mutta yhden finaalin kokeilu voisi juurikin muutaman kauden välivaiheena tehdä lajille hyvää, jos toteutus onnistuu.

    Oli muuten aika monta jengiä, joiden edustajan kanta oli jonkin verran auki (eikä niin että vain kaksi jengiä olisi ehdottomasti kannattanut ja muut tyrmänneet).

  9. Kysymys Seuraajalle: Älä käsitä väärin. Olen samaa mieltä, että huippu-urheilussa ei ehkä 26 runkosarjapeliä riitä, mutta onko esim jääkiekon sm-liigassa mielestäsi kaikki huippu-urheilun tasoisia pelejä, kun ukot hakkaa 60 matsia kaudessa?
    Pelien määrää voidaan nostaa siinä kohtaa, kun on varmaa, että pelien taso ei laske ja turhia pelejä ei ole liikaa. Nytkin niitä jo mahtuu sekaan. Eli edelleen on panostettava siihen, että sarjan arvostus nousee jotakautta raha lajin parissa lisääntyy jotakautta pelaajat saa parempaa liksaa jotakautta pelaajat vois vain pelata eikä tarvis työn ohella harrastella. Sitä kautta nousee taso ja sit voidaan nostaa pelien määrää.

  10. Kyllä molempien finaaliin päässeiden joukkueiden kannattajat ovat ansainneet ainakin yhden kotipelin finaaleissa. Vai ajatteleeko esim. OLS että jos joskus tulevaisuudessa OLS pelaa finaaleissa, niin se yksi finaalipeli olisi muka Oulussa tai edes lähellä (ja lähellä tarkoitan 300 km säteellä)?

  11. Kun liiton pullea toimihenkilö syyttää nälkiintynyttä seuraväkeä ahneudesta, niin ollaan lähellä lopullista ratkaisua?

    Eikö tänä vuonna Happee ansainnut finaalimatsien tuottoa? Olisiko tulot pitänyt luovuttaa liitolle tai Hartwall Areenalle tai ”ammattimaiselle tapahtumajärjestäjälle”?

    Olisiko mitään jaettavaa nettotuottoa edes saatu yhden finaalin järjestelmällä?

    Olisiko YLE:n kautta saatu näkyvyys ollut jotenkin parempaa yhden finaalin järjestelmässä?

  12. Kertauksna Tirsan ansiokas pohdiskelu tästä kuumasta aiheesta

    http://paakallo.fi/2012/06/tahan-ei-yksi-finaali-pysty/

    Totean vain, että yksittäinen finaali on typeryyden huipentuma jos puolivälierät ja välierät pelataan paras viidestä systeemillä. Miksi ihmeessä finaali pitäisi silloin pelata kerrasta poikki. Näkyvyyden vuoksi sanovat kannattajat. Ja pöh sanon minä. Paras viidestä finaalisarjalle on saatavissa selvästi pitkäkestoisempi näkyvyys, kunhan lajn markkinointi ja PR-toimintaa ei hoideta puuhastelijoiden tavoin.

    Mitäpä jos siirryttäisiin yhden finaalin malliin ja valmistelut finaalin pitopaikaksi tehtäisiin vaikkapa Jyväskylään, mutta finaalissa pelaisivat Erä ja Oilers. Saatasiinko sillä otteluparilla Jyväskylän jäähalli myytyä täyteen vaikka samaan päivään olisi mahdutettu naisten finaali, SB Pro – Classic? Tuskin, vaikka tarjolla olisi leipää ja huikeita sirkushuveja.

    Entäpä jos mahtipontiset visionäärit päättäisivät pelipaikaksi Hartwall Areenan ja peliparit olisivat miehissä SPV – SSV ja naisissa se perinteinen Classic – SB Pro, tulisiko lehterit täyteen? Tuskin

    Miksi mm. koripallossa,lentopallossa, käsipallossa, jääkiekossa jne. ei pelata yhtä finaaliottelua, jos se on sellainen kuningasidea lajin näkyvyyden ja arvostuksen lisäämiseksi kuin sen kannattajat väittävät? Ovatko näiden muiden lajien päättäjät jämähtäneet paikoilleen, kun eivät ymmärrä yhden finaalin hienoutta? Tuskin

    Salibandyllä olisi runsaan harrastajamäärän johdosta valtava potentiaali kohota suurten katsojamäärien lajiksi, jos lajin ja pelitapahtumien markkinointi hoidettaisiin jo seuratasolta alkaen edes hieman ammattimaisemmin kuin tänä päivänä.

    Seurojen tulisi pyriä ottamaan toimintaasa mukaan ihmisiä, joilla on kokemusta kuluttajapalvelujen tai -tuotteiden myynnistä tai markkinoinnista, mutta lukuisille seuroille ottelutapahtumien kaupallistamien koetaan urheilullisuuden uhkana ja siitä johtuen pelit halutaan pitää kotikutoisina.

    Liigasta ainoastaan tämän kauden finalisteilla, Classicilla ja Happeella on ollut hyvä yritys tehdä otteluista tapahtumia, joihin tullaan myös lajiniilopiirien ulkopuoleltakin. Siitä iso käsi Jyväskylään sekä Tampereelle

    Nuoren lajin pitänee oppia myynti- ja markkinointi pitkänkaavan kautta. Siinä tehtävässä ei auta vaikka palkintokaapissa olisi useampikin pelaamalla saavutettu liigamestaruus.

  13. Arvatkaa kenen omistama firma järjestää kaikki liiton tapahtumat? Siinäpä toimittajille tutkittavaa ja juttuvinkkiä…

  14. eiköhän tämä firma hoida mattosysteemit maan parhaalla osaamisella kuntoon eikä millään tavoin muutoin järjestä liiton tapahtumia, kuten kirjoitit.

  15. Todennäköisesti Kaltala ei henkilökohtaisesti ole asemansa puolesta tilaamassa yhtään mitään vaan operatiinen johto tekee päätöset.
    Viisasta olisi kuitenkin että kaikki hänen omistamansa yrityksen toimialaa koskevat työt olisivat avoimesti kilpailettuja Salibandyliitossa/liigassa.

  16. Minkä takia edes lähtökohtaisesti haetaan muutosta yhteen finaaliin? Tavoitellaanko sillä jotain äkillistä jackpotia ja suurlajin asemaa? Tämän kevään finaalisarja osoitti että laji on vyörymässä eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Näin nuoressa lajissa vaaditaan pitkäjänteisyyttä eikä ”kaikki mulle heti” -ajattelua, joka tuntuu ylipäätään leimaavan monia urheilujohtajia. Turha riskeerata nousujohteisuutta näin nopeasti hetken huumassa vain apinoimalla naapurilta.

  17. Ymmärtäkää, että tämän kevään finaalisarja oli yleisön suhteen lähes Jackpot. Ehkä vielä paremmin porukkaa olis ollu halleilla jos vastakkain olis ollu Happee ja SSV, en tiedä?

    Nyt kuitenkin finaalissa oli kaksi eri tavalla kiinnostavaa ja haippia nauttivaa jengiä, mutta toisinkin olis voinu käydä aivan helposti. Eli esimerkiksi SSV-Erä tuskin ois päässy samoihin lukemiin. Ei classiccikaan playoffeissa ole yleisöä ihmeellisesti houkutellut verrattuna runkosarjan suorituksiin. Tilanne ois voinu olla aivan hyvin se että yleisökeskiarvo tämän vuoden finaalisarjassa olis ollu viime vuotta alempi tai ei ainakaan paljoa korkeampi?

    Happeen suoritus taas on osoittanu sen, että salibandy voi kiinnostaa ja lajissa on potentiaalia. Aiemmin valiteltiin ettei edes yksittäiseen finaaliin sais sellaista määrää ihmisiä kuin nyt oli Game 7, mutta joka vuosi ei tule seitsemättä peliä, vaikka niitä viime vuosina onkin nähty! Nyt voisi ainakin miettiä että 5000 katsojaa on vähimmäistavoite yksittäiseen finaaliin ja rimaa voi nostaa, kun Jyväskylä on mallia näyttänyt.

    Tällä vaan tarkoitan sitä, että ei tämän kevään finaalisarja ennusta tulevaa kovinkaan hyvin, koska kaikilla jengeillä ei ole samanlaista katsojapohjaa ja panostusta faneihin kuin näillä kahdella. Työtä tarvitsee tehdä ”lajin eteen” ihan sama pelataanko best of 1 vai 7 ja finaalit ovat ehkä kuitenkin se lajin tärkein tapahtuma tälle liigalle. Siihen pitäisi päästä, että finaalit kiinnostavat koko lajiväkeä eikä vain paikallisen finaalin päässeen jengin faneja parilla paikkakunnalla + aktiivisimpia säbäseuraajia.

  18. Miten yhden finaalin pelipaikka voi olla jo selvillä? Tekikö pojat diilin ennen kuin luottamusmiehet edes päättivät asiasta?
    Eikö sarjajärjestelmän muutos kuitenkin edellytä laajaa järjestökäsittelyä?

    Voisiko Pääkallo tutkia asiaa?

  19. Pelejä ei pidä vähentää, vaan lisätä. Se tuo lisää yleisöä lajille.

    Runkosarjassa liigapelien lisääminen on mahdollista toteuttaa esim. niin, että kaksinkertaisen alkusarjan jälkeen pelataan ylempi loppusarja ja alempi loppusarja. Näin ei tulisi Happee vs ”hännänhuippu” -matsia useammin kuin nytkään. Kovat jengit pelaisi toisiaan vastaan jatkosarjassa tasaisia matseja ja alemman jatkosarjan porukat taistelisi keskenään liigapaikasta. Ei tarvita mitään keinotekoista lohkojakoa, joka kuitenkin olisi alituisen riidan kohteena.

  20. Hyvä esitys ”lisää pelejä” kommentoijalta.
    Toivottavasti saadaan lisää otteluja, nyt poljetaan paikallaan eikä saada kehitystä aikaan. Turhaa riitelyä pääkaupunkiseudun ja muun suomen välillä, näin ei ainakaan lajin suosio kasva. Yhden finaalin vaihtoehto on markkinointitapahtuma ja sillä saataisiin hyvin toteutettuna lajille arvostusta ja sitä kautta kasvatettaisiin harrastajamääriä. Olisi hyvä tehdä yhden finaalin vaihtoehto budjetti jotta voitaisiin verrata nykyisiin tuottoihin. Liigan olisi hyvä olla avoimempi kun tehdään päätösiä jotka koskevat kaikkia seuroja.

  21. Tölkkinen on niin oikeassa! Halutaan yksi finaali hinnalla millä hyvänsä ihan niin kuin se korvaisi ruohonjuuritason työn lajin eteen. Ei sinne puuhun perse edellä ole helppoa mennä. Tehkää liitossakin jotain sen lajin markkinoimiseksi niin kuin Happee ja Classic on tehnyt. Tämä kevät oli loistava esimerkki siitä, mitä salibandyn suosio vois olla jos jutut tehtäisiin seuroissa oikein.

  22. Tämä on niin idioottimainen pohdinta ja johtuu vain ja ainoastaan siitä, että SSV:n pelit ei kiinnosta Helsinkiläisiä. Kaikkialla muualla saadaan hyvät sirkushuvit finaaleihin, paitsi siellä.

    Lopettakaa jo tämä jauhaminen ja keskittykää niihin asioihin, jotka ovat ”rikki”.

  23. Finaalimatsien tuoton menetys yritetään paikata finaaliseuroille lupaamalla puolivälieriin ja välieriin paras seitsemästä sarja. Valitettavasti se ei takaa finaaliseuroille yhtään euroa lisää. Tosiasiassa muutos voi tuoda tullessaan vain yhden vierasottelun kulut.

  24. Itse en ole kuullut kenenkään haluavan tätä yhden finaalin systeemiä Suomeen. En pelaajien, valmentajien, tai toimihenkilöiden. Mikä ihmepakkomielle liitossa on ajaa asiaa vaikka lajiväestä 90 % ei kannata yhden finaalin systeemiä?

  25. Yksi finaali on kiva idea, mutta

    1) Barona: lätkäkapasiteetti noin 7000, tähän jotain noin 8000. Liian pieni halli miesten peliin. Tähän saatava välttämättä muutos!