Wirmo julkaisi joukkueensa – tavoitteena Divarin pudotuspelit

Kuva: Jarmo Jokila

Kuva: Jarmo Jokila
Kuva: Jarmo Jokila

Mynämäen Wirmo yllätti viime kaudella lähes kaikki asiantuntijat miesten salibandydivarissa. Wirmo tappeli päätöskierrokselle saakka liigakarsintapaikasta, mutta se jytky ei sentään toteutunut. Ensi kaudella joukkue on vuoden kokeneempi ja aikoo tehdä taas kiusaa isojen kaupunkien tähtisikermille.

– Joukkueen runko on säilynyt hyvin kasassa. Jonkin verran on vaihtuvuutta molempiin suuntiin. Olemme erittäin ylpeitä siitä, että meidän kyläjoukkueesta pääsi kolme pelaajaa liigaan, se on Peltolan Jonille (Salba), Kantosen Kasperille (TPS) ja Aaltosen Tomille (Nokian KrP) hieno mahdollisuus, sanoo puuhamies Tomi Auremaa.

Uusia pelaajia joukkueessa on muutamia. Osa on pelannut Divarissa lähes kolminumeroisen määrän pelejä, osan ikä riittää juuri ja juuri mopokorttiin.

– Lännistön Jussi ja Tissarin Janne tuntevat toisensa jo USB:n ajoilta. Siellä ne pelasivat Alivuotilan Matin kanssa samassa ketjussa. Todella mahtavaa, että tulivat nyt meille, Auremaa toteaa.

– Kaistisen Jaakko korvaa Aaltosen Tomin jättämän aukon maalissa. Viime kaudella meidän veskariosasto oli sarjan parhaita, ellei jopa paras. Sitä se on nytkin.

Puolustaja Henrik Rossi pelasi viime kaudella Kaarinan Sheriffeissä ja nyt siis Mynämäessä. Hannes Kari on jouluun saakka vaihto-oppilaana Kanadassa, joten isoja saappaita on tarjolla.

Omista junioreista divariryhmään nostettiin Eemeli Mustamäki ja Roope Vanhanen. Myös pari kautta sitten edarin mukana ollut junnuikäinen Niko Haanperä on taas joukkueessa.

– Me näytimme vuosi sitten itsellemme ja muille, että kuulumme tähän sarjaan. Se mandaatti pitää kuitenkin lunastaa taas uudestaan. Luulemalla ei saa mitään, mutta nöyrällä työnteolla ja sitoutumisella pärjää varmasti, naulaa päävalmentaja Petri Seppinen.

Sarjassa on 14 joukkuetta. Kahdeksan parasta pääsee pudotuspeleihin. Kolme viimeistä putoaa suoraan.

– Playoffit ovat tavoittena, Seppinen painottaa.

– Tässä sarjassa on kuitenkin myös 13 muuta, jotka sinne haluavat. Sitä tavoitetta ajatellen on harjoiteltu, ja kohta homma käynnistyy.

Sarja alkaa Wirmon osalta perjantaina 19.9. SBS Maskua vastaan. Ottelu pelataan HaNi-hallissa klo 19 alkaen.

Sitä ennen Wirmo pelaa harjoituspelejä. Ensimmäinen on tulevana torstaina SBS Maskua vastaan klo 18.45 HaNi-hallissa. Peliin on vapaa pääsy.

SBS Wirmon sopimuspelaajat 2014-2015

Maalivahdit:
27 Jaakko Kaistinen
31 Mikael Aromaa
41 Antti Arola

Kenttäpelaajat:
4 Juho Lehtonen
6 Anssi Korhonen
7 Valtteri Suvala
8 Keni Kivilä
10 Tero Tähtinen
11 Joel Varjonen
12 Matti Alivuotila
14 Eemeli Mustamäki
15 Kalle Vuorinen
18 Mikko Virtanen
19 Tommi Perälä
32 Eero Paukku
33 Hannes Kari
44 Olli Laine
47 Niko Vahtera
59 Jani Varjonen
63 Henrik Rossi
65 Roope Vanhanen
70 Antti Vuorinen
71 Janne Tissari
74 Niko Haanperä
76 Mikael Santanen
82 Jussi Lännistö
83 Simo Kärkkäinen
84 Joni Valtanen
86 Mikko Laine

Valmennus:
Petri Seppinen
Saku Vina
Erno Keppola
Fysiikkavalmentaja:
Topi Valtanen
Huolto:
Jani Sainio
Miro Asell

4 comments

  1. Missän Vahteran Ville on? Eikö Salbasta siirtynyt, joko saanut fudut?

  2. Vahtera siirtyi viime kaudella, nyt kauden päätteeksi takaisin Wirmoon. Ainakin liiton siirtolista kertoo. Vares elät nyt vuoden takaisii asioita 😉