Happee raivasi tiensä välieriin – ”Kiitettävän arvosanan voi antaa”

Happee-leirissä oli huojentunut tunnelma välieräpaikan varmistuttua. Kuva: IFF

Happee-leirissä oli huojentunut tunnelma välieräpaikan varmistuttua. Kuva: IFF
Happeen turnaus jatkuu lauantaina välierissä. Kuva: IFF

Suomen mestari Happee puristi itsensä Champions Cupin välieriin voittamalla tsekkiläisen Vitkovicen 5-7 (1-1,2-5,2-1). Välierässä hirviperhe kohtaa lauantaina joko Wiler-Ersigenin tai Falunin.

Ottelun ratkaisu?
Ensimmäinen puolikas kamppailusta mentiin käsijarru pohjassa, sillä Vitkovice karvasi ylhäältä asti miesmerkillä, ja pelaaminen meni kyttäilyksi ja seisoskeluksi maalien takana. Toisen erän lopussa Happee sai nykäistyä itsensä kolmen maalin johtoon lukemiin 3-6, eikä Vitkovice saanut kiristään huolimatta peliä enää tasoitettua kolmannessa erässä. Happeen kahden maalin voitto merkitsi sitä, että se on varmasti välierissä riippumatta huomisen GC Zürichin ja Vitkovicen kohtaamisen lopputuloksesta.

Ottelun hahmo?
Happeen Peter Kotilainen on täällä taas. Viime kaudella Classicissa ajoittain melko pienelle vastuulle jäänyt Kotilainen huokuu peli-iloa, ja kahden pelin saldona on nyt 2+4. Kädet ja jalat käyvät, ja normaalisti hyvin ratkaisuhaluinen pelaaja on myös rakentanut pelikavereille ison tukun laadukkaita maalipaikkoja. Lopussa jalkaansa telonut Juuso Heikkinen iski myös Kotilaisen tavoin tehopisteet 1+2. Happeen kannalta sopii toivoa, ettei Heikkisen vamma estä pelaamista lauantaina.

Ottelun puheenaihe?
Vitkovicen esittelemää pelityyliä ei ole miesten Salibandyliigassa hetkeen nähty, ja Happee oli alussa koko kentän miesmerkkauksen kanssa hieman vaikeuksissa. Erätauolla asioita oli selvästi terävöitetty, ja joukkue pääsi toisesta erästä eteenpäin puhkomaan karvausta jo tehokkaammin. Vitkovicen tyyli pelata sopii varmasti joukkueelle parhaiten, mutta järin viihdyttäväksi tai vauhdikkaaksi pelitapaa ei voi kehua.

Kommentit:
– Täysin erilainen peli kuin eilen. Tiesimme, että kova joukkue on vastassa, ja odotetun tasaistahan siitä tuli. Mielestäni hallitsimme ja kontrolloimme peliä enemmän. Ensimmäisellä erätauolla tarkennettiin hieman miesmerkkauksen purkamista, ja se paranikin jatkossa. Kahden maalin voittoon voi olla erityisen tyytyväinen, sillä se varmisti meille välieräpaikan. Jatkopaikka oli tavoitteena, ja se on nyt hoidettu, joten kiitettävän arvosanan voi antaa joukkueelle. Peter Kotilaisen pelaamisesta huokuu se, että hän on pelannut näitä kansainvälisiä pelejä aiemminkin. Turnausvoitto on vielä täysin omissa käsissämme, ja nappionnistumisella pelaamme sunnuntaina finaalissa, Happee-valmentaja Seppo Pulkkinen jutteli.
– Vähän sekoilua oli alkupätkä, mutta sitten saimme toisen erän loppuun hirvirytkettä ja pienen karkumatkan nykäistyä. Liian helposti silti annoimme vielä Vitkovicelle mahdollisuuksia päätöserässä. Tästä on hyvä lähteä parantamaan viikonlopulle. En muista ehkä ikinä nähneeni tuollaista pelityyliä vastustajalla, mutta kyllähän siihenkin lääkkeet on olemassa. Nyt lopetetaan se jännittäminen, ja lähdetään alusta asti painamaan lauantaina, paluumuuttaja Peter Kotilainen totesi.

Erikoista:
Happeen Jami Mannisen pelipaita oli unohtunut majapaikkaan, ja Petteri Kääriäinen aloitti Happeen ykköskentässä. Saatuaan paidan noin kymmenen minuutin jälkeen juuri Manninen avasi ottelun maalihanat 17 minuutin pelin jälkeen.

Tilastohuomiot:
Vitkovice: Lukas Hajek 2+0, Jan Sebesta 1+0, Pavel Brus 1+0, Marek Matejcik 1+0
Happee: Peter Kotilainen 1+2, Juuso Heikkinen 1+2, Asko Huisman 1+1, Jami Manninen 1+1,

7 comments

  1. En nyt varmaksi osaa sanoa, mutta tänäänhän on zurichilla ja vitkovicella peli ja eikös vielä ole (mahdollisesti häviävän pieni) mahdollisuus, että pelit menevät niin ristiin ettei Happee pääse välieriin?

  2. Jos GC voittaa -> Happee välierissä lohkokakkosena.
    Jos tasapeli -> Happee välierissä lohkokakkosena.
    Jos Vitkovice voittaa maalilla -> Happee välierissä lohkoykkösenä ja GC kakkonen.
    Jos Vitkovice voittaa kahdella maalilla -> Happee välierissä lohkoykkösenä ja Vitkovice kakkonen.
    Jos Vitkovice voittaa kolmella maalilla jne. -> Vitkovice voittaa lohkon ja Happee välierissä lohkokakkosena.

  3. Ihmettelen Kotilaisen hehkutusta. Mies rakastaa palloa entistä enemmän sekä juosta kouhottaa ja haastaa turhissa paikoissa. Syöttö on luottamuksen osoitus kenttäkaveria kohtaan. Ilmeisesti kaveri ei luota kuin itseensä. Olis inhottava joutua pelaamaan tuollaisen pelaajan kanssa samassa kentällisessä.

  4. ”Poro”, Kotilaisen pelityyli tuottaa maaleja, jotka taasen ratkaisevat pelejä. Tällöin on aivan se ja sama onko ketjukavereilla mukavaa – tosin selvästikin heillä on kun joukkue menestyy. Jätetään ne ysärin ”kaikki pelaa” -jutut sinne aladivareihin, jookos.

  5. Kyllä se niin on, että maalit ja maalit eivät ole aina kaikki kaikessa pelin isossa kuvassa. Olen samaa mieltä, että tuo ketju toimisi varmasti paremmin ja tuottaisi enemmän myös niitä tehoja jos Peter olisi välillä vähemmän itsekäs ja näkisi kentän ja ketjukaverit paremmin. Tuollaisen jääräpuskemisen ja minä minä -pelin jatkuva toistuminen antaa myös signaalin siitä, että valmennus ikään kuin hiljaisesti hyväksyy tuollaisen asetelman puuttumatta itsekkäisiin ratkaisuihin. Valmennuksen tehtävä on menestyspaineissakin huolehtia joukkuepelin kehittämisestä eikä katsella muualle, silloin kun yksilöt yrittävät tehdä joukkuepelistä yksilöurheilua.

  6. Edellisen kommentoijan kanssa olen samaa mieltä, että yhteispeli tuottaisi onnistuessaan enemmän maalintekotilanteita, sekä sillä säästäisi energiaa.

    Seuraajalla on ilmeisesti samanlainen yksioikoinen pelinäkemys kuin Kotilaisella, koska ei näe tuota ongelmana. No eiväthän kaikki vaan ymmärrä. Esim. maajoukkue ei tule koskaan tarvitsemaan tuon kaltaisia puskijoita, sen tulee Kotilainenkin huomaamaan ajan kanssa, jos ei nyt sitä usko. Kysehän ei ole siitä, eivätkö ketjukaverit osaisi hakea paikkaa, vaan pallollisen pelaajan ratkaisusta ja korvienvälissä tapahtuvasta/tapahtumattomasta.

    Ja tuo seuraajan ”kaikki pelaa” aladivari-provo: Et taida ymmärrä sitä itsekään, kun kerran viittaat siihen ihan väärässä paikassa. Huvittava. 🙂