Pääkalloennakko: Erä, OLS ja Classic vahvoilla nuorten SM-sarjassa

Kuva: Kim Westeren

OLS juhlii SM-kultaa. Kuva: Kim Westeren
Kaudella 2013-2014 OLS nappasi A-nuorten kultamitalit. Kuka juhlii ensi keväänä? Kuva: Kim Westeren

A-nuorten kausi 2013-2014 päättyi ennakkoon ehkä hieman yllättäenkin Oulun Luistinseuran kultajuhliin, kun joukkue löi espoolaisen Indiansin suoraan kolmessa ottelussa. Alkavalla kaudella SM-sarjassa pelaavat pääasiassa 1994-1996-vuosina syntyneet pelaajat. Pääkallo.fi ennakoi kaikki SM-sarjan joukkueet.

Nuorten sarjassa voimasuhteet vaihtuvat viikoittain käytettävissä olevan miehistön mukaan ja osan iskukyky on hyvin riippuvaista miesten Salibandyliigan otteluohjelmasta. Runkosarjassa joukkueiden ensimmäinen tavoite on näin ollen napata ydinryhmällä pudotuspelipaikka ja sitten vahvistuneena katsoa mihin asti rahkeet riittävät keväällä.

1. Erä, Helsinki

Juniorisalibandyn kestomenestyjä ja viime kauden pronssimitalistijoukkue Tapanilan Erä lähtee kauteen yhtenä ennakkosuosikeista erityisesti laajan materiaalinsa takia. Seuran lahjakkaasta, voittamaan tottuneesta 1997-ikäluokasta on siirtynyt kourallinen pelaajia A-nuoriin ja joukkue vaikuttaa vähintään yhtä laadukkaalta kuin viime kaudella.

Lisäksi PSS:sta siirtynyt Valtteri Saari on mielenkiintoinen lisä joukkueeseen. Nuorempana Saari oli kovatasoisen 1997-ikäluokan kärkinimiä, mutta Porvoossa kehitys jäi polkemaan paikoilleen. Ympäristönvaihdos ja vaativampi harjoittelukulttuuri saattavat nostaa poikkeuksellisen urheilullisen Saaren takaisin hyvälle kehitysuralle.

Joukkue ei ole yhtä riippuvainen miesten liigajoukkueen menestyksestä kuin osa kilpailijoistaan tämän kauden A-nuorissa. Joukkue tulee olemaan iskukykyinen omalla ryhmälläänkin. Voidaankin hyvällä syyllä odottaa, että Erä tulee miehittämään runkosarjan kärkisijoja ja olemaan pudotuspeleissä vaikea voitettava.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Runkosarjan voittaja. Pudotuspeleissä kolmas voitettuaan pronssiottelussa Classicin 8-5.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Laaja materiaali
+ Taitava ja urheilullinen joukkue
+ Voittamisen kulttuuri
– Nuori ikärakenne

Seuraa häntä: Henri Luoma
Valmennus: Bengt Lodenius, Joni Hiltunen ja Tomi Rastas

2. OLS, Oulu

Viime kaudella OLS:n pitkäaikainen laadukas juniorityö kruunattiin A-nuorten SM-kullalla. Joukkue oli jo aikaisempina kausina A-nuorissa potentiaalinen ryhmä, mutta viime keväänä kaikki osui nappiin ja OLS oli lopulta ylivoimainen finaalisarjassa vieden sen nimiinsä suoraan kolmessa ottelussa.

Oululaisjoukkue lähtee puolustamaan A-nuorten SM-kultaansa vahvalla ryhmällä, johon on viime kaudesta lisätty lupaavia B-juniori-ikäisiä pelaajia. Erityisesti huipputaitava Juho Sorri sekä koko kentän alueella vaarallinen maalintekijä Petri Viittanen ovat mielenkiintoisia yksilöitä.

Osa pääkilpailijoista on heikentynyt ja entistä riippuvaisempia miesten liigajoukkueen menestyksestä. OLS:n viime kauden ydin on yhä kasassa, joten mestaruuden uusiminen on hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Suomen mestari voittamalla finaaleissa Indiansin otteluvoitoin 3-0.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Nopea ja tuore hyökkäyspeli
+ Ryhmän lajitaidot korkealla tasolla
– Suurin menestysnälkä tyydytetty viime kauden mestaruudella?

Seuraa häntä: Juho Sorri
Valmennus: Tanja Kuosmanen ja Eetu Vehanen

3. Classic, Tampere

Classicin ydin on säilynyt ennallaan ja se koostuu pääasiassa Classicissa junioriuran pelanneista yksilöistä. Joukkueen pelitapa on pysynyt pitkään samankaltaisena ja se juurtunut syvälle pelaajien takaraivoon.

Joukkueen maalivahtipeli on sen ehdottomia vahvuuksia. Lassi Toriseva on pelatessaan sarjan kärkivahteja ja saattaa hyvinkin valloittaa liigajoukkueen pelaavan maalivahdin paikan kauden aikana. Myös Riku Saarentola on luotettava torjuja.

Classic tulee menestymään tasaisesti runkosarjan aikana ja pudotuspeleissäkin se on vaikea voitettava. Seuran miesten joukkue on kauden alussa vaikuttanut pitkään aikaan haavoittuvaisimmalta, joten A-nuorten joukkue saattaa vahvistua pudotuspeleissä merkittävästi.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: SM-nelonen. Hävisi pronssiottelussa Erälle 8-5.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Korkea taitotaso
+ Maalivahtipeli
+ Perinteinen Classic-pelitapa
– Huippuyksilöiden puute

Seuraa häntä: Atte Eronen
Valmennus: Simo Ruuskanen, Petri Widgren, Timo Hämäläinen ja Miikka Lamu

4. Indians, Espoo

Viime kaudella hienoisena ennakkosuosikkina finaalisarjaan lähtenyt Indians ei lopulta pystynyt haastamaan OLS:a ja hävisi suoraan kolmessa ottelussa.

Valtaosa joukkueen parhaasta miehistöstä pelaa vakituisesti miesten Salibandyliigassa. A-nuorten otteluja pelaava ydinryhmä on tasoa heikompi ja se joutuu taistelemaan tosissaan saavuttaakseen pudotuspelipaikan. Indians pelaa joka tapauksessa jo tavaramerkiksi muodostunutta nopeaa pallollista, hyökkäyspäässä puolustuksen keskustaa lyhytsyötöillä puhkovaa peliä.

Espoolaisryhmän kausi saattaa muodostua hyvin kaksijakoiseksi. On mahdollista, että joukkue räjäyttää keväällä pankin, mikäli liigamiehistön kausi päättyy aikaisin ja ydinryhmä pystyy hoitamaan pudotuspelipaikan. Toisaalta on myös mahdollista, että joukkueen pelaava kokoonpano ei ole tarpeeksi laadukas ja sen kohtalo on tapella säilymisestään. Alkava kausi on joka tapauksessa todennäköisesti espoolaisseuran viimeinen mahdollisuus menestyä A-nuorten sarjassa vähään aikaan, koska menestyneelle 1994-ikäluokalle ei ole samantasoisia korvaajia.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: SM-hopeamitalisti. Hävisi OLS:lle finaaleissa otteluvoitoin 0-3.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Keväällä uusi ratkaisijajoukko
+ Ratkaisijapelaajat isoissa rooleissa miesten Salibandyliigassa
– Heikko ilman liiga-apuja

Seuraa häntä: Aaro Astala
Valmennus: Juha Seppä, Timo Lumivaara, Antti Vartiainen

5. Oilers, Espoo

Oilers ei ole viime kausina A-nuorissa saanut aikaiseksi toimivaa konseptia ja tie on noussut nopeasti pystyyn pudotuspeleissä. Tällä kaudella joukkueen rakenne on tasapainoisempi ja ryhmä näyttää ainakin paperilla potentiaaliselta.

Oilersin lopullinen menestys tulee riippumaan kilpailijoiden miesten joukkueiden tilanteista. Espoolaisryhmä ei tule vahvistumaan olennaisesti pudotuspelejen aikana, joten voimasuhteet saattavat muuttua runkosarjan jäädessä taakse. Oilersin esiintyminen kauden mitalipeleissä on kuitenkin hyvin mahdollista.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Hävisi puolivälierissä Erälle otteluvoitoin 0-3.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Laadukas ydinryhmä, jossa on materiaalia kolmeen hyvään kentälliseen
– Ei tule vahvistumaan olennaisesti liigapelaajilla

Seuraa häntä: Olli Alanen
Valmennus: Jani Ahonen ja Kari Ritvanen

6. TPS, Turku

TPS on viime kaudet majaillut A-nuorten SM-sarjan keskikastissa. Tämän kauden joukkue vaikuttaa hieman aikaisempaa iskukykyisemmältä ja tasapainoisemmalta, eikä ole enää niin riippuvainen liigajoukkueensa tilanteesta.

Joukkueen päävahvuus on laadukas puolustus- ja maalivahtipeli, jota johtaa Santtu Ylänen, yksi 1996-ikäluokan ehdottomista kärkitorjujista. Hyökkäyspäässä erityisesti viime vuonna hyvällä prosentilla viimeistellyt armoitettu maalintekijä Miro Portnoj saattaa nousta alkavalla kaudella usein otsikoihin.

TPS on ollut pitkään takuuvarma pudotuspelijoukkue ja tälläkin kaudella todennäköisesti sarjan keskikastissa.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Hävisi puolivälierissä Classicille otteluvoitoin 2-3.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Ei yhtä riippuvainen miesten liigajoukkueesta kuin aikaisemmin
+ Maalivahtipeli
– Yksilötaito kilpailijoita matalampi

Seuraa häntä: Santtu Ylänen
Valmennus: Jukka Ruotsalainen ja Turkka Kytöhonka

7. Happee, Jyväskylä

Happee hallitsi A-nuorten sarjaa pitkään, mutta nyt vaikuttaa siltä, että menestyksekkäin kausi junioritasolla on ainakin tällä erää ohi.

Jyväskyläläisseura saa täksikin kaudeksi kasaan kelvollisen, raskasta karvauspeliä pelaavan ryhmän, johon on seuran ulkopuolelta siirtynyt muutama huipputaitava yksilö. Joukkueessa ei kuitenkaan ole samanlaista laajuutta, kuin seuran A-nuorten suuruusvuosina.

Jos vertailtaisiin parhaita mahdollisia miehistöjä, saattaisi Happee lukeutua mestarisuosikkeihin, mutta todennäköisesti 1994-ikäluokan kärkipelaajia, esimerkiksi Peter Kotilaista, ei juuri A-nuorten otteluissa nähdä. Pudotuspelipaikan pitäisi olla helposti saavutettavissa, mutta joukkueen taso ja kauden aikana saavutettu kehitys mitataan toden teolla puolivälierissä.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Hävisi puolivälierissä OLS:lle otteluvoitoin 1-3.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Periksiantamattomuus
+ Taitavat yksilöt, jotka sitoutuvat pelitapaan
– Ei samanlaista huippuosaamista kuin aikaisempina vuosina

Seuraa häntä: Niko Ilmonen
Valmennus: Aleksi Lammi ja Vesa Joutsimäki

8. SSV, Helsinki

SSV:n junioritoiminnan pitkäaikainen keihäänkärki, B-junioreissa SM-kultaa kaudella 2010-2011 voittanut 1993-ikäluokka on nyt siirtynyt sivuun ja tämänkautisessa joukkueessa ei ole yhtä hyvää ydintä. Erästä siirtynyt Iiro Salo tulee olemaan tällä kaudella tärkeä palanen ja nuoremmista junioreista nostetut, jo viime kaudella debytoineet Christian Remes ja Aki Mäkinen ovat mielenkiintoisia pelaajia.

Pudotuspeleihin mentäessä SSV:n materiaalissa ei ole tarpeeksi laajuutta ja joukkue ei todennäköisesti pysty haastamaan sarjan kärkijoukkueita.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Hävisi puolivälierissä Indiansille otteluvoitoin 2-3.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Vähemmän pelaajaliikennettä miesten liigajoukkueen suuntaan kuin valtaosalla kilpailijoita
– 1993-ikäluokalle ei vielä korvaajia

Seuraa häntä: Waltter Mahlberg
Valmennus: Marko Vaittinen, Niko Soininen ja Toni Salojärvi

9. Koovee, Tampere

Koovee lähtee parantamaan viime kauden karsintasijoituksesta. Joukkue vaikuttaa ainakin paperilla tällä kaudella laajemmalta ja laadukkaammalta.

Seurassa on ajettu sisään aktiivisempaa karvaustapaa ja tamperelaisryhmä tulee olemaan alkavalla kaudella rasittava vastustaja. Sen hyökkäyspeli ei kuitenkaan ole aivan sarjan kärkitasoa, joten ryhmä joutuu iskemään tehokkaasti pallonriistoista haastaakseen sarjan keskitason joukkueet. Viimeiset pudotuspelipaikat ovat mahdollisuuksien rajoissa.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: SM-sarjan 10. Voitti karsinnoissa FoSun ja säilytti sarjapaikkansa.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Kaikkien aikojen kokenein Koovee-valmennus
+ Korkea työmoraali
– Selkeiden johtotähtien puute

Seuraa häntä: Tuomas Aho
Valmennus: Iivo Pantzar ja Ilja Pantzar

10. Tiikerit, Vantaa

Tiikerit on tekemässä paluuta juniorisalibandyn parrasvaloihin ja viime kauden lopuksi sen A-nuorten ryhmä nousi SM-sarjaan suoraan pudonneen SPV:n tilalle. Joukkueen menestys riippuu paljon siitä, miten kolmikko Mattias Kokljuschkin-Ville Pousi-Juuso Salo pystyy vastaamaan SM-sarjan korkeampaan vaatimustasoon.

Vantaalaisryhmä saa alkavalla kaudella tehdä kaikkensa välttääkseen karsimisen alaspäin, mutta heikentyneet NST ja PSS saattavat jäädä Tiikereiden alapuolelle.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: Nousi SM-sarjaan voittamalla Nokian KrP:n 1. divisioonan loppusarjan pudotuspeleissä.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Tottui viime kaudella voittamaan 1. divisioonassa
+ Joukkueen ykköskenttä pystyy vastaamaan SM-sarjan vaatimustasoon
– Pelin taso ei riitä haastamaan sarjan kärkijoukkueita

Seuraa häntä: Mattias Kokljuschkin
Valmennus: Yrjö Kokljuschkin ja Tero Soinoja

11. NST, Lappeenranta

Lappeenrantalaisryhmä oli ajoittain suurissa ongelmissa jo viime vuoden aikana ja nyt valtaosasta joukkueen tehoista vastanneet Petteri Puustinen ja Waltteri Vuorimies ovat poissa rivistä. Viime kauden tehomiehistä ainoastaan Juho Kaila on jäljellä, joten haussa on uusia vastuunkantajia.

NST:llä on kasassa urheilullinen ryhmä ja sen pelastus suoran putoajan paikkaa vältettäessä saattaa olla viime kaudesta heikentynyt PSS.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: SM-sarjan 11. Voitti karsinnoissa Nokian KrP:n ja säilytti paikkansa.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Fyysisesti hyvä
– Uudet ikäluokat eivät ole kyenneet paikkaamaan lähtijöitä

Seuraa häntä: Juho Kaila
Valmennus: Joonas Haapala ja Mikko Sipari

12. PSS, Porvoo

Passiiviseen karvaukseen ja vastaiskupelaamiseen viime kaudella pelinsä perustanut PSS on menettänyt kesän aikana avainpelaajiaan. SM-kultaan B- ja C-junioreissa venynyt 1995-ikäluokka on alkanut poistua muihin seuroihin, mutta Miro Anttila, Kevin Nylund ja Joakim Ervast ovat yhä suuressa roolissa. Ilman kärkipelaajiaan joukkue on ongelmissa, eikä kärkikentällisen takaa löydy saman tason pelaajia.

PSS tulee todennäköisesti taistelemaan NST:n ja Tiikereiden kanssa suoran putoajan paikan välttämisestä.

Kausi 2013-2014 A-nuorissa: SM-sarjan 9.

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Avainpelaajilla paljon kokemusta tiukoista otteluista
– Kapea ratkaisijaosasto
– Oma pallollinen peli ei SM-sarjan vaatimusten tasolla

Seuraa häntä: Kevin Nylund
Valmennus: Petri Hosiaisluoma, Harri Lassila ja Tuomas Vaara

Nuorten SM-sarjan tilastot ja otteluohjelma.

13 comments

  1. Oma arvio runkosarjasta: 1. Classic 2. Erä 3. TPS 4. OLS 5. Indians 6. Oilers 7. Koovee 8. Tiikerit 9. Happee 10. PSS 11. SSV 12. NST
    Pleijareissa kaikki menee sitten uusiksi, kun osa saa liiga-avut ja osa ei…

  2. Kyllä ennustaminen näkyy olevan vaikeaa. Putoajaksi veikattu NST pelasi heti avauksessa vieraskentällä tasurin mestariksi veikattua OLS:ia vastaan.

  3. No olshan on runkosarjassa aina keskivaiheilla. Mutta kun playoffit alkaa niin joukkue muuttuu todella paljon. Niin käy tänäkin vuonna kun katsoo millasen määrän joukkue saa pelaajia miehistä. Mut eka pitää päästä 8 joukkoon.

  4. Oudoksun lausetta: ”SM-kultaan B- ja C-junioreissa venynyt 1995-ikäluokka on alkanut poistua muihin seuroihin”. PSS:ästä ei ole lähtenyt yhtäkään -95 syntynyttä pois, ja on tullut uusia pelaajia. Valtteri Saari on ainoa poislähtijä (Erä A), ja kaikki parhaimmat 95-syntyneet ovat vielä mukana.

    Uusia esimerkiksi Patrick Schukov, Konsta Nurmela ja Aleksi Mansikka (Jokeritsalibandy) ja parin välikauden jälkeen takaisin tulleet Petri Syri ja Tuomas Arrhenius. 93-syntyneitä Porvoossa ei ollut muutenkaan paljon, niin en sanoisi PSS:än heikentyneen. Korjatkaa minua jos olen väärässä(?)

  5. Olssin valtti ollut viimevuosina just se et edarin lomat alkaa ajoissa. Olis jäännyt mitskut noukkimatta, jos esim. Klässik olis ollut ulkona pleijareista pariin viime vuoteen. Arpapeliä kärjen osalta tämä touhu.

  6. Porvooseen tulee tammmikuussa parempi tilanne kun armeijan kundit tulee takaisin. Eikä joukkue niin paljoa heikentynyt kun uusi vahvistus Konsta Nurmelakin hetti ssv:tä vastaan 3 Maalia. Nurmela ollut pss Divari jengissäkin vahvasti mukana.

  7. Ei uskois, et nämä ”asiantuntijat” kehtaa jättää Indianssin poies potentiaalisimmasta mestariehdokkaasta!!?? Kannattaa hiukka nähdä vaivaa ja tutkia taustoja! Indians on koventunut entisestään viime kauden jengiin verrattuna. Sen sijaan esim OLS on taas heikentynyt, kaikkien 93-syntyneiden poistuttua viime vuoden A:sta. Lisäksi uskallan väittää, että Indianssilla on liigan kovin puolustus tällä kaudella kaikissa kolmessa pelaavassa ketjussa ja kovenee keväällä, kun Joel Markkolakin saapuu vahvistamaan joukkuetta! Kyllä Inkkarit vie kullan tällä kaudella!!

  8. Tästä aiheesta turha jauhaa TAAS. Katellaan keväällä kenen liigaporukat menee pitkälle, se nää on yleensä ratkonut ( Happeen putkea lukuunottamatta). Hirveitä nippuja esim. Erälle ja classicille tulossa jos noutajat tulee.

  9. Kannattaa huomioida myös koovee keväällä, mikäli edustus ei mene pitkälle. Classicille en odota menestystä, mikäli edustus jatkaa pleijareissa. Niin kuin edellä oli tutkikaa edustuksen pelaajien ikää..

  10. Aika paljon tullut yllätyksiä ekoilla kierroksilla, mitä mieltä muut tästä?

  11. PSS kakkosjengi-PSS ykkösjengi tulos tänään 1-12. PSS ykkösjengi tulee olemaan varteenotettava mestarisuosikki tällä kaudella.

  12. Tiikerit runkosarjan positiivisin yllättäjä, kotietu ja mahdollisuus välttää Indians valitsemalla joku muu. Oilers oli selvä pettymys vaikka pistepörssissä onkin kovia sijoituksia. Erä ja Inkkarit suosikkeja, OLS, Tiikerit ja Classic mahdollisia mitalijoukkueita. Tietty jos C ja Happee putoaa miehissä niin sieltä tulee kovaa ryhmää tänne.

    Veikkaan ottelupareiksi
    Erä-Koovee
    Classic-TPS
    Tiikerit-Happee
    OLS-Indians