ÅIF kaappasi Divarin kaikkien aikojen maalipyssyn – ”Heittopusseja ei sarjassa enää ole”

Divarin kaikkien aikojen pistepörssin kakkosena majaileva ja maalipörssin kärki Robert Olenius  tekee paluun Divariin ÅIF:n paidassa. ÅIF on jo muutamana edellisenä kautena yrittänyt kalastella Oleniusta ja nyt mies ui joukkueen haaviin.

Valmentaja Tomi Tarpio erityisen iloinen kaappauksesta.

– Robert on oikealta ampuva puhdas sniper. Kuka valmentaja ei sellaista haluaisi joukkueeseensa? Kun mies on kondiksessa, antaa se uusia ulottuvuuksia sekä kentällisiin että ylivoimaan, iloitsee ÅIF valmentaja Tomi Tarpio.

Olenius pelasi Divaria edellisen kerran kaudella 2012-2013 Indiansin riveissä.

– Muutaman vuoden ehti vanhat pelikaverit pyydellä mukaan ja kun edellisen kerran pelasin divaria, niin pieni kipinä jäi vielä kytemään. Nyt kun mahdollisuus tuli ja kotipuolesta tuli klassisesti sanottuna vihreätä valoa niin miksi ei, pienen tyttölapsen isä fiilistelee.

Divariin saapuva sääntöuudistus Playoffsien muodossa on kaikille divaripelaajille mielenkiintoinen uudistus, niin myös paluun tekevälle Oleniukselle.

– Jokaista peliä lähdetään voittamaan mutta eiköhän ne ole Playoffit tavoitteena itse kullakin, sanoo Olenius tavoitteesta kysyttäessä.

Sarjan tasossa on Oleniuksen mukaan tapahtunut suuri muutos vuosien varrella.

– Divari on muutenki muuttunut kuin yö ja päivä siitä kun -95 pikkupoikana pelasin ensimmäiset divaripelit Porvoon ZSKA:ssa. Olen kuullut, että sarja on tosi tasainen ja heittopusseja ei sarjassa enää ole, 35-vuotias Olenius kertoo.

Olenius on iskenyt Divarissa tehot 323+108=431 320 ottelussa.

Lue lisää ÅIF:n kotisivuilta

6 comments

  1. Vuonna -95 säbä oli kyllä vielä melkoista puuhastelua:-D. Aika juoksi kuin alasarjoissa konsanaan:-DD

  2. Floppaa. Vuoden himmaillut, entinen laiska puolustaja on laiskistunut lisää. Hakee johnnyn divariennötystä. Plus-miinukset kehiin 🙂

  3. Divarin maaliennätys on toistaiseksi Oleniuksella, 323 maalia ja Johnny-boy toisena 306 maalilla.

    Oleniuksen parhaat kaudet tehdyillä maaleilla mitattuna ovat muutaman kauden takaa. Aikaisemmin divarin heittopusseja vastaan maaleja oli helpompi tehdä kuin nykyisessä 14 joukkueen Divarissa, jossa sarjan taso on kehittynyt paljon entiseen verrattuna, jolloin vielä pelattiin itä- ja länsilohkoissa.

    Saapa nähdä, onko maalipyssyllä riittävästi ruutia ja mnotivaatiota tallella, jottei turhautuminen iske? Nimittäin Divarin nykyinen taso voi tulla yllätyksenä.

  4. Minne Olenius katosi? Kävi pelaamassa ÅIF-paidassa yhden pelin, jossa 0+0 ja -3.

    Totesiko, että nykyinen Divari eroaa kuin yö päivästä niistä ajoista, jolloin Olenius teki pistepörssiin komeita lukemia.
    Divarissa ei ole enää paikkaa jäähdyttelijöille, jos joukkue aikoo pysyä kiinni sarjapaikassa.