Kesähaastattelussa Lauri Kapanen – ”Ei ole ikävä kättelykulttuuria”

Lauri Kapanen on Tapanilan Erän ykköstähti alkavalla kaudella. Kuva: Mikko Hyvärinen

Lauri Kapanen on Tapanilan Erän ykköstähti alkavalla kaudella. Kuva: Mikko Hyvärinen
Lauri Kapanen on Tapanilan Erän ykköstähti alkavalla kaudella. Kuva: Mikko Hyvärinen

Maajoukkuehyökkääjä Lauri Kapanen on pelannut pitkään Sveitsissä. Täksi kaudeksi hyökkääjä palasi kuitenkin Suomeen ja Tapanilan Erään. Pääkallo.fi kesähaastatteli miestä puhelimitse.

– Hyvää kuuluu, kiitos. Ei tässä oikein ole ehtinyt ihmeempiä tekemään. Treenattu on, Kapanen toteaa luurin toisesta päästä.

Fiilikset Suomeen paluusta ovat hyvät. Erä valikoitui seuraksi melko nopeasti.

– Fiilikset ovat hyvät, aloitin oppisopimuksen Erässä Pajulahden opiston kautta, joten pakettiin kuuluu duuni ja koulutus pelaamisen ohella. Jonkun verran tuli yhteydenottoja muualtakin, mutta ei tullut neuvoteltua kenenkään kanssa. Halusin tulla Erään.

Kapanen pelasi Sveitsissä kaikkiaan kolme kautta ja mukaan tarttui monenlaista kehitystä.

– Menin eteenpäin niin pelaajana kuin ihmisenä. Onhan se aina iso askel muuttaa vieraaseen maahan ja erilaiseen kulttuuriin. Urheilijana kehityin hurjasti kahden viime kauden aikana Alligator Malansissa. Mahdollisuudet treenata olivat loistavat, Kapanen kertoo.

Yksittäisiä mieleenpainuvimpia kokemuksia Kapaselle ei tule äkkiseltään mieleen muuta kuin yleisesti asuminen kovin erilaisessa ympäristössä kuin koti-Suomessa. Entä sitten sveitsiläinen kättelykulttuuri, kun heitetään käsipäivää aina, kun saavutaan treeneihin ja lähdetään treeneistä, onko ikävä tai jäänyt päälle Suomessa?

– Ei ole tullut kättelyautomaatiota täällä, eikä sitä ole ikäväkään. Mennään maassa maan tavalla, Kapanen naurahtaa.

Erän mahdollisuudet Kapanen näkee varsin hyvinä tulevaa kautta ajatellen. Yllätysvalmiilta näyttää.

– Viime kausi meni ehkä jopa yläkanttiin ja nuoren jengin motivaatio kasvoi. Hommia on painettu hyvin koko kesä.

Viime Erä-visiitistä on aikaa, onko muutamassa vuodessa tapahtunut muutoksia?

– Tietyissä asioissa on tapahtunut kehitystä ja tullut uusia juttuja, mutta kyllä osittain mennään samoilla kaavoilla, koska valmennuskin on suhteellisen sama kuin viimeksi, kun täällä pelasin.

Lauri Kapanen (vas.) ja Tommi Aro pelasivat viime kaudella Alligator Malansin riveissä. Nyt molemmat viilettävät Erän paidassa. Kuva: Mika Hilska
Lauri Kapanen (vas.) ja Tommi Aro pelasivat viime kaudella Alligator Malansin riveissä. Nyt molemmat viilettävät Erän paidassa. Kuva: Mika Hilska

Mitä Lauri Kapanen sitten tuo Tapanilan Erän nuoreen ja nälkäiseen nippuun?

– Kokemusta varmaan pääasiassa. Esimerkillä pystyn näyttää lajitreenissä ja peleissä paljonkin, siinä varmaan se isoin rooli.

Kapasen aikataulussa siintävät melko varmasti myös tulevat MM-kilpailut. Miehen mietteet maajoukkuemeiningistäkin ovat varsin hyvät.

– Ryhmänä on ollut tosi hyvä meininki, kuten maajoukkueessa minun aikanani aina. Joka leirillä on menty mielestäni eteenpäin ja opittu pelillisiä asioita. Hyvä fiilis on ja innolla odotellaan jatkoa.

Erä-hyökkääjällä itselläänkin on leireillä kulkenut, mutta maajoukkuetouhuissa henkilökohtaisten tavoitteiden sijaan tärkeintä on vain yksi asia.

– Joukkueena mennään ja kirkkainta mitaliahan sieltä kisoista vain haetaan. Itse yritän vain tehdä parhaani siinä roolissa, mikä annetaan.

Maajoukkueessakin pelaajisto ympärillä on muuttunut ja Kapasen rooli kasvanut. Mikä on eniten erilaista verraten edellisiin kisaprojekteihin?

– No jengi on nuorentunut ja osa osittain hakee vielä paikkaansa. Oma rooli on ehkä juurikin sen kasvaneen vastuun myötä muokkautunut erilaiseksi. Yhdistävä tekijä on kuitenkin joukkuehenki, joka on Suomi-paidan päälle pukeneilla ollut aina kondiksessa.

One comment