Happee kaasutteli karkuun Indiansilta – ”Turunen piti meidät hengissä”

Happeen maalivahti Tuomas Turunen oli elävä seinä Jyväskylän illasa. Kuva: Esa Jokinen

Happeen maalivahti Tuomas Turunen oli elävä seinä Jyväskylän illasa. Kuva: Esa Jokinen
Happeen maalivahti Tuomas Turunen oli elävä seinä Jyväskylän illasa. Kuva: Esa Jokinen

Champions Cupin jälkeen Monnarin kotikaukaloon palannut Happee nuiji Indiansin miesten Salibandyliigan kamppailussa lukemin 11-3 (2-1,3-1,6-1). Loppunumerot eivät kerro ottelusta kuitenkaan koko totuutta.

Ottelun ratkaisu?
Indians vei kamppailua avauserässä selvästi, ja vain huippuottelun pelanneen Tuomas Turusen hienot torjunnat pitivät unisesti aloittanutta Happeeta pelissä mukana. Avauserän torjuntalukemat (Happee 14, Indians 1) kertovat, missä päässä peliä pelattiin. Toisen periodin aikana Happee sai omaan puolustuspeliinsä aimo tujauksen lisää asennetta, ja neljästi osuneen Juuso Heikkisen onnistuneet viimeistelyt toisessa päässä veivät uskoa vierailta. Kolmannen erän alkuun Indians lähti hakemaan kiriä, mutta Happee osui kahdesti jo avausminuutilla, ja peli oli sitä myöten taputeltu. Loppujen lopuksi numerot repesivät ottelutapahtumat huomioiden aivan liian suuriksi. Indians sortui Monnarilla alkukauden perisyntiinsä, eli heikkoon viimeistelyyn, ja Happee huippuyksilöiden, kuten Turusen ja Heikkisen johdolla hoiti homman lopulta tyylikkäästi kotiin. Happee jatkaa edelleen ainoana joukkueena puhtaalla pelillä.

Ottelun hahmo?
Jo mainittu kaksikko Tuomas Turunen-Juuso Heikkinen takasi Happeelle voiton tänään. Falunia vastaan Champions Cup-finaalissa toivottomaan paikkaan maaliin tulleen Turusen loisto-otteet tolppien välissä osoittivat jälleen kerran, että jyväskyläläisiltä löytyy sarjan kenties paras maalivahtikaksikko. ”Happo”-Heikkisellä oli taas ”pöljä päivä”,ja taiturimaiset suoritukset hyökkäyspäässä olivat sellaisia, joita Indiansin pelaajistolta ei löytynyt. Etenkin selkä maaliin päin ilmasta pompun kautta lyöty 3-1-maali kannattaa erityisesti katsoa maalikoosteesta. Indiansin ykkönen pisteiden valossa oli kahdesti osunut puolustaja Lasse Lundström.

Ottelun puheenaihe?
Kamppailua ennen puhutti ja mietitytti, mikä Happeen iskukyky Champions Cupin jälkeen liigakaukalossa on, ja millaiset jäljet murskatappio finaalissa oli jättänyt. Ensimmäinen erä osoitti ajatusten vielä haahuilleen jossain muualla, mutta joukkue kasasi hienosti itsensä, ja etenkin toinen puolisko pelistä oli jo tuttua hirvirytkettä. Valmentaja Seppo Pulkkinen myönsi ottelun jälkeen, että viikko on ollut henkisesti raskas, ja vielä torstainakin pelaajat olivat matkasta väsyneitä.

Kommentit:
– Pisteet tyydyttävät, sillä Indians on pirun kova joukkue. Olimme ottava osapuoli avauserässä, ja Turunen piti meidät silloin hengissä. Pelin edetessä tekeminen sitten parani. Veli-Matti Hynynen pelasi ykköskentän pakkina, ja roolimuutos oli yllättävänkin onnistunut, Happee-valmentaja Seppo Pulkkinen totesi.
– Avauserässä olimme surkeita, ja siinä meikäläisellä oli paljon hommia. Pääsin mukavaan flow-tilaan siinä, ja se tottakai tuntui mukavalta. Kyllähän tämä ihmismielelle teki aika hyvää saada tällainen kuitti siitä Falun-pelistä, niin kamalalta se ottelun loppu siellä Sveitsissä tuntui, ottelun parhaana palkittu ja kaikkiaan 31 kertaa torjunut Tuomas Turunen tuumi.
– Aika huono fiilis, kun lukemat pääsivät noin repsahtamaan. Alussa meillä oli paikkoja, mutta ei saatu sisään. Joskus siinä sitten käy noin. Mukavaa itse tehdä maaleja, mutta eipä se nyt lämmitä, Indiansin Lasse Lundström pohdiskeli.
– Tämä ottelu toisti tätä meidän maalittomuusteemaa. Ensimmäisessä erässä Happee oli aika pahastikin purjeessa, mutta niistä paikoista olisi pitänyt ehdottomasti saada enemmän kuin yksi maali. Jatkossa ei sitten saatu Happeen ykköskenttää kiinni, ja kolmannessa erässä jälki oli sitten aika rumaa. Meidän pallollinen peli oli ihan hyvää, ja tästä meidän pitää taas ottaa oppia. Happee käytti paikkansa paremmin kuin me, ja siinäpä se, Indiansin valmentaja Mikko Laurikainen niputti.

Tilastohuomiot:
Happee: Juuso Heikkinen 4+1, Jami Manninen 2+1, Petri Kauko 1+1, Peter Kotilainen 1+1, Panu Kotilainen 1+1, Veli-Matti Hynynen 0+2, Otto Tikka 0+2
Indians: Lasse Lundström 2+0