Maajoukkuevahtien maskimaalari on itseoppinut taiteilija – “Kunnia työskennellä maailman parhaiden kanssa”

Sveitsiläinen Alan Pons esittelemässä ylpeänä uutta studiotaan.

Pons on tehnyt seurajoukkuemaskien lisäksi myös maajoukkuemaskeja.
Sveitsiläinen Alan Pons on maalannut seurajoukkuemaskien lisäksi myös maajoukkuemaskeja.

Kuka onkaan mies huippumaalivahtien kuten Patrik Åmanin, Eero Kososen, Viktor Klintstenin ja Jarno Ihmeen maskimaalausten takana? Pääkallo.fi kävi Sveitsissä tutustumassa Alan Ponsiin, joka on alansa huipputekijöitä.

35-vuotias Sarnenissa Keski-Sveitsissä majaansa pitävä Pons on itse entinen salibandymaalivahti, joka innostui aikanaan jo 1980-luvulla näkemistään maskeista.

– Olen maalannut kaikenlaisia juttuja siitä lähtien. 1980-luvulla jääkiekkomaalivahdeilla alkoi olla enemmän ja enemmän hienoja maskeja, jotka sytyttivät, Pons muistelee.

Toimittaja ottaa käteensä NY Rangersin entisen kiekkomaalivahdin Mike Richterin maskia muistuttavan kypärän. Pons alkaa nauraa makeasti.

– Kun pelasin salibandya, maalasin aina maskini itse. Tuo on ensimmäisiä, vuodelta 1996 ja aika kamalaltahan se näyttää, Pons höröttää.

Tekemällä oppii

Pons halusi aikanaan opiskelemaan taidetta, mutta hän ei ollut tarpeeksi hyvä pääsykokeissa. Hän opiskeli oppisopimuksella mainosalaa, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Nykyisessä työssään hän kokee oppineensa kaiken itse.

– En ole ikinä käynyt yhtään retussi- tai kynäruiskukurssia, vaan olen oppinut kaiken tekemällä itse, Pons toteaa.

Aiemmin mies on taiteillut maskit ja kypärät kotigalleriassaan, mutta lähiviikkoina asiat helpottuvat huomattavasti, kun mies avaa Sarnenissa oman studion. Taiteilija itse on asiasta innoissaan.

– Isoin juttu on se, että nyt voin olla lähempänä asiakkaitani ja palvella heitä vieläkin kokonaisvaltaisemmin. Uusi studio on paljon entistä suurempi, ja nyt voin myydä siellä suoraan tuotteitani. Toivottavasti ihmiset aistivat studiollani suurten urheluhetkien tunnun, Pons pyörittelee takanaan iso seinä täynnä kuvia hänen asiakkaistaan ja urheilutapahtumista, joissa hänen suojattinsa ovat menestyneet.

Happeen Eero Kosonen on lahjoittanut pelipaitansa Ponsin kokoelmiin.
Happeen Eero Kosonen on lahjoittanut pelipaitansa Ponsin kokoelmiin.

Ponsin ura on edennyt viime vuosina vauhdikkaasti, ja hänen tärkein tavoitteensa on alkuaikojen tapaan pitää asiakkaat tyytyväisinä. Joku päivä jonkinlainen avustajakin voi tulla tarpeeseen.

– Tässä työssä ei voi suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle. Kolme vuotta sitten minulla ei ollut yhtään maalivahtia Sveitsin jääkiekkoliigasta, ja nyt heitä on kahdeksan. En voisi kuvitella, että kanssani työskentelisi kukaan muu taiteilija, mutta assistentti olisi hieno juttu joku päivä, Pons maalailee.

Ponsin talliin kuuluu eri lajien maalivahtien lisäksi myös sveitsiläisiä alppihiihtäjiä, ja onpa mies päässyt poseeraamaan olympiavoittajankin kanssa. Unelmana siintää monelle tuttu kirjainyhdistelmä.

– Minulla on kunnia työskennellä salibandypuolelta maailman parhaiden kuten Klintstenin, Åmanin, Kososen, Ihmeen sekä sveitsiläisten maajoukkuemaalivahtien (Pascal) Meierin ja (Jonas) Wittwerin kanssa. Lisäksi on useita muitakin maalivahteja Ruotsin, Suomen ja Sveitsin liigoista. Carlo Janka voitti suurpujottelun olympiakultaa Vancouverissa minun kypärälläni, ja se tuntui aika hienolta. Suosikkijoukkueelleni Ambri-Piottalle tai NHL-maalivahdille kun joskus pääsisi vielä tekemään maskin, niin yksi unelma täyttyisi, Pons haaveilee.

SPV:n Jarno Ihme kuuluu myös Ponsin talliin.
SPV:n Jarno Ihme kuuluu myös Ponsin talliin.

Tyytyväisen asiakkaan asialla

Maskien maalaaminen on herkkää työtä, ja monet asiakkaat tietävät tasan tarkkaan, mitä kypäräänsä haluaa. Mitä maestro sitten tekee, jos studiolle saapuu asiakas vailla minkäänlaisia ideoita?

– Vaikea sanoa, harvinaista se kyllä on. Useimmilla on jonkinlainen idea siitä, mitä maskiinsa haluaa, ja minun tehtäväni on luoda siitä mahdollisimman siisti toteutus, Pons toteaa.

Pons haluaa korostaa vierailun lopuksi, että hänen tehtävänsä on tuottaa iloa mahdollisimman monelle asiakkaalle. Toisin kuin monelle muulle sveitsiläiselle, raha ei ole tärkein motivaattori.

– Kasvoin hyvin vaatimattomassa perheessä, eikä meillä ollut varaa luksukseen. Haluan vain, että mahdollisimman moni saisi mahdollisimman siistin maskin ja hyvän mielen.

Sveitsiläinen Alan Pons esittelemässä ylpeänä uutta studiotaan.
Pons uuden studionsa ovella.

6 comments

  1. Tehkääs joku kuvallinen juttu suomen liigassa ja divarissa nähtävistä maskeista. Täälläkin on nähty aika hienoja ja hauskojakin virityksiä.

  2. Christian Del Castillon (FBC Turku) ovat aina olleet hienoa katsottavaa, olipa kaverilla jopa oma kansio netissä maskikuvista. Kun näihin panostaa, niin hienoa työtä on kyllä esillä!

  3. Joni Hallikainen on maalannut lätkämaajoukkueiden ja NHL veskareiden maskeja, ja maalasi myös aikoinaan jo salibandyn MM2000 Norjan kisojen veskareiden maskit. Ei tietoa onko nykysäbäliigasta kenelläkään hänen maalaamaa häkkiä, mutta huippulaatua, upeaa työtä, ja kyseessä muutenkin huikea kaveri. Suosittelen.

  4. ei taida säbäveskarien lompakko kestää enää Hallikaisen töitä. Maalailee ainakin Lehtosen Karille Dallasiin maskeja ja maajoukkueelle.

  5. Kyl noit liigassa ainakin on nähty muutamia ihan hienoja jo tälläkin kaudella. Harvinaisempaa toki ku lätkässä.