Kesähaastattelussa UHC Usterin Aki Hietanen – ”Ulkomailla pelaaminen on ollut jo pari vuotta mielessä”

Aki Hietanen (kolmas vas.) suuntaa ensi kaudeksi Sveitsin liigaan. Kuva: Mikko Hyvärinen

Aki Hietanen (kolmas vas.) suuntaa ensi kaudeksi Sveitsin liigaan. Kuva: Mikko Hyvärinen
Aki Hietanen (kolmas vas.) suuntaa ensi kaudeksi Sveitsin liigaan. Kuva: Mikko Hyvärinen

Kesähaastattelusarjassa on haastateltu tähän mennessä ensi kaudella kotimaan pääsarjoissa pelaavia pelaajia, mutta nyt on vuorossa Kooveesta Sveitsin pääsarjan UHC Usteriin siirtynyt Aki Hietanen. Viime viikolla Sveitsiin muuttanut Hietanen vastaili Pääkallo.fi:n kysymyksiin leveähköllä tampereen murteella.

Miten on kesä sujunut tähän mennessä?

– Kesä on sujunut oikein mukavasti ja treenasin Kooveen kanssa koko ajan ennen tänne muuttoa. On tullut myös reissattua. Kävin tuolla Barcelonassa ja täälläkin tutustumassa aikaisemmin. Muuten olenkin pitkälti nauttinut keleistä. Salibandyn lisäksi futista on tullut silloin tällöin käytyä pelailemassa, kertailee Hietanen kesäänsä ja salibandyn ulkopuolista elämäänsä.

Hietanen muutti Sveitsiin noin viikko sitten, eli heinäkuun puolivälin tienoilla. Kokemukset maasta ja Usterin kaupungista ovat toistaiseksi olleet positiivisia.

– Ihmiset ovat todella ystävällisiä täällä. Joukkue on ottanut tosi hyvin vastaan. En vielä ymmärrä mitä valmentaja puhuu, mutta aina on joku samantien tulkkaamassa avuksi. Pieni kaupunkihan tämä on. Oikeastaan tällainen maalaisidylli.

Suomalaiset ovat olleet totutusti haluttuja vahvistuksia Sveitsissä. Viime kaudella samaisessa Usterin joukkueessa pelasivat Hietaselle Kooveesta tutut Kimmo Kontiainen ja Henri Mäenpää. Hietasen pelaajasopimuksessa oli ulkomaanpykälä ja hän palaa Kooveen joukkueeseen reissunsa jälkeen.

– Ulkomailla pelaaminen on ollut jo pari vuotta mielessä. Aikaisemmin ei ole vaan onnistunut ja on tullut joku siviilieste tielle. Olen kuullut maasta todella paljon hyvää muilta täällä käyneiltä. Sveitsistä oli kyllä toinenkin seura kiinnostunut, kaikki viisi Salibandyliigakauttaan Kooveeta edustanut Hietanen kertoo.

Sveitsiläiseen salibandyyn on usein liitetty myös raha ja se, että siellä ulkomaalaiset pelaajat pystyvät pelaamaan ammattilaisina vaikkeivat välttämättä kotimaissaan pystyisi.

Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan ruotsalaistähti Kim Nilsson tienaa ensi kaudella Sveitsissä kaikkine etuineen noin 8000 euroa. Tosin Nilsson on aikalailla omassa kastissaan ihan historiallisesta perspektiivistäkin katsottuna.

Tuleeko sinusta salibandyammattilainen Sveitsiin siirtymisen myötä?

– Ei. Teen kyllä osa-aikaisesti töitä. Ihan varastohommia, eli liukuhihnatyötä.

Hietanen mainitsi haastattelun alkupuolella, että ei oikein ymmärrä mitä valmentaja sanoo. Saksan kieli ei ainakaan vielä suju soljuvasti, mutta jotain on kuitenkin tarttunut viikon aikana.

– Ei oikein vielä taitu. Tervehtiä osaan kyllä.

Tamperelaispuolustaja ei ollut seuran ainoa suomalaishankinta, vaan mukaan lähtee myös Hietasen kanssa samaa ikäluokkaa oleva TPS-hyökkääjä Lauri Liikanen.

Onko hän sinulle ennestään tuttu pelaaja?

– Kyllä. Ollaan pelattu junnuissa paljon vastakkain. Oltiin myös samaan aikaan nuorten maajoukkueessa sekä armeijassa Lahden urheilujoukoissa.

Hietanen, 23, on ehtinyt pelata jo viisi kautta Salibandyliigaa. Potentiaaliselle pelaajalle tärkeintä on kehittyä pelaajana, sekä ottaa yhä enemmän vastuuta pelikentällä ja sen ulkopuolella. Näiden pointtien suhteen Hietasen pelaajaprofiilissa on nähty iso muutos muutaman viime kauden aikana.

Ominaisuuksiltaan Hietanen on pallollinen puolustaja, joka pelaa perusvarmasti ja tyylikkäästi illasta toiseen.

– Pelinlukutaito nyt ainakin. Alkuunhan olin hyökkääjä, mutta Riihimäen Japi laittoi pakikisi pari kautta takaperin. Moni aikaisemmin minua koutsannut on sanonut, että erikoinen ratkaisu, eikä olisi tullut mieleenkään. Pallollisena pakkina näen itseni, arvioi Hietanen omia vahvuuksiaan.

Kehitettävien ominaisuuksien kohdalla rightin puolelta laukovan Hietasen ei tarvitse juuri miettiä.

– Eritoten laukauksessa riittää kehitettävää. Se on sellainen nuhapumppu. Fysiikkaakin pystyy aina parantamaan.

Kuten Hietanen itse yllä totesi, niin ensimmäiset liigakaudet menivät hyökkääjän paikalla. Siirto puolustajaksi näyttää kuitenkin toimineen varsin hyvin. Tehotilastojenkin valossa Hietasen viime kausi oli miehen uran tehokkain Salibandyliigassa. Iän puolesta voidaan myös pitää hyvänä saldona sitä, että Kooveen kasvatti on pelannut jo 97 Salibandyliigaottelua.

Kumpi pelipaikka on mieluisampi tätä nykyä?

– Puolustajana pelaan mieluummin tänä päivänä.

Hietanen on nähnyt Kooveen paidassa monenlaisia kausia. Viime kausi meni odotuksiin nähden hiukan yläkanttiin. Kohtalaisen kokeneelta liigapelaajalta voikin kysyä, että minkälainen nippu joukkueella on kasassa ensi kautta ajatellen?

– Nuori, nälkäinen ja taas yhden kauden kokeneempi. Hyviä paluumuuttajia. Sveitsistä palannut Kontiaisen Kimmo on semmoinen joukkueen isähahmo. Kimmolla on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja sopii mainiosti isähahmon rooliin, analysoi Hietanen pikkuisen pilkettä silmäkulmassa itselläänkin.

Hietanen näkee nykyisessä joukkueessaan yhtäläisyyksiä tamperelaisjoukkueen kanssa.

– Hyvin samanlainen joukkue kuin Kooveella, eli nuori ja nälkäinen. Välillä on vähän liikaakin vauhtia ja järkeä ei niinkään. Mutta niin se tuntuu olevan täällä muissakin joukkueissa.

Ensi kausi on Hietaselle luonnollisesti erilainen, kun tuttu ympäristö ja pelikaverit vierellä muuttuvat kokonaan. Joukkue ei ole Sveitsin kärkipäätä ja sillä on selkeä tavoite ensi kaudelle.

– Joukkueen selkeä tavoite on yltää ensimmäistä kertaa playoffeihin. Omalla kohdalla olisi tietenkin tärkeintä kehittyä pelaajana eteenpäin, kommentoi Hietanen ensi kauden tavoitteita joukkueen ja itsensä suhteen.

Hietanen on pelannut urallaan kolme nuorten maaottelua ja uran korkein tavoite löytyykin juuri maajoukkueympyröistä.

– No, kyllähän se olisi hienoa pukea vielä joskus Suomen maajoukkuepaita päälle, päättää hervantalaislähtöinen puolustaja.

9 comments

  1. ”Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan ruotsalaistähti Kim Nilsson tienaa ensi kaudella Sveitsissä kaikkine etuineen noin 8000 euroa”

    Halvalla lähtee:-D. Vai mikähän tietolähde pääkallolla on käytössä, höhöhöö;-)

  2. Uskokaa nyt teinipojat, että salibandyllä ei rikastu Sveitsissä eikä Suomessakaan, toimeen tulee Ruotsissa liigan parhaiden joukkueiden parhaiden mukana. Kyllä 10 000 euroa kaudesta on Suomessakin valitettavan harvinainen liksa liigassa. Kun rahaa ei ole niin sitä ei ole.

  3. Kyllä sillä sveitsissä pääsee toiset rikastumaan.
    Nilsson saa 7-8k / kk. Todennäkösesti ei myöskään asumisesta maksa mitään.

  4. Kyllähän ensi kaudella Sveitsin divarissakin tienataan tuhansia euroja kuukaudessa. Tosin kyseisen pelaajan CV onkin sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Kunhan vaan muistaa etunimen vaihtaa.

  5. Jaakko en oo teinipoika. Äijä taitaa ite olla noviisi, kun et tiedä kuka on Kim Nilsson?

  6. Kannattaa muistaa myös Sveitsin hintataso näissä raha-asioissa. Eli mikäli seura ei vastaa kaikista kuluista, niin kyllä sitä rahaa kuluukin jokapäiväiseen elämiseen

  7. No eipä nyt niin hirveästi suomea kalliimpi maa ole mitä ihmiset luulee, ruuan hinta on suomessa kalliimpaa nykyään kuin sveitsssä.

  8. Voisikko Kruunu perustella paremmin ton sun näkemyksen Sveitsin ja Suomen hintatason samanlaisuudesta? Ruokakin Sveitsissä on miltei puolet kalliimpaa.