Lehtinen ratkaisi kuuman paikallisväännön jatkoajalla – Koovee nousi sarjakärkeen

Miro Lehtinen pelasi viime kaudella Krp:n paidassa. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

Miro Lehtinen pelasi viime kaudella Krp:n paidassa. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen
Miro Lehtinen pelasi viime kaudella Krp:n paidassa. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

Nokian Krp ja Tampereen Koovee kohtasivat tänään Raholassa Salibandyliigan paikalliskamppailussa. Vierasjoukkue vei tiukan kamppailun lopulta nimiinsä lukemin 7-8 ja. (2-2,4-3,1-2,0-1).

Voiton myötä Kooveen nousi ainakin hetkellisesti sarjakärkeen, kun sillä on nyt kasassa viidestä ottelusta kaikkiaan kahdeksan pistettä. Kakkosena majailevalla Happeella on tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Nokian Krp:n voittotili on vielä avaamatta ja se on kerännyt yhden pisteen kolmesta ottelusta.

Mihin ottelu ratkesi?
Ensimmäiset kaksi erää olivat tasaista vääntöä. Molemmilla oli omat pienet hallintajaksonsa ja maaleja tuliteltiin vastahyökkäyksistä molemmissa päädyissä varsin hyvällä prosentilla. Viimeisessä erässä Nokian Krp sai minuutin sisään kolme jäähyä ja Koovee pääsi myllyttämään kaksi ylivoimaosumaa tärkeään paikkaan. Krp kuitenkin keräsi vielä itsensä ja tuli kolme minuuttia ennen ottelun loppua tasoihin. Voittomaali nähtiin jatkoajalla, kun mainiosti esiintynyt Miro Lehtinen ratkaisi pelin komealla soolomaalilla.

Kuka oli ottelun hahmo?
Lehtinen jatkoi erinomaisia otteitaan ja nakutti tehopisteet 2+2. Viidessä ottelussa Lehtiselle on nyt kertynyt tehot 4+10. Kotijoukkueen Ossi Ojala naulasi hatullisen Kooveen verkkoon ja syötti vielä yhden kaupan päälle. Ojala on todella löytänyt itsensä nokialaisten riveissä, koska 54 ottelua Classicin riveissä tuottivat tehot 4+5 ja Krp:n paidassa on syntynyt jo tehot 5+1 kolmessa pelatussa ottelussa.

Ottelun puheenaihe?
Varsinkin kolmannen erän jäähysuma tuntui herättävän suuria tunteita kotijoukkueen leirissä. Vielä taistelun tauottuakin Krp:n leiristä protestoitiin äänekkäästi. Toisena seikkana voidaan nostaa vielä se, että Kooveen otteluissa ainakaan yleisö ei ole jäänyt kylmäksi, koska viidessä ottelussa maaleja on nähty kaikkiaan jo 82 kappaletta maalierolla 42-40.

Tilastohuomiot:
Nokian Krp: Ossi Ojala 3+1, Morics Krumins 2+0, Milan Garcar 0+2,
Koovee: Miro Lehtinen 2+2, Eemeli Salin 2+1, Aapo Mutanen 1+2

Päivän muut ottelut:
TPS-SPV 3-7

Linkit:
Ottelutilasto

20 comments

  1. …pulinaa herättää ennemminkin se jatkoajan ratkaissut tilanne, jossa tuomari ei kuullut Luukosen aikalisäpyyntöä ja heti sen jälkeen Krp menetti pallon ja KV karkasi ratkaisumaalin tekoon. Jäähythän olivat aivan päivänselviä ja KV jopa kärsi tuomarilinjasta kun pari Krpn selvää koiruutta jätettiin jäähyttämättä.

  2. Katosko tuosssa pääkallon serverin kyykkäyksessä kommentteja ja viime päivien pelivideoita täältä?

  3. Nuo suuret maalimäärät ei juuri yllätä kun luukkonen on puikoissa. melko kujalla kaveri.

  4. Itse olisin ekassa erässä heittänyt Tuomas Ahon suihkuun polvitaklauksesta, nyt kakkonen. Sama sankari ajoi pöllö Salmista selkään, ei jäähyä? Molemmissa tilanteissa KRP:n pelaaja loukkaantui ja peli oli siinä. Tuomarin tehtävä on vaikeampi kuin meidän katsojien. Harmi että tämä Aho saa jatkaa junnuvuosien tapaista sikailua, ilman ettei häntä merkata muiden joukkueiden puolesta.

  5. Jep, Ahon polvitaklaus vähintään 5 min arvoinen, suihkuun joutuminenkaan ei vääryys varsinkin jos laittaa saippua miehen messiin. Pallottoman pelaajan pysäyttäminen polvitaklauksella sen verran munatonta touhua. Saman jätkä kaatoi tosiaan myöhemmin samassa vaihdossa Johanssonin laidassa ja päätti selkään ajelulla Salmisen pelin.

  6. Hyi h*****i mikä apina tuo Aho. Noi taklaukset voi päättää jonkun uran sekunnissa. Tuosta on ihan oikeasti pakko antaa vähintään muutaman ottelun pelikielto ja vielä mielellään juttelemaan jollekkin psykologille, että mikä sielä pääkopassa on vikana. Tekee oikein pahaa katsoa tuota taklausta.

  7. Mikähän tuon Johansonin visio säbäurastaan on?
    Pelata-laahustaa nyt tuossa rupusakissa pelkän rahan takia…, ei kehity, ei etene, ei saavuta mitään.
    No, omapa on asiansa…luulisi motivaationkin olevan koetuksella.

  8. Maalikoosteessa kattelin yhen kontaktin ja oli taas perinteinen kun ”ei vaan osaa pelata kovaa ja oikein”-taktiikka. Puuntakaa ja mieheen joka ei ole valmis kontaktiin. Näitä näkee liikaa, etenkin sellaisilta kavereilta jotka eivät pärjää oikeissa kylkimyyryissä…

  9. Ihmettelen itse tuon yhden ainoan kontaktin ottamista mukaan maalikoosteeseen. Jos tekee maalikoosteen, niin eikös siinä pitäisi olla maalit (ja mahdollisesti RL:ään johtaneet rikkeet). Jos taas pointti on tuomarin ratkaisun kyseenalaistaminen, niin ei kai tuosta tilanteesta kukaan rangaistuksen saamista kyseenalaistanut. Jos taas haluaa herättää keskustelua tuomarilinjasta, niin miksi koosteessa ei ole esimerkiksi Turkka Lehtisen ajautumista katsomoon kontaktin jälkeen, lopun aikalisädebattia tai kotijoukkueen kolmen jäähyn sumaa kolmannesta erästä?

  10. Haulitornille sinne Kooveen toimistolle tiedoks, että pointti oli varmaankin törkeä taklaus, jossa taklattu pelaaja loukkaantui ja joutui jättämään pelin kesken ja ties kuinka monta muuta peliä jää tuon takia väliin! Nuo mainitsemasi ”kontaktit” eivät käsittääkseni johtaneet loukkaantumisiin!

  11. Rakas ”Valoja päälle”: yritin vaan ymmärtää, miksi yksi rangaistus otetaan mukaan MAALIkoosteeseen? Jos mielestäsi linja oli väärä, niin se on eri juttu eikä sillä ole mitään tekemistä maalien kanssa.

  12. Koettakaa nyt ymmärtää, että ahdistaahan se Nokialla. Sama taaperrrus jatkuu vuodesta toiseen. Toisaalta tässä koosteessa on sentään kaikki maalit. Niitäkin on nähty tällä kaudella, että joukkueet laittavat koosteeseen vain omat maalinsa ja jonkun satunnaisen vastustajan osuman.

  13. Jep mieluusti oisin ainakin minä nähnyt kaikki kontaktit. Noista pitäis vaan rapsahdella sanktioita ja pojat kattomaan videoita, mikä meni väärin ja kuinka tulis oikeesti pelata kovaa. Falunin 33 körmystä ottamaan mallia, se osaa ton homman kaiken muun lisäksi mitä osaa tehdä oikein. Raukat tekee noita tommosia konnuuksia…

  14. Vaarille! On kuitenkin hyvä muistaa KrP itse pelaamalla liigaan noussut ja pelaamalla siellä pysynyt. Kun KrP nousi liigaan aikoinaan, samana vuonna Kooveen edustus putosi 2. divisioonan.
    Koovee pelaa liigassa ainoastaan sen vuoksi, koska saivat liiga paikan Gunnersilta yhdistymisen johdosta.

  15. Mitä sitten vaikka olisi lentämällä noussut liigaan, joukkue taapertaa siitä huolimatta vuodesta toiseen.