Indians luottaa omiinsa – vain kaksi vahvistusta seuran ulkopuolelta

Valtteri Kainulainen johti Indiansin historian ensimmäiseen paikallispelivoittoon. Arkistokuva: Joni Winsten

Valtteri Kainulainen jatkaa Westend Indiansin kapteenina myös kaudella 2014-15. Arkistokuva: Joni Winsten
Valtteri Kainulainen jatkaa Westend Indiansin kapteenina myös kaudella 2014-15. Arkistokuva: Joni Winsten

Westend Indians valmistautuu seurahistoriansa toiseen Salibandyliigakauteen lähes muuttumattomalla kokoonpanolla.

Tuttavallisemmin ”Inkkareina” tunnettu espoolaisjoukkue on menettänyt viime kauden joukkueestaan vain Toni Koskelan ja Riku Laaksosen Sveitsiin, UHC Waldkirch-St. Galleniin. Sen lisäksi Jussi Huovinen on siirtynyt pelaajistosta valmennusportaan puolelle. Uusina kasvoina Joukkueeseen on tullut vain Teemu Venäläinen Loviisan Torista ja Miika Häiväläinen Tikkurilan Tiikereistä. Loput on nostettu omista A-junioreista.

Westend Indiansin ensimmäinen liigakausi huipentui keväällä pudotuspeleihin, joissa joukkue piinasi hopealle yltänyttä Tampereen Classicia aina neljänteen otteluun saakka. Joukkueen kapteenina jatkaa Valtteri Kainulainen.

– Joukkue on treenannut toukokuun alusta erinomaisella asenteella ja jälleen astetta kovempaa kuin edellisenä vuonna. On suunniteltu selkeästi yksilöllisempiä treenejä, kertoo Westend Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen seuran nettisivuilla.

Liigatasolla vuoden kokeneempi, mutta entisestään nuorentunut joukkue on valmentaja Laurikaisen mukaan varsin kehityskelpoinen.

– Uusina pelaajina muutama rightinpuolenvahvistus ulkopuolelta ja omia lahjakkaita junnareita lisää rinkiin. Joukkue tietysti nuorentui aika reilusti, kun vanhemmasta päästä lähti pois ja nuoremmasta otettiin sisään. Odotettavissa on, että kehitystä tapahtuu tällekin kaudelle, ennakoi Laurikainen seuran tiedotteessa.

Westend Indiansin joukkue kaudelle 2014-15:
Alkki Ville, -94 (Westend Indians A-juniorit)
Astala Aaro, -96 (Westend Indians A-juniorit)
Häiväläinen Miika, -88 (Tikkurilan Tiikerit)
Kainulainen Valtteri, -92
Kirvesniemi Mikko, MV -94
Lundström Lasse, -86
Markkola Joel, -94
Markkola Markus, -95
Mertaniemi Miika, -94
Mustonen Tuomas, -90
Mutanen Ilkka, -88
Nikkinen Samu, -91
Niskanen Sami, -92
Nykänen Eetu, -96 (Westend Indians A-juniorit)
Pesu Eino, -94
Puhakka Tuomas, -94
Sievänen Mikael, -88
Toropainen Santeri, -92
Venäläinen Teemu, -87 (Loviisan Tor)
Westerholm Lauri, -88
Öige Marek, MV -84

Lisäksi joukkueen mukana harjoittelevat A-juniorit:
Harjula Tuomas, -96
Lehkosuo Otto, -96
Markkola Aleksi, -96 (Kirkkonummi Rangers)
Silvennoinen Atte, -96 (Kirkkonummi Rangers)
Väyrynen Joel , -96

Westend Indiansin tiedote aiheesta.

3 comments

  1. Julius Jousi twiittasi siirtyneensä jonnekin tsekkiläiseen seuraan sb-prossa pelanneen tyttöystävänsä kanssa.

  2. Mites toi Simo Kettunen. Ei näy nimeä listassa. Taitaa niitä lähtijöitä sitten kuitenkin olla, vaikka Leiposen propagandassa ei näykään.