16-vuotiaana muutto 350 kilometrin päähän äidin patojen äärestä ja neljä vuotta myöhemmin saavutuksiin voidaan laskea kolme naisten SM-kultaa ja yksi -hopea, tyttöjen MM-kulta, naisten MM-hopea, valinta naisten liigan kuukauden pelaajaksi sekä vakiopaikka maajoukkueessa. Alisa Pöllänen muutti Tampereelle, koska halusi pelata salibandyä.

– Tiesin pitkään ysiluokalla että tulen lähtemään, joten muutto itsessään ei ollut mikään yllätys. Tiesin, että jos joskus haluan tulla hyväksi urheilijaksi, pitää minun muuttaa pois Savonlinnasta. Muutto meni lopulta aika helposti, ja nyt voin sanoa, etten ole katunut päätöstä kertaakaan, Pöllänen kertoo.

Pienikokoinen Alisa Pöllänen tunnetaan taitavasta pallonkäsittelytekniikastaan ja yllättävistä pallollisista ratkaisuistaan kaukalossa. Taito on hankittu jo nuorena.

– Pelasin 11 vuotta jääkiekkoa, Tampereelle muuttoon asti. Salibandyäkin olen tainnut pelata jo yhtä pitkään. Itse uskon että taito on hankittu lapsena. Lapsena minulla oli aina maila kädessä, lätkä- tai salibandymaila, ja pelasin paljon pihapelejä poikien kanssa, Pöllänen avaa lapsuuttaan.

Kaukalossa ennakkoluuloton Pöllänen herätti ihailua ja sai osakseen paljon kannustusta erityisesti Tsekissä pelatuissa naisten MM-kisoissa viime joulukuussa. Miltä se nuoresta taiteilijasta tuntuu?

– En itse ole huomannut sellaista, haluan vain pelata! En osaa ottaa kannustuksista paineita, vaikka ainahan se kivalta tuntuu. Tiedän kyllä itse, jos olen onnistunut tai en. Mutta peli vie, en mieti mitään muuta kuin omaa tekemistä, Pöllänen toteaa hämillään.

Miten sen flow-fiiliksen sitten saa luotua itselleen?
– Keskittymiseni tärkeä osa on musiikin kuuntelu, musiikin pitää herätellä myös aivot ja saada aikaiseksi hyvä fiilis. Pelaan tunteella, mutta sen pitää olla hyvä ja mielen iloinen. Silloin itseluottamuskin on kohdillaan ja peli sujuu parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeää on myös, että saa tehtyä pallon kanssa hyviä juttuja. Totta kai myös tehopisteistä ja muista onnistumisista saa itseluottamusta.

Saavutuksistaan johtuen parikymppinen Pöllänen voidaan laskea jo kokeneeksi pelaajaksi.

– Tiedän kyllä, mitä minulta odotetaan, ja koetan parhaani mukaan toteuttaa niitä asioita. Välillä mieleen tulee, että olen täällä yksi nuorimmista ja yritänkin ajatella, että minulla on vielä aikaa kehittyä. Ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, Pöllänen mietiskelee omasta roolistaan maajoukkueessa.

Nimettömän Alisa Pölläsen siirtyminen kokeneen tamperelaisjoukkueen kokoonpanoon lisäsi Classicin sympatiapisteitä roppakaupalla muutama vuosi sitten. Kuinka nuori lahjakkuus valitsi juuri monivuotisen Suomen mestarin joukkueekseen?

– Muutto Tampereelle oli oikeastaan yhteensattumien summa. Vaihtoehtoja oli useampia. Olin täällä Eerikkilässä salibandyleirillä ja valmentajina olivat Classicista Jenni Nikkanen ja Veera Molkka. Tampereella asuu myös muutama sukulainen ja opiskelumahdollisuudet ovat hyvät, joten siksi valinta kohdistui juuri Tampereeseen, Pöllänen kertoi huhtikuisen naisten maajoukkueen EFT-tapahtuman jälkeen.

Miten nuori pelaaja sopeutui kokeneeseen ja maajoukkuetähtiä vilisevään joukkueeseen?
– Kokeneemmat pelaajat pitävät minusta hyvää huolta. Myös salibandyn ulkopuolella he ovat tukeneet minua, varsinkin kun perhettä ei ole lähellä. Familystä on oikeasti tullut minulle perhe Tampereella, Pöllänen kertoo ja jatkaa:

– Ja tietysti kentällä ei tarvitse kuin katsoa mitä muut tekevät, niin oppii jo paljon. Esimerkiksi Kassu Saarinen on antanut tosi paljon uralleni. Muistan ensimmäiset treenit hyvin. Minua tietysti pelotti ja jännitti tosi paljon mennä sinne, mutta kaikki ottivat minut hyvin joukkueeseen mukaan. Heti ensimmäisestä viikosta lähtien se helpotti koko olemista Tampereella.

Jo nyt, 20-vuotiaana, hyökkääjä on saavuttanut paljon urallaan. Pöllänen osaa kuitenkin arvostaa seuramestaruuksia kaikista eniten.

– Vaikka MM-mitalit menevät tietysti arvojärjestyksessä korkeimmalle, SM-kullat menevät kyllä mielessäni edelle. Joukkueen kanssa painetaan kuitenkin duunia läpi vuoden. Joukkue pysyy samana ja matkan aikana tapahtuu paljon asioita, niin kyllä kauden päättäminen SM-kultaan tuntuu vaan hienommalta.

Entä miltä kauden päättäminen hopeaan sitten tuntui?
– Pahalta. Varsinkin kun viides finaali oli meiltä huono peli. Mutta näen sen kuitenkin hyväksi meidän joukkueelle – riittääpähän nälkää sitten tuleville vuosille.