U19-poikien maajoukkue julki – Hämeenlinnasta neljä pelaajaa

Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen
TPS:n Olli Laine kuuluu nuorten maajoukkueen runkopelaajiin. Kuva: Anssi Koskinen

Suomen alle 19-vuotiaat pojat osallistuvat 31.10.-2.11. Hämeenlinnassa pelattavaan EuroFloorball Tour -turnaukseen. Joukkue on nyt nimetty.

Vastaansa EFT-turnauksessa Suomen junioritoivot saavat Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin. Ikäluokan MM-kisat häämöttävät ensi keväänä Ruotsin Helsingborgissa. Sitä ennen ikäluokkamaajoukkueella ei ole liiemmälti kansainvälisiä pelejä. EFT:n jälkeen pojat pelaavat Ruotsia vastaan tammi-helmikuun vaihteessa.

– Meillä on viitisenkymmentä pelaajaa leirityksessä. Viime leirillä mukana oli 25-26 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Kovia nimiä jäi EFT-joukkueesta pois. Kilpailu on tosi kovaa ja se on pelkästään positiivinen asia meidän (valmennus) kannalta, näissä peleissä nähdään ketkä pärjäävät ja ketkä eivät, kertoo valmentaja Joonas Naava.

EFT-turnauksen tärkeimmiksi tavoitteiksi hän nimeää pelaajatarkkailun ja pelitavan noudattamisen. Mukana on yhdeksän debytanttia. Pari päivää sitten julkistettiin kevään MM-kisojen ohjelma. Alkusarjassa Suomi kohtaa Sveitsin, Latvian ja Slovakian.

Maalivahdit 
1 Santeri Pohjonen 1997 Nokian KrP
30 Santeri Kainulainen 1997 Tapanilan Erä, Helsinki
31 Miro Tuomala 1996 Happee, Jyväskylä

Puolustajat
2 Miikka Pentikäinen 1996 Lammin Salibandy
3 Jesse Ruokostenpohja 1996 SC Classic, Tampere
6 Eemil Ukkonen 1996 Happee, Jyväskylä
8 Olli Laine 1996 TPS, Turku
10 Olli Wikstedt 1997 OLS, Oulu
14 Miska Mäkinen 1996 Tapanilan Erä, Helsinki
23 Otto Lehkosuo 1996 Westend Indians, Espoo

Hyökkääjät
4 Eino Heinonen 1996 Happee, Jyväskylä
5 Eero Nuutinen 1997 Tapanilan Erä, Helsinki
7 Olli Kinnunen 1996 OLS, Oulu
9 Juho Sorri 1996 OLS, Oulu
11 Oskari Heikkilä 1997 SC Classic, Tampere
12 Ville Lastikka 1996 Steelers, Hämeenlinna
13 Julius Aaltonen 1996 Steelers, Hämeenlinna
16 Jani Lehtoniemi 1996 SalBa, Rauma
17 Aaro Astala 1996 Westend Indians, Espoo
18 Rasmus Kainulainen 1997 Lammin Salibandy
19 Henri Luoma 1997 Tapanilan Erä, Helsinki
20 Joonatan Surakka 1997 Tapanilan Erä, Helsinki
21 Riku Holopainen 1997 Tapanilan Erä, Helsinki
22 Tuure Ailio 1997 Tapanilan Erä, Helsinki

Heikki Luukkonen päävalmentaja
Jyri Korsman valmentaja
Joonas Naava valmentaja
Antti Ylinen fysioterapeutti
Mikko Mattila huoltaja
Sami Kuivalainen joukkueenjohtaja
EuroFloorball Tour (miehet ja alle 19-vuotiaat pojat)

31.10.-2.11.2014 Hämeenlinna (Elenia Areena)
Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki

Ottelut
Perjantai 31.10.
klo 10:00 Ruotsi – Sveitsi (U19 pojat)
klo 13:00 Ruotsi – Sveitsi (miehet)
klo 16:00 Tshekki – Suomi (U19 pojat)
klo 19:00 Tshekki – Suomi (miehet)

Lauantai 1.11.
klo 10:00 Ruotsi – Tshekki (U19 pojat)
klo 13:00 Suomi – Sveitsi (U19 pojat)
klo 16:00 Ruotsi – Tshekki (miehet)
klo 19:00 Suomi – Sveitsi (miehet)

Sunnuntai 2.11.
klo 9:30 Sveitsi – Tshekki (U19 pojat)
klo 12:30 Sveitsi – Tshekki (miehet)
klo 15:30 Suomi – Ruotsi (U19 pojat)
klo 18:30 Suomi – Ruotsi (miehet)

29 comments

  1. Jos valokuvasankarilla meinaat Laineen Ollia niin kyseessähän on yksi U19-joukkueen ehdottomista johtohahmoista ja kulmakivistä. Todellakin maajoukkueainesta.
    Jäi vielä ihmetyttämään, että ketkä neljä tuossa on Hämeenlinnasta?

  2. Lammi (Lammin Salibandy) kuuluu nykyään Hämeenlinnaan eli näin ollen neljä pelaajaa Hämeenlinnasta

  3. 97 ikäluokka erällä maan parasta. Siitä kertoo jokusen mestaruuden putki… Ja noista kaikki pelaa vähintään A junnujen sm-sarjaa ja muutama liigaa.

  4. Hieno valinta Ville Lastikka.Jäätävä kausi divarissa tähänmennessä.Huomenna NIMIPÄIVIÄ viettävä Rasmus Kainulainen taitaa olla Hollolan Urheilijoiden pelimies.Eli voiko kutsua H:linnalaiseksi pelaajaksi???

  5. pikkuisen ihmetyttää että erästä on noin paljon pelaajia,tuskin kaikki liigassa pelaa.Edellisellä valmennuksella oli sääntö että pelaaja on liigan mukana eikä pelaa A-junnujen pelejä.Onhan tampereella ja espoossa ainakin mukana pelaajia jotka pelaavat myös liigassa,luulisi heidän ainakin saavan koikeilla maajoukkueessa kun kisatkin ovat vasta keväällä.

  6. Aika törkeetä!

    Jyri Korsman valmentaja ja Joonas Naava valmentaja onkin erän miehiä MOLEMMAT ja varmaan niitä löytyy valmennuspuolelta vielä lisääkin. Taas on vanhaan malliin vedetty himaanpäin ihan törkeesti… Siinä ei yksi ”ulkopuolinen”päävalmentaja mahda mitään kun muut onkin Erän miehiä ja päättää että näin tämä hoidetaan.

    Ne pari erän jätkää ei usko itsekkään olevansa maajoukkue tasoa vaan sisäpiiriläisiä enemmän kuin pelimiehiä!

  7. Tuure Ailio, Joonatan Surakka ja Eero Nuutinen kyllä kuuluu rinkiin ehdottomasti, mutta muut Erä-hemmot on valittu Erä lisenssin perusteella. Säälittävää… Valitsijat ei kyllä uskalla katella peiliin.

    Käykö kaikille että ens kerralla valitaan kaikki pelaajat Erästä?
    Tai siis otetaan vaan Erän vastaava jengi aina maajoukkueeksi. Ja muilla ei sitten ole mitään asiaa edes leireille. Säästyy vähän salibandyliito rahojakin siinä samalla.

  8. Jos on johtotähti, niin ainakin muissa joukkuelajeissa on myös kaikin tavoin malli muille. Toimii asiallisesti kentällä ja sen ulkopuolella. Verrataan vaikkapa Moisanderia tai Hyypiää aikanaan. Tälläinen pelaaja ei vedä diivaroolia ja loukkaannu dumareille tuomioista, eikä jätä joukkuettaan pulaan suihkukomennuksella. Vaarallinen pommi koko jengille.

  9. Olli Lainea pidän kyllä ykkös puolustajana suomen jengissä. Näin oli muuten jo edellisessä ruotsin kohtaamisessa lahdessa. Hyvillekkin pelaajille tulee huonoja päiviä joskus.

    En mäkään tajua miten himaanpäin vetävää jengiä Erä on. Ei pääse suomi tasapäisesti ruotsin kanssa vastakkain ikinä, niin kauan kun Erä hemmot jyllää taustalla. Ja sekös tässä harmittaa et ruotsille annetaan liikaa eteen. Sama kun antais 3 maalia heti ennen matsia.

  10. Joku tykkää Ollista ja joku ei, mutta diiva se ei ole vaan ihan äärifiksu ja mukava joukkuepelaaja!

  11. Oliko nyt taas järkeä ottaa 3 maalivahtia Eft:hen??. Olisi nuo liigamolket (Tuomala ja Pohjonen) riittänyt. Ei Kainulaista huonoksi voi sanoa mutta a sm ja liigan ero iso.

  12. Mutta missä kooveen Jasse Kuusisto? Äijä pelaa liigassa ja tällähetkellä johtaa A-junnujen pistepörssiä. Joten luulisi mahtuvan joukkueeseen..

  13. Ikäluokan pelejä paljon sivustaseuranneena voin todeta valintojen osuneen oikeisiin pelaajiin. Erän -97 junnut ovat oikeasti niin paljon muita edellä että ansaitsevat paikkansa joukkueessa. Tiedä sitten kertooko tämä Erän hyvyydestä vai muiden seurojen kollektiivisesta huonoudesta Erään verrattuna. Lisäksi tässä on todennäköisesti otettu huomioon Erän pelaajien vahvat näytöt ruotsalaisia huippujoukkueita vastaan mm. Storvreta cupeissa. Tämä siis henkilöltä jolla ei ole mitään kytköksiä Erään. Joukkueen MVP tulee näillä näkymin olemaan Eino Heinonen, uskomattomalla peliälyllä ja pehmeillä käsillä varustettu sentteri.

  14. Näihin kisoihin pääsee myös 96 syntyneet! Onko tää joku palkintoreissu näille 97 syntyneille? Kyllä tästä maasta löytyy 96 syntyneitä jotka komeesti pesee noi nuoremmat. Paikkansa ansainnut kun 3 mestaruutta….just.

  15. Viime kisoissa Rantala valitsi omasta joukkueestaan (Classic)suurimman osan pelaajista ja tulos pronssi eli kyllä näissä valmentajat vetävät kotiinpäin liikaa kun eivät välttämättä nuorissa vielä tunne parempia vaihtoehtoja pelipaikoille. Tässä on kyse valmentajan taidosta ja ahkeruudesta projektissa. Valittu joukkue varmaan ok.

  16. Rantalaa turha moittia, rakensi MM-kultajoukkueen 2011. Vastaavaan ei kukaan muu ole pystynyt.
    Vuonna 2003 olli käytettävissä historian paras ikäluokka (1985) ja se olisi voittanut MM-kullan vaikka valmentajana olisi ollut kuka tahansa. Lasse Eriksson sai sitten maineen mestarivalmentajana ihan ilmaiseksi.

  17. Tais viimekisoissa olla 3 ceestä, salo ja savonen sinne varmaan kuulu vaikka valkku olis ollut jeesus. Toinen menossa jo äijien kisoihin.

  18. ”Lisäksi tässä on todennäköisesti otettu huomioon Erän pelaajien vahvat näytöt ruotsalaisia huippujoukkueita vastaan mm. Storvreta cupeissa.”

    En kyllä muista Eräläisiltä mielettömän vahvaa Storvretassa? PakVi96:silta kylläkin = kulta, hopea & pronssi.

  19. Aivan liian suuri porukka ERÄN jengissä. Ailio, Nuutinen ja Surakka ok pelimiehet Erästä. Kainulainen maalivahti osastolla täytyy vitsi. Jo Lahden maju peli osoitti sen. Poju pelannut vaan sen verran hyvän puolustuksen takana että, siellä loistaa kuka vaan. Kunhan heiluttaa käsi vähän sinne tänne.
    Tuomaala on MAALIVAHTI.

  20. Mites noi Oilersin miesten liigapojat? Onhan ne ollut käsittääkseni ihan pelilläkin, mutta ei näytä mahtuvan Luukkosen ryhmään. Aika kova täytyy nipun olla, jos ei miesten liigasta pääse mukaan.

  21. P-Valmentaja on heittopussi kun on joutunut ottamaan Erästä noin monta pelaajaa vain kolmikko A, N ja S olis riittänyt. Eiks kenelläkään ole riittävästi rohkeutta viheltää tämäkin hyväveli järjestelmä poikki. Iskät siellä valitsee kaverien pojat pelireissulle (jos vaikka meidän moika pääsis sitten seuraavalle)ja sitten mennään mäkkäriin kotimatkalla, ja happy mealit koko porukalle niin tulee hyvä mieli. Kun pelillisesti meni taas niin ja näin 🙂