Näin pelataan Champions Cupissa – katso otteluohjelmat ja nettilähetysajat

Happee lähtee tavoittelemaan Euroopan seurajoukkuemestaruutta. Kuva: Jari Turunen

Happee lähtee tavoittelemaan Euroopan seurajoukkuemestaruutta. Kuva: Jari Turunen
Happee lähtee tavoittelemaan Euroopan seurajoukkuemestaruutta. Kuva: Jari Turunen

Salibandyn Champions Cup käynnistyy huomenna Sveitsin Zürichissä. IFF:n Youtube-kanava ja viikonloppuna myös Yle näyttävät pelejä, mikäli suomalaisjoukkueet ovat mukana.

Keskiviikosta sunnuntaihin kestävä Champions Cup pelataan sekä naisten että miesten puolella kahdessa kolmen joukkueen lohkossa, joiden kaksi parasta etenevät lauantaisiin välieriin. Välierin voittajat kohtaavat toisensa sunnuntaina finaaleissa. Turnauksen voittaja kuittaa itselleen 10 000 Sveitsin frangia, ja kakkoselle on luvassa 5000 frangin shekki.

Naisten A-lohkossa Ruotsin mestari Djurgårdens saa vastaansa Sveitsin cupin viime kaudella voittaneen Zugin sekä Tsekin mestarin Vitkovicen. B-lohkossa Suomen mestari SB-Pron seurana ovat Sveitsin mestari Piranha Chur sekä venäläinen Nauka-Trevelstroy.

Miesten A-lohkossa viime vuoden voittaja, Ruotsin mestari Falun puolustaa titteliään Sveitsin ykköstä Wiler-Ersigeniä ja Latvian mestaria Lekringsiä vastaan. B-lohkossa SM-kultaa juhlinut Happee kohtaa kotiyleisönsä edessä pelaavan GC Zürichin ja Tsekin Vitkovicen.

Kaikki ottelut keskiviikosta alkaen lähetetään IFF:n Youtube-kanavalla. Yle TV2 lähettää suorana lauantaisen Happeen välierän, mikäli joukkue on siellä mukana. Lisäksi Yle näyttää naisten ja miesten finaalit sunnuntaina, mikäli mukana on suomalaisia joukkueita. Tulospalvelu löytyy Champions Cupin omilta sivuilta.

Tässä otteluohjelma kokonaisuudessaan (otteluajat Suomen aikaa):

Keskiviikko 1.10.
11.30 SB-Pro-Nauka Naiset B
14.30 Falun-Lekrings Miehet A
17.30 Zug United-Vitkovice Naiset B
20.30 Happee-GC Zürich Miehet B

Torstai 2.10.
11.30 Piranha Chur-SB-Pro Naiset B
14.30 Vitkovice-Happee Miehet B
17.30 Djurgårdens-Zug United Naiset A
20.30 Wiler-Ersigen-Falun Miehet A

Perjantai 3.10.
11.30 Vitkovice-Djurgårdens Naiset A
14.30 Nauka-Piranha Chur Naiset B
17.30 Lekrings-Wiler-Ersigen Miehet A
20.30 GC Zürich-Vitkovice Miehet B

Lauantai 4.10.
11.00 Naisten välierä A1-B2
14.00 Miesten välierä A1-B2 (jos Happee välierissä, se pelaa televisioinnin takia tässä)
17.00 Miesten välierä B1-A2
20.00 Naisten välierä B1-A2 (jos Piranha Chur välierissä, se pelaa tässä ottelussa)

Sunnuntai 5.10.
13.00 Naisten finaali
16.00 Miesten finaali

Muutokset aikatauluihin ovat vielä mahdollisia eri maiden televisiointien vuoksi.

Champions Cup

3 comments

  1. alko hävettään suomalaisten puolesta..ehkä säälittävintä salibandyä mitä oon vuosiin nähny, surkeeta happee