Kotilainen

Herätys, suomalainen salibandynpelaaja!

10.10.
2014
50 Kommenttia
3

Miesten Salibandyn MM-finaali 2012, miesten Champions Cup -finaali 2013 ja miesten Champions Cup -finaali 2014. Siinä on viimeisen kolmen vuoden tapahtumat, joiden aikana suomalaista miessalibandya on kyykytetty oikein huolella.

Kuvittelin ja toivoin mielessäni, että kauden ensimmäinen kirjoitukseni olisi voinut keskittyä Happeen juhliin tai ainakin hyvään esitykseen vuoden 2014 Champions Cupissa, mutta nyt ei valitettavasti näin käynyt. Muutaman päivän palauttelun jälkeen olen mielestäni ja mielessäni löytänyt sen ajatuksen virran mihin tässä ja nyt pitää pureutua. Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin harjoittelu.

Aikaisemmat kirjoitukseni ovat pääsääntöisesti perustuneet joukkueiden taktisen pelin analysoimiseen ja käsittelyyn. Suomalaisen salibandyn tila ei kuitenkaan tällä hetkellä johdu siitä, että emme osaisi suomalaisen salibandyn huipputasolla (seurajoukkueet ja maajoukkueet) jo kaiken maailman taktisia kuvioita ulkoa. Hieno asia on se, että ne alkavat jo olla huippupelaajiemme takaraivossa ainakin jollakin tasolla hallussa.

Suurin syy nykyiseen ruotsalaiseen ylivoimaan löytyy fyysisestä ja pallollisesta ylivoimasta. Ja tämä ylivoima on tuonut mukanaan myös henkisen ylivoiman.

SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen osui erittäin oikeaan, kun hän twiittasi, että ”tuskin kovin moni käsittää, kuinka kaamean kovia ja poikkeuksellisia Falunin huippuyksilöt ovat.” Suomalaisen salibandyn seuraava suuri tehtävä onkin selvittää, miksi he ovat näin kaamean kovia ja poikkeuksellisia.

Falunin ykköskentällinen: keskushyökkääjä nro 8 Jonas Adriansson. Vasen laitahyökkääjä nro 9 Alexander Calante-Carsltröm. Oikea laitahyökkääjä (mielestäni maailman paras salibandynpelaaja tällä hetkellä) nro 7 Rasmus Enström. Vasen puolustaja nro 33 Johannes Larsson ja oikea puolustaja nro 22 Emil Johansson.

Tässä siis maailman kovin yksittäinen kentällinen tällä hetkellä. Seuraavassa pureudutaan siihen, että miksi?

Eräs suomalainen ruotsissa päävalmentajana valmentanut totesi Falunista seuraavaa: ”Yritettiin lähteä heitä vastaan pelaamaan lyhyttä ja terävää vaihtoa, mutta suunnitelmat menivät pieleen, kun heidän ykköskentällisensä pelasi helposti 3 min vaihtoja ja pääosin tämän ajan pallollisena. He yksinkertaisesti rytmittävät peliä niin hyvin ja pelaavat pitkiä vaihtoja, että vastustajan on lähes mahdotonta toteuttaa omaa peliään.”

Champions Cupissa vuonna 2013 Tampereella ja nyt Sveitsissä oli Falunin pelissä yksi yhteinen tekijä. He pelaavat omaa peliään pääsääntöisesti kahdella kentällä ja pystyvät määrittelemään oman pallollisen pelinsä kautta pelin rytmin. Vaikka heillä riittääkin miehitys kolmeen pelaavaan kentälliseen, niin silti he käyttävät jatkuvasti vain kahden parhaan kenttänsä miehiä. Ja vielä kaiken lisäksi kaikista kovimmissa paikoissa plus yli- ja alivoimissa.

Kaksi vuotta kentän laidalla tätä ihailleena voin todeta sen johtuvan kahdesta seikasta. Niin kuin jo mainitsin, niin äärimmäisen kovasta fyysisestä kunnosta ja lähes täydellisyyttä hipovasta pallollisesta pelistä.

Falun liikkuu kentällä koko ajan ja kovaa sekä pallollisena että pallottomana. Ja tässä mukana liikkuu myös peliväline eli pallo. Pallottomana he antavat vastustajan pääsääntöisesti rakentaa peliään, mutta välittömästi, kun vastustaja tulee heidän kenttäpuoliskolleen, niin vastassa on armoton paine ja tila ja aika pelataan pois välittömästi. Pallollisena pelatessaan ruotsalaiset liikkuvat koko ajan ja kierrättävät palloa pelaajalta toiselle. Maalipaikkaan hakeudutaan heti, kun siihen löytyy edes vähänkään tilaa.

Jos pelaat pelissä yli joka toista vaihtoa väsymättä ja olet pallollisena maailman kärkeä, niin vaikea sinua on voittaa. Tämän Falunin pelaajat ja valmennus ovat hyvin oivaltaneet.

Yksi yksittäinen tilanne Champions Cup -finaalissa oli erittäin silmiinpistävä. Falunin ykköskentällinen oli pelannut jo pitkän vaihdon, johti peliä selkeästi, mutta silti vasen laitahyökkääjä Galante-Carlström antoi vielä todella pitkän paineen kovalla juoksulla Happeen puolustajille ja antoi joukkueelleen aikaa vaihtaa. Tämän jälkeen hän juoksi vaihtoon, jäi nojailemaan kaukalon laitaan ja hyppäsi hetken päästä uudelleen laatikkoon. Ihmettelimme katsomossa, että ”eikö tämä mies väsy mistään?”

Otetaan huomioon vielä se, että Falunin joukkueen ikä on vuosina -88 – -95 syntyneitä pelureita. Ykköskentällinen mahtuu vuosiin -88 – -92. Eli jonkin aikaa nämä kaverit tulevat vielä salibandykentillä hölkkäämään. Ruotsin maajoukkueen ikärakenne on saman kaltainen.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole pelkästään ylistää ruotsalaista ylivoimaa. Sen tarkoitus on potkia hereille suomalaiset salibandynpelaajat ja kaikki suomalaiset seurat ja seurojen valmennuksesta päättävät tahot.

Yksinkertaisesti. Meidän on alettava harjoitella kokonaisvaltaisesti entistä paremmin, jotta pärjäämme rakkaalle naapurillemme.

Sinä yksittäinen maajoukkuepelaaja. Onko mukava lähteä joulukuussa kisoihin, kun tiedossa on se kuinka kovassa fyysisessä kunnossa ruotsalainen pelaaja on? Ja varsinkin, kun tiedossa on, että heidän koko joukkueensa on samassa kunnossa. Entä onko sinulla, yksittäinen suomalainen salibandyn maajoukkuepelaaja, luottamus siihen, että sillä kaverilla, joka vierelläsi hölkkää on samanlainen ja yhtä täydellinen valmistautuminen kisoihin kuin sinulla?

Liian moni suomalainen salibandynpelaaja meidän huippujoukkueissammekin harjoittelee liian vähän ja väärin. Tämä on totuus, jonka kuulee jatkuvasti eri valmentajilta ja pelaajilta. Liikaa sitä näen myös itse. Vastuu on teillä jokaisella yksittäisellä salibandynpelaajalla. Te olette YKSILÖURHEILIJOITA joukkueurheilussa. Kukaan muu ei vastaa sinun omasta tekemisestäsi kuin sinä itse. Ruotsalaiset salibandynpelaajat ovat ylpeitä siitä, että he ovat kovassa kunnossa. Ruotsalainen salibandynpelaaja tulee OT jaksolta kovemmassa kunnossa takaisin joukkueensa harjoituksiin kuin sieltä lähtiessään ”kesäloman” viettoon. Suomalainen salibandy pelaaja on käsittänyt termin väärin, Ollaan Tekemättä.

Päävastuu on pelaajalla itsellään. Mutta suuri vastuu on myös meillä valmentajiksi itseämme tituleeraavilla. Vastuu siitä, että me luomme pelaajille sellaiset puitteet ja ammattilaiset toteuttamaan heidän kaikkien osa-alueidensa kehittämistä. Tätä kautta vastuu on myös seuroilla. Valitettavasti vaan liian usein valmennus on se asia mistä seuroissa tingitään, kun rahaa on vähän. Ja sitähän meillä on ikuisesti liian vähän. Toisaalta uskon, että meillä ei kaikilla joukkueilla ole edes tietoa siitä mitä ja miten pitäisi harjoitella. Siksi tätä hommaa täytyy kehittää suomalaisten yhdessä.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin. En ole mikään Ruotsin ja ruotsalaisten ylin ystävä. Vihaan sitä, että niille hävitään. Tämä on myös oma sisäinen tuskan huutoni suomalaisen salibandyn puolesta. Meillä on suunnaton määrä hyviä pelaajia. Meillä on myös erittäin hyvin hoidettuja seuroja. Meillä ei vain ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä entistä enemmän töitä joka sektorilla, että ruotsalaisten välimatka saadaan kiinni.

Joulukuussa koittaa siis seuraavat miesten kisat. Fakta on se, että vaikea on isäntämaata kotikentällään voittaa näistä asetelmista. Silti jälleen siinä kuuluisassa yksittäisessä pelissä on mahdollisuus kuroa etumatkaa kiinni ja napata MM-kulta ”hurrien” nenän edestä. Tiedän, että tulos on jälleen se, joka ansaitaan. Toivon vain hartaasti, että peli ei pääty 12-0.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pasi Kotilainen
Pasi Kotilainen

Kirjoittaja pelasi Salibandyliigassa yhteensä 14 kautta Happeen, Oilersin ja SPV:n riveissä. Hän on valmentanut muun muassa Happeen liigajoukkuetta ja Kanadan maajoukkuetta. Tällä hetkellä Kotilainen toimii päävalmentajana sekä Happeen A-junioreissa että Keski-Suomen salibandyakatemiassa.


mr.manatee
10/10/2014
Täällä ollaan ylpeitä kun on pehmeet kädet ja pelisilmää niin että niillä pärjätään muitten raataessa. Naureskellaan jos joku tekee ylimääräistä (kuntotreeniä), varsinkin jos kyseinen tyyppi ei ole ykköskentän matskua alussa mainituilta ominaisuuksilta.
Huipputasoja myöten on sama homma huomattavalla osalla pelaajista (vaikka oliskin vähemmistö, mutta onko?). Jengit saattaa yrittää tehdä kovaa duunia kesällä ohjelman puolesta, mutta jos ei pelaaja itse puske KOVAA treenissä, niin ei tule tulostakaan.

Varmaan samaa on oikeasti jokaisessa länsimaassa ja minkä vain lajin harrastajissa, mitä tuossa alussa kirjoitin. Asia vaan taitaa olla niin, että Ruotsissa tässä lajissa se pääsarjan taso on jo sitä luokkaa että ilman duunia ei juuri jengeihin mahdu, eikä silloin tule sellaista esimerkkiäkään... Täällä sitä vielä saa. Toisaalta kun ei sarjassa ei rahaakaan hirveesti pyöri pelaajille ja nytkin jotenkin pärjää, niin miten motivoitua?

Ammattimaisempi valmennus ainakin fysiikkapuolella saattaisi tehdä hommasta tehokasta ilman turhaa kärvistelyä. Homman ei nimittäin aina tartte olla kivulle menemistä ja veren maku suussa raastamista kesätreeneissä. Tehokkaalla, modernilla harjoittelulla jossa panostetaan laatuun ja intensiteettiin sekä palautumiseen (kehitys) suuren määrän sijasta voi hommasta tehdä jopa ihan kivaa ja motivoivaa. Varsinkin kun tuloksia alkaa näkyä.
Tieto
10/10/2014
Lyhyesti otan kantaa tuohon kahden kentän peluutukseen. Suomessa vedetään kolmella jopa neljällä kentällisellä. En usko, että suomipoika on oleellisesti huonommassa kunnossa kuin swedupojken. Täällä vaan vedetään suuremmalla miehityksellä ja perusteluna, että se on vahvuus. En sitten osaa sanoa onko. Kansainvälisissä peleissä ei ilm ole, kun tuloksia seuraa.
Toriseva Seppo
10/10/2014
Pohjat kuntoon, Max kestävyys(beeb) 15-17min,siihen mausteeksi nopeuskestävyyttä,nopeutta,voimaa,taitoo,peliälyä,huoltavaa harjoittelua.

Näistä kausisuunnitelma oikein ryttmittäen.

Tämmöisiä asioita taannoin yritin eräässä Classic nimisessä liigajoukkueessa ajaa sisään fysiikkavalmentajana.......oli mahdoton tehtävä :)lähdin ............
Repe
10/10/2014
Mielenkiintoista että liiga- saati sitten maajoukkuetasolla olisi pelaajia, jotka ei hoitaisi harjoittelua, ravintoa ja palautumista optimaalisesti. Joko he eivät kunnioita harrastamaansa lajia tarpeeksi tai sitten eivät ole saaneet tarvittavaa tietoa fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä.
Itse tunnen divaritason paremmin ja siellä on todella monta atleettia jotka hoitavat harjoittelun, palautumisen ja ravinnon viimeisen päälle. On siis kumma jos MM-kisoissa on yksikin pelaaja joka ei näin toimisi.
kelju
10/10/2014
Kannattaa nyt kuitenkin varoa tässäkin..

Helposti lipsutaan siihen perisuomalaiseen syntiin, että nyt Kotilaisen kehoittamana aletaan reenaamaan niin pirun paljon.. Osalla määrä lienee jo nyt liian kova omaan palautumiskykyynsä nähden ja sen määrän kasvattaminen tulee tehdä hallitusti..

Kaikkein tärkein pointti oli huomautus YKSILÖ JOUKKUELAJISSA.. Se Mikke Järvi on pikkasen eri kaveri reenaamaan ja tarvekin varsinkin fysiikan reenille ja sisällölle on täysin erilainen kuin jollain 17v kukkakepillä..

Että silläkö se homma paranee ku vaan reenataan hitosti.. Ei ihan suoranaisesti eikä sitä tässäkään toki Kotilaisen taholta varmastikaan tarkoitettu..

Nyt kun aletaan pelaamaan kaks tuntia putkeen salissa, siihen päälle sitten hypitään aidat ja heilutellaan kahvakuulat niin päästään kuntoon.. Sellanen reilu kolme tuntia mennään maksimeilla ja hörpitään vettä.. Sitten ihmetellään että perhana ku vauhti hidastuu, ukko kuihtuu silmissä, suunnanmuutokset on vaikeita ja paikat on rikki.. No niinpä..

Tuossa Manateen viimeisessä kappaleessa on jotain järkeäkin. Tosin jos oikeasti tehdään intensiteetillä ja teholla niin ei se voi pelkästään hauskaa olla suoritushetkellä. Ne palautumisajat ja treenien kesto itseäni on mietityttänyt jo kauan.

Sanon suoraan että mielestäni suomalainen salibandyn pelaaja viettää ihan liikaa aikaa salissa joukkueen treeneissä ja tuhlaa sitä.. Joko seisoen rivissä tai vaihtoehtoisesti pelkästään pelaten.. Samaan aikaan saliharjoitukset kestävät aivan liian kauan.. Sitten se saakelin "pakollinen" pallollinen alkulämpo matokiertoinen sun muine aataminaikaisine "lämmittelyineen" ja lopuksi ne rankkarit tai yv/av sahaaminen.. Ihan hirveetä tuubaa..

Lämmitellään ennen saliin tuloa ja sitten mennään tuntikohtalaisen kovilla tehoilla ja lähdetään salin ulkopuolella tehdyn pienen palauttelun jälkeen pois tekee muuta..

Oikeasti järkevästi koostettu ja suunniteltu saliharjoite sisältää kovaa intervallitekemistä mielellään lähes jatkuvasti pallon kanssa liikkuen, sitä liikkeestä syötellen sekä laukoen eri kentän osa-alueilla. Myös nohevaa kaksinkamppailutekemistä/pienalueen sekä ison alueen pallonsiirtelyä niin puolustus kuin hyökkäyspäässä pitäisi hieroa valtavasti enemmän. Sitä kuuluisaa pallonpitoleikittelyä.. Senkin voi tehdä niin että hierotaan ja pyritään koko ajan tekemään vain aikaa vastaan asiat ja vaikka pillimerkistä rakennetaan se laadukas laukaus 15 sekunnin kuluessa.. Ei sitä kukaan jaksa painaa kahta tuntia putkeen ja neljästi viikkoon että oikeasti kehittyis..

Ei se Falunin miesten mailataitavuus ja pelin rytmittämisen osaaminen yhdistettynä hurjaan liikkeeseen missään 2v1 reeneissä tai kulmakierroissa ole tullut eikä taatusti pelkässä joukkueen sisäisessä 5v5 pelissä.. Pallon kesyttäminen on opeteltu itse, reeneissä todennäköisesti sitten mennään eikä meinata ja maitohappojen sietokykyä viedään korkealle.. Se Kotilaisen ihmettelemä palautumiskyky..

Treenit tukemaan pelitapaa ja saliharjoituksien fyysinen rasite huomioon oheisharjoittelussa. Säbäpelaaja liikkuu melko hauskalla tavalla kentällä pelin aikana.. Kannattaa vähän pohtia miten ja millaisia määriä sekä pohtia mitä se oikeasti vaatii, että Falunin miehet tuohon pystyy. Suomalaisiin verrattuina isoja ukkoja paria pygmiä lukuunottamatta. Lihaksikkaita, käsittämätön kehon hallinta, maitohappojen sietokyky hurja ja liikenopeus valtavaa tarvittaessa eli räjähtävyyttä löytyy. Hienoja kokonaisvaltaisia urheilijoita jotka ei ole varmasti HIIT treeniä lenkeillä pelänneet eikä punttisalin levypainot ole tuntemattomia.. Ja tuohon ei pääse ellei ota ruokailua ja lepoa tosissaan..

Olisi myös korkea aika jonkun tehdä ihan tieteellinen tutkimus lajista ja sen vaatimista fyysisistä ominaisuuksista. Ja ei, se Juki Hokan aataminaikainen paperi ei ole enää validi.. Ei ole ollut pitkään aikaan..

Kaiken tämän lisäksi suomessa on vallalla käsittämättömiä ajatuksia ravinnon tarpeesta, laadusta ja määrästä. Lisäravinteiden merkityksestä tavoitteelliselle urheilijalle varsinkin treenien ympärillä ei puhuta senkään vertaa..

Treenata varmaan juu pitäisi pari kertaa päivässä, mutta siinäkin on jo ihan oma taiteilunsa miten se ajoitetaan ettei tule liian pitkät välit ja miten siinä välillä tankataan ja huolletaan keho että hommaa voi naturaaliurheilijana tehdä ilman kehon hormonituotannon tukkoon ajamista.

Ne loppuun ajetut lahjakkuudet (parit säbätreenit päivään ja pelejä viis viikkoon) on saatu fyysisesti, psyykkisesti ja hormonaalisestikin ajettua sellaiseen ylikuormitustilaan suomessa vuosien ajan ettei niistä huippuja tule kuin vahingossa ja monesti se on se laiska joka nousee huipulle kun jätti ne lisäreenit tekemättä. Sekin vain siksi koska liika on liikaa ja tunnollinen yksilö polttaa itsensä loppuun ja ylikuntoon. No se laiska ei sitten kuitenkaan siellä ihan huipulla pärjää..

Tästä vois heittää muutkin omat ei-akateemiset ideansa ku jaksais kirjottaa.. Tosin tämmöisillä foorumeilla järkevän keskustelun aikaan saaminen tästä asiasta on yhtä todennäköistä kuin loton päävoiton saaminen..
Totta
10/10/2014
Osittain totta... monessa seurassa on varmasti hyviäkin asioita fysiikka puolella mutta kokonaiskuva ja niiden hyvien asioiden oikein yhdistäminen on se ongelma... Ja edelleen se oikeanlainen asenne puuttuu muutamilta ihan siellä liiga tasolla asti... Tässä asiassa ei ole hyvä että liiga pelaajaksi "pääsee" liian nuorena ei osata treenata nöyrästi, säännööllisesti ja määrätietoisesti.
Fysiikka kehittyy kun asioita tehdään oikein ja pitkään. Pelisilmä on ominaisuus mikä karkeasti on tai ei ole. Taas tuli paljon kärjistettyä... :D mutta ei nuo kovin kaukana ole.
Tinke
10/10/2014
Mä oon onnellinen siitä, että tällä tekemisellä ei pärjätä. Se kertoo pelaajille ja laji-ihmisille, että puuhastelusta on päästävä, jos aikoo olla mestari.
Hyvin pitkälti noin
10/10/2014
Heitän tähän esimerkin Josba.
Aikanaan Josba oli suomalaiseksi salibandyjoukkueeksi poikkeuksellisen kokonaisvaltaisen urheilullinen seura, treenaaminen, ravinto, vastuu itsestä urheilijana ja myös vastuu toisista pelaajista ja toisille pelaajille toimi. Treenattiin hyvin ja huolellisesti.

Mitä on tämän päivän Josba? Taaksepäin on menty kaikissa noissa asioissa. Ja siksi tulokset on mitä on ollut tässä muutamat vuodet.

Tämä siis esimerkki, en väitä että sama olisi kaikissa sabajoukkueissa.
Doktriini
10/10/2014
Siis ihan faktahan se on, että liigatasollakin surffailee liian paljon kavereita joille on ehkä käsiä ja pelisilmää annettu, mutta urheilullista asennetta ei sitten lainkaan. Lukemattomat pelaajat ovat jättäneet huippupotentiaalinsa lunastamatta, kun työnteko ei maistu.

Toisaalta työntekoa ei aina oikein kunnioitetakaan pelaajien keskuudessa. Joukkueisiin mahtumisesta taisteleville ja pienemmista tavoitteista haaveileville vähän puukätisimmille raatajille naureskellaan rivinen väleistä, aivan kuten mr.manatee kuvaili. Yöt katellaan "änäriä", ruokavaliolla on kanansiipiä ja omaehtoinen treenailu on löysää yläpeltien neppailua nuuska huulessa. Ei kiinnosta oikein tosissaan ja se on sitten "cuulia" - toisin kuin raaka työnteko, aijoissa nukkumaan meneminen ja ryyppyreissun väliin jättäminen.

No, tätä nyt on toki joka lajissa, sillä eihän kaikkia toki nyt vaan aina kiinnosta niin paljoa, eikä siinä sinällään mitään väärää toki ole. Elämä ja urheilu on valintoja täynnä. Mutta tälläistä kulttuuria ei lajin kärkisarjassa enää pitäisi nähdä. Omasta lajista pitäisi saada olla innoissaan ja treenata hullun lailla ilman, että tuntee jäävänsä johonkin asenteellisen marginaaliin.

Oppimista piisaa vielä ja omissa silmissäni isoin työ pitää tehdä asennepuolella, pohjilta alkaen. Enkä osaa edes oikeastaan sanoa mitä ne keinot siihen työhön ovat? Auttaako pelkkä työnteon merkityksen korostaminen junnuista alkaen? Vai pitääkö olla jotenkin ovelampi, että saadaan pojat ja ukotkin innostumaan enemmän? Auttaako motivointi, uhkailu, vittuilu vai syyllistäminen?

Ps. Kärjistystä ja mutua on tässäkin viestissä, mutta on myös totuuden siemen.
turhaa terapiaa
10/10/2014
Happee hävisi Falunille kaikilla pelin merkityksellisillä osa-alueilla. Rumasti. Niin rumasti, että lopulta ei enää edes yritetty. Sellaista en ole koskaan nähnyt minkään lajin turnausfinaalissa. Edes juniorijoukkueiden kohdalla. Luovuttamista pitäisi hävetä. Ei tulosta.

Kirjoitus on ilmeisesti osa Happeen terapiaa. Ei silti pitäisi yleistää Happeen ongelmia kaikkia suomalaisia joukkueita koskeviksi. Maajoukkueeseen löytyy kyllä ruotsalaisia kunnoltaan vastaavat pelaajat. Muiltakin ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen ryhmä on kisoihin lähdössä. Ainoa asia missä emme löydä yhtä hyvää tai lähes yhtä hyvää tasoa on "ykköskentän" pallonkäsittelytaito. Galante & Co -taito on omaa luokkaansa. Sen pimentämiseen ratkaisuotteluissa tarvitaan valmentajien osaamista.
TT
10/10/2014
Keljun tekstissä paljon hyviä pointteja, etenkin harjoitusten pituuden suhteen.

Harjoituksissa tulee aivan liikaa seisomista. Pelkästään jo tehokkailla harjoituksilla saadaan monen pelaajan kuntotasoa nostettua. Monesti alkulämmön jälkeen tulee erilaisia hidastempoisia harjotteita joissa sykkeet laskevat eikä verenkierto toimi enää tehokkaasti. Sitten pian tuleekin esim. nopea tempopeli, jossa pitäisi olla taas hereillä, mutta kroppa on jo ehtinyt "jäähtyä" edellisen harjoitteen aikana.

Sain kesällä nähdä minkälaisessa kunnossa eräs näistä Falunin 1-kentän pelaajista oli, kun hän oli mukana harjoituksissamme. Heti huomasi, että hän osaa hallita kehoansa, monet oheisharjoitteet olivat varmasti hänelle tuntemattomia, mutta hän oppi ne harjoitteet jo muutamassa sekunnissa. Ei tälläisia fyysisiä ominaisuuksia saavuteta pelkästään palloa "lätkimällä".

Olen kuullut, että Ruotsissa monella joukkueella ei ole lähes lainkaan yhteisiä kesäharjoituksia, vaan siellä jokainen hoitaa oman kesäharjoittelunsa itse ja huolella. Hyvin ammattimaista.
kommentoija
10/10/2014
häppee havisi finaalin. Se että ollaan huonompia fysiikassa, lajitaidoissa tai taktiikoissa ei ole suuri murhe. Töitä vaan niin saadaan Falun kiinni. Suuri häpeä on se että luovutetaan peli kesken kaiken ja ei edes yritetä pelata. Siinäkin olisi oikealla joukkueella ollut mahdollisuus oppia jotain paremmilta, mutta häppee laittoi homman pelleilyksi. Hävetkää!
Jeppe
10/10/2014
Kirjoituksen tiivistäen. Suomalaiset hävisivät urheilullisuudessa vielä enemmän kuin salibandy taidoissa.
joopajoo
10/10/2014
Kyllä suomessa ollaan enimmäkseen perässä taitotasossa ja pelitavassa.Suomen salibandyyn on tullut sama kun kiekkoonkin,roikutaan ja rikotaan(sillä Spv voitti 2 kultaakin),Ruotsissa pyritään ennemmin hallitsemaan peliä pallon kanssa(On paljon helpompi pelata 2 kentällä kun itsellä on pallo 65 prosenttia pelistä).Suomen kärkijoukkueetkin on ykköskentät mukaan luettuna tehty kolmoskentän äijistä ja pelityyli on myös sen näköstä.Johtuuko kenties valmentajista että taitopelaaminen ja rohkeampi pelityyli olisi kiellettyä vai eikö vain osata hallita palloa ja peliä.Jos verrataan esim.Spv/happee 1 kenttää vs. Falunin 1 kenttää niin suurin ero on nimenomaan taitotasossa ja pelityylissä ei fysiikassa.
mr.manatee
10/10/2014
Oon samaa mieltä joopajoon kanssa, kun vertasi CC pelejä vaikka SSV-SPV -tv-matsiin niin Suomessa roikuttiin koko ajan kaveri halausotteessa jos pallo oli laidassa. Falun esimerkiksi pelas pallon vaikkapa alle pitkällä syötöllä ja pääsi taas pelaamaan lapa ja naama kentällepäin.

keljulla on tosiaan hyviä pointteja, tuo kirjoitus kannattaa lukea ja siinä ois pohdittavaa monelle valmentajalle.Muutamaan kohtaan heitän itsekin kommentteja..

Tutkimusta on suunnilleen vastaavista lajeista paljon ja laadukasta uutta tietoa on paljon viime vuosilta. Näkemykset on muuttuneet paljon tällaisissa lajeissa viime vuosikymmeninä samalla kun lajitkin on kehittyneet. Esimerkiksi Gretzkyn fysiikalla vois olla hankala tänä päivänä NHL:ssä tehdä samanlaista tuhoa.

Isot palloilulajit on monilta fyysisen puolen periaatteilta kuitenkin melko samoja, mitä nyt esim. futis vaatii paljon enemmän kestävyyspuolta, koska mm. peliaika on pitempi, kenttä ja sitä kautta liikkeet laajempia eikä ole vaihtoja jne.. Hyppy koriksessa, juoksuspurteissa ja luistelussa liikkeellelähtö ja kiihdytys vaativat kropalta suunnilleen samoja ominaisuuksia ja niiden pohjatreeni tehdään aika lailla samoin (mm. maksimivoimaa kyykyllä, plyometrisiä loikkia). Salibandysta on Hokkaa uudempaankin lajianalyysia (Korsmanilta täälläkin jotain ja J. Kainulaiselta valmentajaseminaarityö löytyy netistä PDF:nä).

Salibandyssa(kin) pitäis panostaa siihen, että asioita pystyis tekemään nopeammin: fysiikkapuolella kestävyyden sijaan nopeus, räjähtävyys, terävyys, ketteryys ja taitopuolella intensiteettiä reeneihin. Enemmän syöttöjä paineen alla ja nopeammin, eikä vain toistojen määrän laskemista ja sykkeiden pitoa korkealla.

Tiukimmat harjoitteet treenin alussa tuoreena hyvillä energiatasoilla ja lopussa volyymia ja kuntopuolta vaikka pienpelillä, mutta kuntopuolta vain sopivasti että seuraavassa treenissä pystyy taas suorittamaan. Varsinkin fysiikkapuolella panostetaan liikaa määrään ja raskauteen kun pitäis hakea nopeampia liikkeitä ja suorituskykyä lajissa. Treenien jälkeen ei joka kerta tarvis edes olla erityisen puhki tai paikat jumissa.

Kun saa tulosta aikaan, treeni maistuu. Sen sijaan joka kesän kova kuntokuuri ja cooperin testissä vähän yli 3000 ja seuraavana kesänä sama uudestaan kun kunto on sen 100m edellisestä testistä pudonnu, on vain raskasta puurtamista paitsi sopivan innokkaalle kaverille. Treenaaminen pitäis saada myytyä jokaiselle jengissä pelaavalle ja parhaiten se onnistuu kun treeni on fiksua ja tuottaa tuloksia.
Jaakko Niemi
10/10/2014
Vaikea lähtee yksittäistä syytä Ruotsin ylivoimaan sanomaan. Uskon, että kokonaisuutena siellä tehdään monella osa-alueella asiat paremmin.

Isoja asioita mun mielestä:

1. Ruohonjuuritasolla pitäisi olla ne pätevimmät valmentajat (herkkyyskausien, motorisen kehityksen ja havaintomotoristen taitojen kehittyminen).
2. Ruotsissa sarja ammattimaisempaa Suomessa (suuremmat yleisömäärät ja korvaukset pelaajille). Salibandy tuotteena huomattavasti huonompi Suomessa.
3. Suomessa ei treenata riittävästi omatoimisesti.

Itseäni ihmetyttää myös se, että liigassa pelaavat A-junnut eivät saa aina pelata A-junnujen peliä, koska heitä säästellään tärkeitä liigapelejä varten. Pitääkö nuoria kehitysvaiheessa olevia pelaajia säästellä ylikuntoa peläten?
mr.manatee
10/10/2014
Pitäs myös muistaa se, ettei pikkujunnuissa tarvi lähteä erityisesti tekemään staroja tähän lajiin. Urheilijoista tulee parempia kun nuorena harrastetaan useampaa lajia, erikoistutaan sitten myöhemmin. Mutta tuollaista yleisesti järkevää kehitystä pitäis tietty joka lajissa osata ottaa huomioon valmennuksessa!
Osku
10/10/2014
Mr.manatee kirjoittaa asiaa (ja muutama muukin). Mutta nyt ei ole kyse treenimääristä, niiden mielekkyydesta, rakenteesta, tai muustakaan sellaisesta. Keskeinen ero suomalaisten ja ruotsalaisten välillä on asenne treeneihin. Treeneissä pitää tehdä kaikki täysillä, aina. Se asenne pitäisi saada iskostettua junnuihin jo nuorena ja saada pidetty läpi lajiuran. Nykyajan teini-iässä olevat lahjakkaat junnut vetävät treenit läpi mahdollisimman vähällä vaivalla ja joissain joukkueissa toiset pelaajat jopa ihannoivat heidän laiskuutta.

Paljonko tällaisissa harjoituksissa pelatut pienpelit oikeasti kehittävät pelinopeutta ja pelaajien reagointikykyä. Palloa siirrellään laiskasti pelaajalta toiselle ja kukaan ei viitsi oikeasti edes yrittää karvata sitä pois. Valmentajan kaunis visio harjoituksen vaikutuksista häviää surkeaan toteuttamiseen. Lahjakkaat, mutta harjoitteluun kykenemättömät yksilöt, pitäisi pystyä poistamaan lajista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nyt niitä pulleita possuja riiputetaan mukana ihan aikuisiälle asti, joskus jopa liigaan asti. Lajista riippumatta, nuorten harjoittelun tason pitää Suomessa nousta. Paras ikä kehittyä urheilijana on 13 -17 vuoden välissä. Jos se aika tuhlataan huonolla harjoitteluasenteella, niin siitä on vaikea enää nousta "huippu-urheilijaksi". Huippu-urheilija oli heittomerkeissä, koska Suomessa säbäliigassa pelaa myös niitä, jotka ei tota statusta ansaitse.
vähempikin itkeminen riittäisi
10/10/2014
"Yksinkertaisesti. Meidän on alettava harjoitella kokonaisvaltaisesti entistä paremmin, jotta pärjäämme rakkaalle naapurillemme."

Lähivuosina siis nähdään Suolahden Urhon päihittävän Falunin mennen tullen!
mr.manatee
10/10/2014
Kyllä se homma sieltä joskus vielä saattaa lähteä. Ensin tarvitaan vain esimerkkiä siellä mistä sitä katsotaan. Aika harva varmasti nyt tekee ylimääräistä, kun jengin treenejä on tarpeeks ja työt rajoittaa amatöörihommassa. Jokunen varmasti treenaa kuin ammattilainenkin, mutta vähempi siitä juttua tehdään.

Sen jälkeen kun esimerkki alkaa levitä ja porukka laajemmin tajuaa ne tulokset oikeaoppisesta treenistä kokonaisuutena niin saattas alkaa homma levitä laajemmalle. Tässä lajissa esim. lätkään on etuna se, että "väärä" kulttuuri ei oo vielä niin levinny ja toisaalta jos jaksas tehä duunia kohtuu hyvin tietyssä iässä ja sopivilla lahjoilla niin paikka "auringossa" irtois sen duunin ansiosta. Saatas motivoituneimpia tyyppejä sinne ylös niitten sijaan joilla on eniten tullu äidinmaidossa lahjoja, mutta ei oo niin suurta intoa.
Osku
10/10/2014
Hetken luulin että Classicin a-junnuissa olisi tehty asiat toisin tänä vuonna, mut sit ne hävis Kooveelle.:P Nyt tarvitaan tosiaan se avaaja, joka osoittaa, että mestaruus saadaan kovalla työteolla, ei pelkällä pulleiden pelaajien lahjakkuudella.
Mitä muutamme huomenna - ratkaisumalleja
10/10/2014
Aina kun tulos ei ole toivottu, niin saamme lukea analyyseja ja syitä mikä lopputulokseen on vaikuttanut. Meidän analyysien sisältö on varsin ohkainen, kun peilataan sen vaikuttavuutta arkipäivän valmennukseen. Meiltä puuttuu yksinkertaisesti ratkaisumallit. Hyviä kriitikkoja meillä löytyy jokaiseen peliin ja tapahtumaan.

Urheilullisuudesta ja yksilön taidosta puhutaan liian yleisellä tasolla. Mikäli haluamme kehittää valmennuskulttuuriamme ja saada aikaan toimintatavoissa muutosta, on yleisen analysoinnin sijaan pohdittava sitä - mistä ja miten osaaminen syntyy. Yleisen tason analyyseista täytyy päästä konkretiaan. Miten ja täsmällisemmin mitä meidän täytyy kehittää. Mitä teemme ja tämän jälkeen analysoida että kehittikö päivän toiminta. Tähän keskusteluun tarvitaan laadukkaita avauksia!
S
11/10/2014
Suomalainen säbätoivo. n.95 syntynyt, taitava ja suhteellisen hyvä veto. Harrastaa edin juontia ja pelaa änäriä. Ei kiinnosta fysiikkatreenaus, kun se on turhaa ja kylän miehet ja kaverit ja valmentajat on kehuneet että oot liigatasoa ja tuut pelaa liigassa. Sitten odotellaan ja ihmetellään miksi ne "vanhukset" ei lopeta, että pääsis näyttämään kyntensä. Ei siis olla valmiita taistelemaan pelipaikasta, kun ei oo ennenkään tarvinnut...
Jaaha
11/10/2014
Kyl se vaan niin on et on ruotsissahan on enemmän asukkaita ja tätä kautta enemmnä harrastajia. Rahaa liikkuu enemmän sarjassa ja sen näkee yleisömäärissä. Suomessa tämän hetken LIIGAN keskiarvo vain 527. Minun mielestäni säälittävä luku. Vastaava keskiarvo divarissa 295.
Ruotsissa siis tehdään jälleen kerran erilailla ku suomessa :D no täs on nyt kaks kuukautta aikaa koota se maailman paras joukkue kasaan ja voittaa mm-kulta.!!
mr.manatee
11/10/2014
Sehän tässä on se oikea ratkaisumalli, että oikeaa harjoittelua ja asennetta opetettais joka puolella, jotta saatais sitä massaa. Kyllä varmaan liigassa suuri osa tekee hommia jo hyvin, mutta sinne pitäis saada uusia ja yhä kovempia tyyppejä.

Harrastajia on kyllä tarpeeks mutta kun siitä vain joku pieni prosentti on sellaisia joilla on motivaatiota sopivalla tavalla ja homma vaatis sekä halua että lahjoja.
Kelju
11/10/2014
Korsmanit ja Kainulaiset on toki tuttuja.. Kuitenkin pitää muistaa että juurikin nämä ovat ne tahot sen viime vuosina mainostetun Happeen maailman parhaan pelinopeuden takana. Hyvää duunia tottakai.. Ei niissäkään se lopullinen viisaus silti asu.. Pistoja alhaalta ylös vauhdilla juu, mutta nähtiinhän se kokonaisvaltainen urheilijan kuva juurikin pelissä josta koko Kotilaisen kirjoitus ammentaa lähtönsä..

Salibandypelaajan ominaisuuksia tässä on pohdittu ja jäätävästi mennään metsään jos vähätellään kestävyysharjoittelun merkitystä.. On päivänselvää, että porukalla ei ole käsitystäkään siitä millaisia määriä kentällä liikutaan suomessa vallalla olevassa säntäilypelissä ja millainen kuntopohjan pitäisi olla että sitä pystytään suorittamaan pelistä toiseen..

Nopeutta ja ketteryyttä tarvitaan tottakai, mutta pitäisi olla ne lihakset siihen kaksinkamppailupeliin ja kehonhallintaankin eka ja lihaksikkaampi keho vaatii entistä kovemman peruskuntopohjan.. Noita nopeita kukkakeppejä ala Peter Kotilainen meiltä löytyy mutta mites tuolla ruotsin pakkeja vastaan pärjätään kun kokoeroa on 20kg lihasmassassa ja silti se iso on yhtä nopea ja ketterä sekä kestävämpi.. Kotimaan liigassa kyllä pikkasen hitaita ja punkeroita vastaan mennään kasia ympäri..

Kuntopohjan merkitys vain korostuu kun mennään turnausmuotoisiin tapahtumiin kuten arvokisat..

Tero Tiituja (mentaalipuoli, ammattimainen asenne, fysiikka ja taito) tarvittaisiin se 15.. Mutta sellaisia ei taida helposti suomesta löytyä..

Taktisella puolella se pelivälineen hallitseminen takaisin keskiöön siitä iske ja kyttää vastiksia asenteesta, mutta samalla niin, että hallitessaan välinettä liikutaan itse ja liikutetaan sitä kuulaa niin juoksussa ja syötellen..
Sepa
11/10/2014
Nii just. Isojen miesten laji kuten jalkapallokin. Säälittäviä tuollaiset 170 senttiset pelaajat futiksessakin kun vaikka Iniesta, Messi ja Xavi.
Kelju
11/10/2014
Niinkös tuossa kirjoittelin.. Ei ne parit pygmit Falunissakaan ihan turisteja ole..

Mutta kun noita 170 senttisiä superukkoja jotka isompiaan vie vasemmalta ja oikealta läpi ottelun on ihan törkeän harvassa ja normaalimittainen mies on kai lähtökohtaisestikin jo sen 180..

Kirjoitin vissiin että kun se isompi kaveri on yhtä nopea, ketterä ja silti kestävyys parempi eli jaksaa paremmin 60minsaa ja jatkoajat niin voi olla hankalaa..

No jokainen puuttuu ja kärjistää niitä asioita joita kykenee ymmärtämään tai jotka osuu omalla kohdalla sen verran ihon alle että menee herne nenään ja iskee känkkäränkkä..
mr.manatee
11/10/2014
kelju: voima on nopeutta ja lihakset tuottaa voimaa. Bodata ei juuri tartte erikseen, mutta kun voimapohja laitetaan kuntoon niin kyllä se kroppakin vähän muuttuu vaikka painotus on maksimivoimatason kehittämisessä. Voimaharjoittelusta tänne on kirjoitettu ennenkin... Korsmanin datasta selviää että cupin matsissa happeen sentterit kolmella ketjulla säntäili jopa alle 2 kilsaa. Toki vastus oli heikompi, kakkosdivarista mutta silti se tuskin on enää Hokan lukemissa, vaan säntäily on vähentyny jos peli toimii.

Kuntoa pitää treenata, mutta pitää ymmärtää kokonaisuus: pitkät lenkit ei kehitä kuntoa tehokkaammin ja niiden "kustannus" on pitempi palautuminen. Samalla liika kunnon treenaus syö nopeus- ja voimapuolta. Toisaalta voimapohja kehittää myös liikkumisen taloudellisuutta.

Mm. Martin Östholm on kirjoitellu nettiin IFF:n blogissa ja unihocin haastattelussa kertonu hieman treenistä, myös Falunin koutsi on twitterissä maininnu jotakin. Kestävyystreeni tehdään tehokkaasti intervallitreenillä eikä lenkeillä niinku nämä kaikki ovat netissä puhuneet ja sitä on sopivassa suhteessa (voi reenata vähän vähemmän ajallisesti kun hyöty saadaan lyhyemmässä ajassa), lisäksi punttisalilla nostellaan levypainoja ja haetaan sitä räjähtävyyttä. Se on nopeuden ja ketteryyden pohja ja parantaa kestävyyttäkin liikkeen taloudellisuuden kautta. Kun se potku on joka askeleella tehokkaampi niin pelin aikana samalla vaivalla liikkuu paremmin.

Oheistuotteena puntilla käydessä tulee se tasapaino ja kehonhallinta, kamppailuvoima ja lihaskunto. Pääpaino voi silti olla siinä että treenataan enemmänkin nopeaa liikkumista varten, koska kyykyt, maastavedot ja rinnallevedot palvelee samalla oikeanlaista keski- ja alavartalon lihasvoimaa. Massaa tarttee lähinnä siihen (ja siinä määrin) että kroppa kestää työtä ja rajuja liikkeitä, ei kulu polvet, selät ja kolmoserässäkin kropassa on ryhtiä ja tukea rajuissa suunnanmuutoksissa.

Ite uskon että samaa asiaa on alettu muuttaa lajitaidon puolella. Tyhjällä kentällä syöttely ja toistojen hakeminen auttaa varmaan pohjana ja esim. junnuissa, mutta jossain vaiheessa pitää alkaa treeneissäkin hakea haastetta ja sitä tason jatkuvaa kehittämistä. Tästä voi googlata hyvän kirjoituksen Daniel Coylelta otsikolla "Stop Doing Drills; Start Using Challenges".
Kelju
11/10/2014
Emme ole täysin eri linjoilla. Lainaan omaa ensimmäistä kirjoitustani tähän lankaan jossa kirjoitin Falunin pelaajista:

"Lihaksikkaita, käsittämätön kehon hallinta, maitohappojen sietokyky hurja ja liikenopeus valtavaa tarvittaessa eli räjähtävyyttä löytyy. Hienoja kokonaisvaltaisia urheilijoita jotka ei ole varmasti HIIT treeniä lenkeillä pelänneet eikä punttisalin levypainot ole tuntemattomia.. Ja tuohon ei pääse ellei ota ruokailua ja lepoa tosissaan.." HIIT=High Intensity Interval Training?

Happeen miesten liikkumisen määrä jossain kakkosdivarijengiä vastaan seisoskelussa ei anna mitään tieteellistä kvantitatiivista perustetta tehdä johtopäätöstä liikkumisesta.. Juurikin siksi pitäisi asiaa tutkia ja paljon.. Huippujengien (4joukkuetta x 10ukkoa) pelaajille koko kauden mittarit matkaan niin alkaa sitä tutkimusdataa olemaan.. Samalle ryhmälle kaikki mittaukset hapenotosta, maitohappokestävyyksistä sun muusta pari kolme kertaa kauden aikana niin voidaan alkaa edes pohtia mitä pitäs tehdä niillä herkkyyskausilla jo junnuissa..

En kai minä nyt ole mitään bodareita ja yliraskaita tankkeja sinne tarkoittanutkaan, mutta näkee sen puusilmäkin millainen jo perusolemuksen ja ruumiinrakenteen ero rivissä seisoo kansallislauluja kuulemassa..
ööö
11/10/2014
Toriseva Seppo. Lähditkö vai annettiinko ymmärtää että kannattaa lähteä. Valmennettavat ovat persoonia ei koneita. Jos urheilullinen ulkomuoto tai olemus menee taidon ja tekemisen edelle niin ollaan väärillä jäljillä. C ehkä on aika haastava tapaus. Kyllä niitä pelaajienkin mielipidettä joskus kuunnellaan.
Osku
11/10/2014
Tota tutkimustulosta pitäisi saadaa jo junnuista lähtien. Olisi kiva tietää kuinka heterogeenistä porukkaa esim. C- ja B-junnuista löytyy.
Säbänderus
12/10/2014
Junnutkin treenaa enemmän Tampereella kuin liigajoukkueet.
Urheilu on liikuntaa
12/10/2014
Mielestäni kirjoitus oli hyvä ja vaikka siellä oli Happee ymmärrettävästi mukana, löytää sieltä varmasti jokainen asioita jotka koskevat meitä kaikkia. Ruotsissa taidetaan joka lajissa tehdä asioita luontaisesti enemmän yksilökeskeisesti, me suomalaiset olemme ehkä hieman erilaisia ja tarvitsemme oman tavan tehdä samoja asioita. Jääkiekossa asia on ymmärretty ja on luotu pelaajapolku sellaiseksi joka ottaa huomioon suomalaisen luonteenpiirteen hyödyntämisen.
Yhteisöllisyys ja ylpeys tehdä asioita yhteisen tavoitteen eteen tuo mukanaan myös hyvän motivaation harjoitteluun. Salibandy on hieno ja liikunnallinen laji jossa on mukava olla itsekin valmentaja mukana. Valmentajana haluan motivoida pelaajia yksilötasolla ja ymmärtämään miten paljon helpompaa kaikki on kun fysiikka on kunnossa. Tämä asia on kaikille sama, olkoon kuinka taitava yksilö tahansa. Jos harjoittelu ei kiinnosta, voi silloin kysyä pelaajalta miksi ei kiinnosta? Kaikki varmasti ovat nähneet miten lahjakkaan junnun ura hiipuu kun eivät enää pärjää murrosiän jälkeen niin ylivoimaisesti pelkän taidon varassa. Yksilöharjoitteluun pitää tottua ja panostaa aikaisessa vaiheessa myös joukkueurheilussa.
Säbänderus
12/10/2014
Happeeta 100-0 Euro-cupissa pyörittänyt ruotsalaisporukka pelasi kahdella urheilullisella kentällisellä.
Siihen Suomessakin tulis pyrkiä.

Hittoon semmoset kolmoskentät ja jarrumiehet!
Kun huippu-urheilijat pelaa, muut katsoo.
mr.manatee
12/10/2014
kelju, kyllä ollaan monessa asiassa samoilla linjoilla. Tietysti säbässä on eroja muihin pallopeleihin mutta ei sitä treeniäkään voi niin yksityiskohtiin viedä ainakaan fysiikkapuolella.

Perusliikkeitä ja voimatasoja kuntoon. Nopeutta ja tehokkuutta, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Lajiliikkuminen lajitreenissä. Pienpeli toimii samalla intervallityyppisenä kuntoreeninä kun on tempoa ja sopivasti kestoa. Sillon voi myös yhden pururatakerran laskea pois.

Dataa on monesta pallopelistä ja asioita on helppo maalaisjärjellä tuunata tähänkin lajiin. Eiköhän Korsmanin ja Jalangon tiimeissä dataakin synny mutta eivät ehkä sitä kaikkea jaa muille...
Katsomovalmentaja
13/10/2014
Erittäin hyvä kirjoitus, josta osoituksena laaja kommentointiosuus.

Yhteen asiaan haluaisin itsekin puuttua ruotsalaisten (aiheellisen) ylistämisen raossa.

Yleistitkö Pasi ehkä hieman liikaa tuota yksilöiden ja tekemisen pysäväksi olotilaksi julistamaasi tasoeroa, kun viitteesi Falunin pelistä oli tuo Happee ottelu. Jos nimittäin näin olisi, että ruotsalaiset ovat yli-ihmisiä, niin miksei heidän muut ottelunsa CC:ssa päättyneet 20-0 lukemiin?

Tiedät Pasi vastauksen aivan yhtä hyvin, kuin me muutkin. Happee epäonnistui kaikilla osa-alueilla ja Falun päinvastaisesti onnistui. Päivän kunto, olkoonkin, että tekstissäsi oli jälleen paljon ajattelimisen aihetta.

Eikö niin?
Dollari
14/10/2014
Urheilija vastaan amatööri.Siitä kyseisessä pelissä oli kyse. Se miksi näin on johtuu suurimmaksi osaksi rahasta. Ne ketkä pelaavat salibandyä ammatikseen ovat luonnollisesti parempia kuin ne,jotka saavat pelaamisesta bensarahat. Ei voida vaatia että pelaajalla on motivaatiota/mahdollisuuksia harjoitella kuin urheilija jos siitä ei makseta niin että sillä elää. Missä muussa lajissa kahden kansainvälisen huippujoukkueen välillä on yhtä suuri ero,kuin happeen ja Falunin välillä oli? Enkä puhu nyt vaan tuloksesta.
Juuso
14/10/2014
Mistä suomalaisseura hankkii joukkueelle 500 000 euron pelaajabudjetin? Ei mistään. Ei edes Kurre joka kesä firmansa rahoista ja/tai muilta firmoilta kerjäämällä. Maksavia katsojia peleissä 400-500, siis oikeasti maksavia. Palloilukaupungeissa jääkiekkoseura vie yhteistyökumppaneista ensin 50 prossaa, jalkapallon, pesäpallon, koripallon ja lentopallon seurat tappelee sitten toisesta puolikkaasta.

Mikä firma lähtee sponsoroimaan salibandyseuraa 300 000 eurolla? Ei tällä hetkellä niin mikään. Firmojen johdossa ei urheiluväkeä ja jos on entisiä pelimiehiä, niin ne on futaajia tai kiekkoilijoita. Sitten kun miljoonaliikevaihtoisten firmojen ykkösniminä on entisiä salibandyn pelaajia, sitten rahaa saattaa liietä jopa yhteistyöhön salibandyseurojen kanssa. Hyvä markkisoinnin kohdehan salibandyseura kyllä olisi, mutta rahoista päättäjät eivät sitä tajua.

Ruotsissa moni asia vissiin on vähän toisin.
Seuraaja
14/10/2014
Juuso, aika monta kertaa toistat ei. Suomestakin myös löytyy yrityksiä jotka haluavat panostaa salibändyyn.
Ottelutapahtuma on rakennettava oikein salibandyn tärkeimmille kohderyhmille kuten perheille ja nuorille.
On uskottava ensin itse tuotteeseen ja sen jälkeen onkin helpompi myydä ja markkinoida.
{}{}
14/10/2014
En usko että Ruotsissa on keksitty mitään järisyttävää uutta valmennusrintamalla. Eihän siellä pelaavat suomalaisetkaan ole koskaan sellaista kertoneet. Pikemminkin hyvin yksinkertaisia asioita on tehty. Mennään treeneihin, treenataan ja lähdetään pois. Ero tulee pelaajamassasta. Sitä löytyy länsinaapurista kaksinkertainen määrä. Lisäksi se miten pelataan eli paljon kahdella ketjulla, aiheuttaa että liiga on oikeasti tasokas sarja. Suomen rivimies ei välttämättä Ruotsissa liigaa pelaisi. Ja vielä sieltä (Falun) löytyy nyt jokunen poikkeusyksilö, jotka ovat vahvoja joka osa-alueella. Lisäksi vielä huikaisevaa taitoa maalintekoon. Noista se syy löytyy sekä siitä että Happee luovutti totaalisesti. Eihän tästä montaa vuotta ole kun Suomi vei useimmiten maajoukkuetasolla Ruotsia. Nyt ei valitettavasti muutamaan vuoteen ole sitä näköpiirissä. Tai sitten Kettunen on taikuri ja tähän asti ei ole kyllä ollut.
Mikael de Anna
14/10/2014
Urheilulehdessä oli jalkapalloaiheinen juttu, josta jäi hyvin mieleen lause joka meni jotakuinkin näin "kulttuuri tuottaa menestystä, ei menestys". Tämä sitaatti tähän siksi, että jo Storvreta Cup on avartava kokemus ruotsalaisesta seurakulttuurista. Heikommatkin joukkueet kulkevat (usein) seuran väreissä, valmentajia on enemmän kuin 1, vanhemmat tiiviisti mukana. Idea ei ole maalailla ruusista kuvaa ruusuisesta Ruotsista, mutta tuoda esiin sitä että lopunperin tällaisetkin osaltaan ovat merkityksellisiä asioita. MIten se liittyy urheiluun ja harjoittelemiseen, en osaa sanoa. Ehkä ulkoisesti se voisi tuoda signaalin kunnioituksesta omaa seuraa, tekemistä kohtaan, uskottavuutta ja sitä kautta kenties tavoitteellisempaa tekemistä.

Urheilullisesti voisi myös olla hyvä ottaa huomioon kirjoituksen mainitsemat ikäluokat 88-92. Miten Suomen nämä ikäluokat vertautuvat Ruotsin vastaaviin? Maailmanmestaruusjoukkueessa näiden ikäluokkien edustajat olivat tärkeitä. Näin siis jtietyt harjoitukselliset erot ovat näkyvissä viiveellä vasta nyt.
mr.manatee
14/10/2014
Voihan noita ikäluokkien syntyä pohtia esim. sillä että onko heidän sopivassa iässä Ruotsissa ollut joku salibandybuumi tai tullut muuten tosi innostavaa esimerkkiä SSL:stä tai maaotteluista? En kuitenkaan usko.

Falun ja nuo ikäluokat ei ole ainoita, tuskin se Ruotsin taso on kauheesti laskemassa jatkossakaan. Falun on vain yksi joukkue ja vaikka siellä on pari kolme maailman top 10 pelaajaa, niin niitä löytyy muistakin jengeistä.

Silmällä näkee äkkiä, ettei sarjassa pyöri juuri kukkakeppejä tai löysän näköisiä äijiä. Laiheliinit on sit tasoa Rudd, joka ei ehkä sitä lihasmassaa ihan niin paljon pelityylilleen kaipaa ja tuntuu pärjäilevän. Mitään pituusrajojakaan ei kannata lähteä heitteleen kun kattelee ketkä Storvretassa nyt takoo pisteitä. Albin Sjögren ei ainakaan mikään hujoppi ole. Tässä kappaleessa molemmat mainitut ovat lähtöisin RIG Umeå -salibandylukiosta, mikä on myös oma lukunsa :)

Parviaisen Iiro tuossa juuri twiittaili ettei Dalenissa äijät pelaamisella rikastuneet vaan Ketil Kronbergit ja muut paino putkimieshommia sun muita. Eli ei se raha sitä tasoa siellä nosta.
vertailun vuoksi
16/10/2014
YLEn sivuilta:

Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholm ei halua kokeilla ”missään olosuhteissa” koripallomestaruuksien ratkomista yhden viikonlopun aikana. Tämä mieluummin hän puhuu miesten finaalipelien mahdollisesta lisäämisestä tulevaisuudessa.

- Finaalisarja luo noin kymmenen päivän aikamoisen jännitteen lajia seuraaville ihmisille. Jokaisella pelillä on myös panosta, mikä kerää ottelupaikkakunnille hyvin yleisöä. Viime kaudella esimerkiksi Tampereella oli 4 500 ja Joensuussa 2 500 katsojaa peleissä. Jo neljä finaaliottelua keräsi meillä noin 13 500 katsojaa, Westerholm korostaa.

- Aika vaikea onkin kuvitella, että yhdellä finaalilla pystyttäisiin vetämään 13 500 katsojaa mihinkään halliin Suomessa. Siitä tulisi selviä taloudellisia tappioita, sillä finaalipelit ovat seuroille tuottoisia, hän jatkaa.

Westerholm pitää myös lajin näkyvyyden kannalta ensiarvoisen tärkeänä, että se on viikon esillä lähes joka päivä medioissa.

- Olemme miettineet sitä, että siirtyisimme finaalisarjoissa paras seitsemästä -järjestelmään nykyisen paras viidestä sijaan, Westerholm sanoo.
Ääni katsomosta
22/10/2014
Muutamassa kirjoituksessa on ollut jotain kommenttia junnujen pelaamisesta miesten sarjoissa. Onko kellään tietoa miten tämä toimii Ruotsissa?
Oma käsitykseni on sellainen, että junnut kehittyvät taidossa, peli-ilossa, kikoissa, peliluovuudessa, yllätyksellisyydessä yms. paremmin pelaamalla omanikäisiä junnupelejä kuin miesten peleissä. Kun 16 vuotias lahjakas juniori laitetaan vähintään 10 kiloa itseään painavampia ja fyysisempiä pelaajia vastaan, niin ei siinä paljon taito kehity, kun mailaa puristaen on kiire selvitä isompien puristuksesta. Se kehitys mikä junnuna olisi ollut vielä mahdollista saavuttaa menetetään tällä systeemillä.

Pahinta on tietenkin se, että junnuista parhaat otetaan miesten joukkueeseen ja istuvat sitten siellä penkillä...
(S-->)S7
29/10/2014
Mä näkisin, että junnujen ois hyvä jossain vaiheessa päästä kokeilemaan äijien mukaan, mutta pääpaino oman ikäluokan peleissä. A-junnut, ehken jo poikkeus, kun eikö siellä olla jo lain mukaankin aikuisia:-). Aikuisissakin ehken parempi ois alkuun kokeilla alemmissa sarjoissa, ja sitä kautta saada itseluottamusta. Penkillä istuminen ei kehitä ketään, se nyt on selvä...
Junnu
31/10/2014
Sählyjunioreiden treenaaminen verrattuna samanikäisiin yleisurheilu-, jääkiekko- ja hiihtojunioreihin on kukkahattutätien taaperrusta. Vain sählyssä ei voi treenata kovempaa/enempää, kun muutoin nuori lopettaa pituuskasvunsa, rikkoo paikkansa ja tuntee itsensä koulukiusatuksi. Ammattitaidon perään on kait turha huudella, kun harvempi junnuvalkku mitään isoja masseja noista hommista vetää, mutta kyllä viimeistään liiton koulutuksissa pitäisi jakaa tietoa kuinka harjoitusmäärää/-tehoa nostetaan aiheuttamatta sen negatiivisia vaikutuksia, jos/kun junnuvalmentajat eivät tuota tietoa osaa itse hakea.
SP
06/11/2014
Kyllä minusta tuo ero lähtee ennen kaikkea taidosta. Ruotsalainen syöttöharjoittelu on tosi tehokasta jo pikkujunnuista ja sitä hiotaan, hiotaan, hiotaan. Ja liikutaan pallottomana. Treeneissä on pallo koko ajan mukana, ei siellä fysiikkaa sen kummemmin tehdä, mutta vaivihkaa huomaamatta liikutaan. Väitän, että meillä 12 v on taktisesti ja fyysisesti kovempi kuin ruotsalainen ikätoveri. Mutta teknisesti se ero sieltä tulee jo silloin esiin. Tekniikkatreenit tehdään vaan meitä paremmin ja ne ovat monipuolisempia. Sieltä se syöttönopeus perimiltään syntyy. Ja sitten se fyysinen ja taktinen kuorrutus päälle vanhemmissa junnuissa ja aito kaikki pelaa-hengen vastainen panostus tähtipelaajiin. Seuran tähtipelaaja on TÄHTI, jonka kehittämiseen panostetaan kaikki. Ja kun pelaaja joskus pelaa SSL:ää, niin siellä ei vaikkapa Savonen olisi Classicin junnuista noussut vaan RoPon kasvatti.

Toinen asia on ilmapiiri. Ruotsissa on kannustava ja rohkaiseva asenne treeneissä. Saa menettää pallon, saa koittaa kikkailua. Ilme on iloinen ja tsemppaava. Pelissä kunnolla pataan ja silti olitte tosi, tosi, tosihyviä. Meikäläiseen ajatteluun jopa yltiöpositiivinen asenne. Sama ihan huippupelaajilla, treeneissä on hauskaa, mutta silti tosi vahva tekemisen meininki. Ja sama on sieltä ihan g-junnuista lähtien. Ilon kautta kovalla sykkeellä. Se on varmaan yksi tekijä, että kilpailu pelipaikoista n niin kovaa ja taso niin kova, että päästäksesi pääsarjaan, sinun on oltava hyvä tai suoraan huippu. Ja kun treenaat ja pelaat illasta toiseen maailman parhaiden kanssa, niin siinä jotain tarttuu, etenkin kun se työmoraali on aika raju-

Sen verran Happeen pelistä, että Happee pelaa ehkä ruotsalaisinta peliä Suomessa, mutta Falun oli vaan siinä pelitavassa niin paljon edellä, että Happeen vahvuudet ei päässeet esiin. Happee ei juurikaan joudu kykkimään pallottomana Suomessa tai ottamaan tuon kaltaisia hyökkäyksiä vastaan. Fyysisesti niin nopeudessa kuin kovuudessa tuli kuokkaan ja lopulta sitten naksahti selkäranka ja lopputulos oli säälittävän rajamailla.

Mitään niks.naks lääkettä tuohon ei löydy, mutta kyllähän toi junnujen esitys viikonloppuna oli rohkaiseva. Samoin olen ilolla katsonut omissa valmennettavissa, miten vastustajilla ukot ja pallo liikkuu aika huikeasti jo melko pienissä junioreissa. Jos vain sama linja jaksetaan pitää valmennuksessa ja pelaajissa, niin hyvällä tiellä olemme. Ja koko ajan saadaan enemmän ja enemmän omaa pelaajauraa omaavia taustoihin ja sitä kautta meidät itse oppineet hiljalleen sivuun. Ei oma pelaajatausta tietenkään tee automaattisesti hyvää valmentajaa, mutta on siellä parhaimmillaan tuonne tekniikan opetukseen jo aika paljon annettavaa.
12v
08/11/2014
Tähdistä ei tule joukkuetta, eikä tähdillä monesti ole treenimotivaatiota, pelihaluja kylläkin. Tähti saattaa pilata joukkueen tartuttamalla asenteensa joukkueen muihin pelaajiin. Joukkue taas voi olla paljon parempi kuin yksilöidensä summa.

Ruotsissa tappion jälkeen tarjotaan terapiaa ammatti-ihmisten toimesta ja Suomessa olen kuullut valmentajien nostattavan pelaajiensa mielialaa kehumalla hyvää suoritusta 12-0 hävityn pelin jälkeen. Ei siinä pitäisi olla mitään kehumista. Enempi pitäisi saada pelaaja ymmärtää miksi vastustaja oli parempi ja mitä välimatkan kiinni kuromiseksi pitäisi tehdä. Pumpulissa pitäminen ei vaan johda mihinkään, vaikka siten ehkä kaikilla olisi parempi mieli. Yhteisen kivan pitämisellä salibandy on ja pysyy harrastepelinä.

Suurin yksittäinen ongelma on tällä hetkellä pelaajapolun keskittyminen suurseuroihin. Ikäluokkatapahtumiin kun valitaan pelaajat vain korkeimmalta sarjatasolta, jolloin todella iso osa pelaajista jää suoraan valintojen ulkopuolelle. Paljon taitavia ja motivoituneita pelaajia kuihtuu pois, koska tuntevat jäävänsä "palkinnotta". Kuka tietää, ehkäpä Ruotsissa on ymmärretty tämä.
ulkomaalainen katsoj
20/11/2014
Hei suomalaiset, anteeksi minun huono suomi:

Olen katsonut Suomen urheilu jo useita vuosia ja olin mukana jalkapallon Veikkaus liiga tasolla johtoporrassa.

Näin kulissien taakse myös jääkiekkossa ja salibandyssa.

Suurimman osan ajasta oli sama ongelma:

TEIDÄN asenne puuttuu

TEIDÄN gameplan puuttuu

TEIDÄN Nälkä saada enemmän menestystä puuttuu

TEILLE on liikaa "ystäviä", jotka kertovat teille, että olette jo supertähti

TEILLE ei ole visio seuraavan 5-15 vuotta varten

Suomalainen urheilija kokee psyykkinen pelko Ruotsin urheilijoiden edessä, kuten kani ja käärme olisi kohtaamassa

Missä on teidän itsetunto (näyttää olevan tyypillinen suomalainen ongelma)

Ihmiset ovat Suomessa liian nopeasti tyytyväisiä kun jo pieni menestys tule

Rahaa puuttuu lähes kaikkissa urheilu laijissa paitsi jääkiekkossa

Mikä on ratkaisu? En Tiedä, mutta ehkä ne:

Vähemmän kateutta seurojen välillä ja seuran johto välillä ja enemmän yhteystyö, voiman synergia

Suomalainen täytyy vaatia enemmän Klubin johtolta, valmentajalta ja pelaajalta

Suomalainen pitäs tehdä juuri NE ylimääräistä 10%

Pelaaja pitäsi saada pään selväksi, käy psykiatrinen lääkäriin luo tarvittaessa

ja ajatella positiivisesti: Olen suomalainen, minulle on sisu, voitan kaikki esteet

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.