Divariseuralla hallihuolia – joutuu pelaamaan kotiottelunsa naapurikaupungeissa

Kuva: Jarmo Jokila

Kuva: Jarmo Jokila
Mustapaitainen Blackbirds pelaa ensi kauden kotiottelunsa naapurikaupungeissa. Kuva: Jarmo Jokila

Kuudennen kauden Divarissa aloittava Mustarastaiden edustusmiehistö on uusien ja erikoisten haasteiden edessä tällä kaudella.

Suurimpana haasteena on varmasti tutun ja turvallisen kotikentän Kerava Areenan häviäminen salibandykartalta. Kevään ja kesän hallin etsinnän tuloksena joukkue tulee pelaamaan ”kotiottelunsa” pääsääntöisesti Sipoon puolella Nikkilän monitoimihallissa. Neljä ”kotiottelua” pelataan Vantaan puolella Rajakylässä sijaitsevassa CampoSportissa.

Tämän kauden iloisena uutuutena on Divarin sarjajärjestelmän tulevat pudotuspelit. Runkosarjan kahdeksan parasta mittelevät Divarin mestaruudesta ja suorasta noususta Salibandyliigaan.

Valmennuspuolella pääkäskijän ohjaksiin palasi Juha Kurki apunaan myös viime kaudella valmennustiimissä mukana ollut salibandylegenda Esa Karjalainen. Fysikkavalmennuksesta vastaa Esa Salminen.

Nuorentuneen joukkueen kokoonpanossa on ollut myös liikehdintää, kun kokeneemmasta päästä olevia pelaajia on siirtynyt toistaiseksi sivuun. Tulopuolella seuran ulkopuolelta joukkueen riveihin liittyivät SSV:n liigajoukkueesta Tommi Kokkonen (-93) ja saman seuran A-junioreista Eetu Sirkka (-93). Kokeneet ja takaisin joukkueen kokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen palaavat maalivahti Tommi Niemi (-82), Janne Juntunen (-81) sekä SC Kaneetin ajoilta tuttu Joni Liikanen (-86).

Seuran omista junioreista pelaajarinkiin on nostettu Arttu Jalava (-96), Tuukka Ritokoski (-93), Sami Salminen (-94) sekä Markus Rautell (-94). Oman pirteät mausteensa soppaa tuovat kolme menestyksessään -98 ikäluokan pelaajaan. Nimet Jere Rekilä, Mikko Levänen sekä Oskari Savolainen (-99) on syytä laittaa korvan taakse.

Blackbirdsin uutinen

9 comments

  1. Blackbirds ui nyt syvällä. Seurasta on lähtenyt jo pelaajia ja huhujen mukaan koko homma on hajoamassa käsiin. Derius on aloittanut toiminnan uudestaan ja se ei jää ainoaksi ”uudeksi” seuraksi niistä seuroista mistä blackbirds kasattiin.

  2. Halli on edelleen paikallaan….. Eli ei ole hävinnuyt mihinkään 🙂

  3. Hallin osti vieras pääoma ja ilmoitti tekevänsä siitä toisen lajin harrastuspaikan.
    Blackbirdsin pelaajarotaatio ei mielestäni ole ollut tavallista kummempaa; pääkaupunkiseudulla tapahtuu koko ajan siirtymistä joukkueesta toiseen.
    Seuran sivuilla on ilmoitettu edarin 25 pelaajan nimet. Näistä 14 pelasi viime vuonnakin. Lisäksi on kolme paluumuuttajaa, eli sellaista jotka ovat pelanneet joukkueessa aiemmin.
    Pääkallo julkaisi seuran tiedotteen sellaisenaan. Siinä junnujen osuus korostuu, mutta ei BBU:n edari ole sen junnupitoisempi kuin muidenkaan, pikemminkin jopa päinvastoin. Seuran pelaajaluettelossa on jokaisen pelaajan syntymävuosi, ja niiden mukaan joukkueessa on kolme pelaajaa, jotka ovat iältään joko 30 vuotta tai yli; viisi pelaajaa on ikävälillä 25-29 vuotta; 10 pelaajaa on junnuiän yläpuolella 20-24 vuotta, ja vain 7 varsinaista junioria löytyy. Huippuna tietysti kolme -99 syntynyttä toissa vuoden Suomen mestaria (nuoremmat B-junnut).