SalBa ryösti naapurista liigakokemusta – raumalaisille neljä uutta sopimusta

Tatu Ruohonen(maalin edessä) sai viime kaudella kylmää kyytiä Rauman SalBalta. Nyt mies edustaa raumalaisjoukkuetta itse. Arkistokuva: Elmeri Elo

Tatu Ruohonen(maalin edessä) sai viime kaudella kylmää kyytiä valkopaitaiselta Rauman SalBalta. Nyt mies edustaa raumalaisjoukkuetta itse. Arkistokuva: Elmeri Elo
Tatu Ruohonen(maalin edessä) sai viime kaudella kylmää kyytiä valkopaitaiselta Rauman SalBalta. Nyt mies edustaa raumalaisjoukkuetta itse. Arkistokuva: Elmeri Elo

Miesten Salibandyliigaan noussut Rauman SalBa on vahvistanut rivejään neljän uuden sopimuksen myötä. Seuran riveihin siirtyvät Tatu Ruohonen ja Ville Salonen Porin Karhuista, sekä Joni Peltola SBS Wirmosta. Lisäksi maalivahti Joni Kallioniemen kanssa on tehty jatkosopimus.

Ruohonen on nelikosta selkeästi nimekkäin pelaaja, sillä hänellä löytyy liigakokemusta niin FBT Porista kuin Loviisan Toristakin. Monipuolisen puolustajan tehot olivat viime kaudella Divarista tippuneen Karhujen paidassa mallia 1+14=15. SalBassa on Ruohosta kohtaan isot odotukset.

– Tatusta me saamme hyvän liigatason yleispakin, joka pystyy pallolliseen peliin ja omaa vahvuudet kaksinkamppailupelaamisessa. Eikä miehen liigakokemuksesta ainakaan haittaa ole, valmentaja Juha Mäkilä kertoo seuran nettisivuilla.

Niin ikään Karhuista siirtyvä Salonen merkkautti viime kaudella Divarissa tehot 8+14=22. Joni Peltola sen sijaan tehtaili Mynämäen ylpeyden, SBS Wirmon, paidassa lukemat 15+10=25.

SalBa kertoo nettisivuillaan myös Ville Vahteran vaihtavan Raumalta kasvattajaseuransa SBS Wirmon riveihin sekä sen, että Divarin Huhumaassakin SalBaan epäilty Benjamin Lepola ei ole siirtymässä raumalaisjoukkueeseen.

SalBan uutinen aiheesta.

3 comments

  1. Mitä tekee junnu Mikael Lindroos? Eikö hän kiinostanut. Itse pidän häntä liiga tason pelaajana, mutta armeija, sekoittaako vuoden, 94 syntynyt kun on.

  2. Ehkä armeija olisi mahdollisen ”kurin” oppimisen kannalta paras paikka Lindroosille, ei ole ainakaan yläpää vielä liigakunnossa… Onnea kuitenkin Salballe Ruohosen kiinittämisestä, ehdottomasti liigatasoa ja lisää Raumalaisjoukkueen uskottavuutta tulevalle debyyttikaudelle.