Maajoukkuepuolustaja pitkälle sairaslomalle – ”Olin koko viime kauden loukkaantuneena”

Kuvat: Mikael Lax

Kuvat: Mikael Lax
Mikael Lax kävi leikkauksessa reilu viikko sitten. Kuvat: Mikael Lax

SSV:n ja Suomen maajoukkueen puolustaja Mikael Lax joutuu huilaamaan 3-4 kuukautta. Koko viime kauden Laxia vaivannut luupiikki akillesjänteen seutuvilla vaati leikkaushoitoa.

Laxin päivitetty Facebook-sivuilleen sairaalakuvia ja tunnelmia leikkauksen jälkeen päätti Pääkallo.fi kysellä tarkemmin miehen kunnosta.

– Akillesjänteen seudulta puhdistettiin kaikki sinne kuulumaton pois, Lax kommentoi Pääkallo.fi:lle.

Kipu jalassa alkoi Laxin mukaan jo ennen viime kauden alkua. Kauden mittaan kipu paheni, mutta Lax ja SSV päätyivät kuitenkin pelaamaan kauden loppuun ennen leikkausta.

– Olin käytännössä koko viime kauden loukkaantuneena. Luupiikki ärsytti koko ajan akillesjännettä ja varsinkin kolmannet erät olivat täyttä tuskaa. Buranalla ja sisulla vedettiin kausi läpi.

Laxin arvioitu toipumisaika on 3-4 kuukautta, joten puolustajalta jää kesän kolmesta maajoukkueleiristä ainakin kaksi välistä, mutta joulukuussa pelattavien MM-kisojen ei pitäisi jäädä ainakaan pelikyvyttömyyden takia väliin. Laxin tavoitteena onkin, että hän pääsisi kesän viimeiselle maajoukkueleirille mukaan treenaamaan.

– Maajoukkueen johdon kanssa ollaan keskusteltu asiasta, ja he tietävät tilanteeni. Akillesjännevaivoissa on aina se, että jotkut toipuvat nopeammin ja jotkut hitaammin. Tällä hetkellä mennään päivä kerrallaan, Lax kommentoi.

– MM-kisat eivät jää ainakaan tämän vaivan takia välistä. Siihen mennessä saadaan ukko täyteen kuntoon, Lax vakuuttaa.

Arkistokuva: Anssi Koskinen
Arkistokuva: Anssi Koskinen

SSV:n viime kautta Lax kommentoi mielenkiintoiseksi ja vaikeaksi. Vaikeuksia joukkueelle aiheutti uuden pelisysteemin sisäänajo.

– Joukkue muuttui aika paljon edelliskauden jälkeen, ja uusi pelisysteemi oli niin erilainen, että sen oppiminen vei oman aikansa, Lax kommentoi.

Laxin mukaan joukkue paransi peliään huomattavasti joulun jälkeen.

– Suomen Cupin finaalin jälkeen ei taidettu paljoa hävitä ennen kuin pudotuspeleissä Happeelle, Lax muistelee ja jatkaa:

– Happeelle emme voineet mitään. Happee oli todella hyvä.

5 comments

  1. Erikoista, ettei operaatiota saatu tehtyä nopeammin kauden päättymisen jälkeen, vai eikö liigastatus tuo etua leikkausjonossa. Mutta kai tuo tulevaa kautta ajatellen olisi tuonut etua jos toimenpide olisi saatu järjesteltyä jo kuukausi aiemmin?

  2. Miks ihmeessä ns”liigastatus” tois jotai etua leikkausjonossa oloon verrattuna ”normaaliin ihmiseen” ihan oikein mennt että ei oo saanut erityis kohtelua.

  3. Jos kyseessä salibandyssä tullut vaiva niin nehän menevät vakuutuksen piikkiin. Ei itsellä ainakaan silloin ole tarvinnut yksityiselle jonottaa kuin muutavia päiviä tai enenintään pari vaiikkoa.

  4. Se on ns. sarkasmia tuo liigastatus, kun se monessa paikassa tuntuu olevan niin tärkeä asia. 😀
    Mutta juurikin sitä mietin, että eikö tuo sitten ole täyttänyt vakuutuksen kriteereitä päästä yksityiselle puolelle heti, niin on pitänyt odotella julkisen puolen palveluja. Ja samalla myöhästyttää toipumista. Ei tämä vielä kovin lähellä ammattilaisurheilua siis ole.

  5. Joo, tommonen luupiikki ei ole vakuutuksen kattava juttu ja vaikka Kurrella varmaan rahaa on niin ei ehkä kiinnosta laittaa muutamaa tonnia leikkauskuluihin. Ei muuta kuin jonoon ja odottelemaan.