Tehot 6+3 taituroinut Ville Lastikka – ”Tsekki ei ollut huono”

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Suomen nuorten maajoukkue aloitti räväkästi EFT-urakkansa ja kaatoi Tsekin tylysti lukemin 1-17 (0-7,0-7,1-3). Erityisesti Suomen ykkösviisikko oli tulessa ja sen oikea laitahyökkääjä Ville Lastikka, joka iski tehot 6+3 Tsekin verkkoon.

Lastikka jäi vain pisteen päähän nuorten maaotteluiden yhden ottelun piste-ennätyksestä, joka on Lasse Pajun ja Lauri Kapasen nimissä.

– Ei ollut yhtään mitään tietoa, vastasi Lastikka, kun kysyttiin tiesikö hän, että oli hyvin lähellä ennätystä.

Suomen peli oli alusta alkaen erittäin vahvaa ja Suomi johti ottelua 0-5 jo ensimmäisen 11 minuutin jälkeen. Nuori maaliruisku näki myös parannettavaa Suomen pelissä.

– Me saatiin hyvä alku. Kokonaisuutena peli oli myös hyvä meiltä. Parannettavaa jäi kuitenkin. Esimerkiksi oman pään täytöt eivät olleet täysin kunnossa, arvioi Lastikka.

Lastikalla on kulkenut myös Steelersin paidassa Divarissa ja nuori mies johtaa tällä hetkellä sarjan pistepörssiä. Lastikka halusi jakaa kiitosta myös ketjukavereilleen, jotka ruokkivat laituria nappisyötöillä.

– Kaverit pelasi tosi hyvin ja tarjoili hyviä paikkoja. Oli aivan huikeaa pelata heidän kanssaan, hehkutti Lastikka.

Päävalmentaja Heikki Luukkonen oli tyytyväinen Lastikan ja ykkösvitjan esitykseen.

– Kaveri onnistui erinomaisesti. Ei pelkästään Lastikka, vaan koko viisikko ja joukkue olivat hyviä tänään, kommentoi Luukkonen.

Tsekki oli ottelussa lähes täysin aseeton. Lastikka ei ollut kuitenkaan sitä mieltä, että kyse olisi ollut pelkästään vastustajan huonoudesta.

– Me pelattiin hyvin. Nimenomaan joukkueena. Tsekki ei ollut huono ja he antoivat hyvin painetta ajoittain. Esimerkiksi se heidän maali tuli sellaisesta tilanteesta, päätti Lastikka.

5 comments

  1. Onnea Viille, sinua on niin ilo seurata ! Tsemppiä myös koko joukkueelle !

  2. No c’moon!.. ”Tsekki ei ollut huono”,kyllähän se nyt oli erittäin huono, jos se hävisi 1-17. Vilttiin joutas kommenttien perusteella.

  3. ”örkki”; nietipä mitä olisi seurannut kommenteista tasoa ”olihan ne täyttä kuraa, ihan ku naisia vastaa oltas pelattu”? Veikkaan että penkki olisi kutsunut, toisin kuin näiden asiallisten komnenttien jälkeen.

  4. Niinpä, ihan oikea vastaus Villeltä. Sinänsä ihan sama onko totta, täällä meidän on helpompi huudella puskista. Mitä tässä kattelen U19 tsekki-ruotsi, niin ainakin tässä pelissä tsekki on aika huono…