Video: Blue Fox-Erä Akatemia kaikki maalit – Saaristo 2+1, Saari 1+2

Blue Fox otti voiton myös toisesta viikonlopun kotiottelustaan miesten Divarissa. Sunnuntaina kaatui sarjanousija Erä Akatemia lukemin 8-6, ja ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.

Ottelu alkoi saada ratkaisuaan kolmannen erän alussa, kun Blue Fox karkasi kahdella osumalla jo 6-2-johtoon. Erä Akatemia tuli lopussa vielä kahden maalin päähän, mutta Blue Foxin voittoa se ei pystynyt estämään.

Kahden maalin miehiä ottelussa olivat Blue Foxilta Samir Mountassir, 2+1 iskenyt Tero Saaristo sekä Anton Kallvik. Puolustaja Sami Saaren saldo oli 1+2. Akatemialta osui kahdesti Mikko Jolma, ja Aapo Kakkola syötti puolet joukkueen osumista.

11 comments

  1. Miksi muuten Blue Foxilla ei ole suomenkielisiä kotisivuja lainkaan? Okei, uusikaarlepyy on ruotsinkielinen kunta mutta pelataan nyt kuitenkin suomalaista pääsarjaa…

  2. Suomi on kaksikielinen maa ja se on meillä rikkaus, niin myös salibandyssä.
    Jos liigassa pelaa myös ruotsia osaava niin suurempi mahdollisuus on kehittyä pelaajana Ruotsissa.

  3. Jäi tuomarilta lopussa päivänselvä jäähy viheltämättä kun maila osuu Akatemian kaveria leukaan. Siinä vaiheessa peli kumminkin 7-5 ja aikaa vielä hetki kellossa.
    Oliko sama tuomari, joka järjesteli joku viikko takaperin Loviisan Salmisen vaparimaalin? JOS oli niin kaveria pikkuhiljaa hyllylle näistä peleistä.

  4. Miksi ottelupöytäkirjoista (floorball.fi / eikä edes pojot.fi) ei näy tuomarien nimiä? Jos siksi että tietoa ei ole saatavilla järjestelmästä niin miksi ei ole? Tätä ihmettelee kovasti hän.

  5. Tuomareista tämä Hartikainen oli se paljon parempi tuomari, miettikää millainen se toinen sit oli?

  6. Landelta tulevat ovat ihan jäätävän huonoja. pitäiskö jonkun herätä?? Etelässä junnujen sm sarjoissaki on kovempia jätkiä.