Hämeenlinnan upea Elenia Areena hiljentyi eilen. Joulukuun miesten MM-kisojen kenraali on ohi. Nyt on myös Pääkallo.fi:n asiantuntija ja salibandyanalyytikko Jani Hakkaraisen viimeisen EFT-analyysin aika.
Ruotsi oli Suomea parempi sunnuntaina lukemin 4–2. Seuraavan kerran Suomi astuu kentälle itsenäisyyspäivänä Saksaa vastaan Göteborgissa. On aika katsoa kokonaiskuvaa Suomen viisikkopelin tilasta ennen Göteborgin kliimaksia.
—
Lääkkeet löydetty puolustuspelissä
Kokonaiskuvasta Suomen ehdottomana vahvuutena erottuu puolustuspeli keskialueella ja omassa päässä. Sen joukkue on valmennusjohdon avustuksella saanut oikein hyvään kuntoon viimeisen puolentoista vuoden aikana. Syytäkin on, koska Zürichin verilöyly on varmasti koko salibandy-Suomella kirkkaasti muistissa.
Puolustuspelin tiivistymisen takana on kaksi tekijää: matalampi karvaus ja nuorentunut joukkue. Zürichissä Suomi prässisi miesvartioinnilla koko kentällä ja avasi valtavan tilan omalle alueelleen. Nyt Suomi pelaa järkevämmin. Prässi on edelleen käytössä, kun tilanne aukeaa, mutta peruskarvauksena on 2-2-1 keskialueella. Omassa päässä pelataan edelleen alueellista miestä 2-1-2:lla.
Erona viime kisoihin on, että nyt nuoremmat pelaajat pysyvät myös ruotsalaisissakin kiinni. Paraatiesimerkiksi voidaan nostaa SSV:n ihmiskuula Lauri Stenfors, joka on vastustajassa kiinni kuin takiainen ja osaa silti myös pelata.
Hämeenlinnan EFT-turnauksen päätösottelussa Ruotsia vastaan Suomi sumputti pääsääntöisesti hyvin keskustan 2-2-1:llä, miesten merkkaus oli tarkkaa, vetoja peitettiin ja ennen kaikkea kaksinkamppailupelaaminen ja paluu puolustukseen osoittivat loistavaa taisteluilmettä. Suomen päässä ei ilmaisia lounaita ruotsalaisille jaettu.
Poikkeuksena oli Tatu Väänäsen alakerrasta johtama kakkoskenttä, jota Ruotsi rankaisi kolme kertaa selkeästä puolustusvirheestä (yksi tuli kulmalyönnistä).
Kun Suomi saa vielä prässinsä tiiviimmäksi ja nopeammin reagoivaksi, perusta jopa mm-kullalle on muurattu.
Tehoa hyökkäykseen
Varsinkaan salibandyssä pelkkä puolustuspeli ei kuitenkaan riitä. Talo ei ole perustansa. Salibandy on taitolaji, jossa pallollinen peli korostuu. Kokonaiskuvan negatiivisin puoli onkin Suomen hampaaton hyökkäyspeli Ruotsia vastaan.
Sveitsiä ja Tsekkiä vastaan tilanteita ja maaleja syntyy, mutta rakas naapuri on tällä hetkellä kuin ylittämätön este hyökkäyspelissä. Myös Elenia Areenalla Suomen hyökkäys tylstyi, kun vastaan asettuivat sinikeltaiset. Tuloksena oli kaksi tehtyä maalia ja Ruotsin maalivahdille Johan Rehnille 11 torjuntaa. Niillä ei salibandypeliä voi käytännössä voittaa.
Suomen tärkein tehtävä viisikkopelissä ennen MM-kisoja onkin löytää avain sinikeltaisen lukon avaamiseen. Tietojeni mukaan Suomen hyökkäyspelissä on kaksi rytmiä: yksinkertaisesti nopea ja hidas. Nopea tarkoittaa käytännössä nopeita kääntöjä ja vastahyökkäyksiä. Hitaassa rytmissä on tarkoitus pelata pitkiä hyökkäyksiä. Pitää vähintäänkin Ruotsi pois pallosta. Rytmittää peliä.
Molemmissa rytmeissä on Ruotsia vastaan edelleen paljon parannettavaa. Pelaajat tunnistavat kyllä hyvin kääntöpaikat ja heillä on selvä halua kääntää peli nopeasti. Toteutus kuitenkin uupuu vielä, koska peli käännetään liian usein kuljettamalla. Koko viisikon pitäisi siis reagoida riistoon ja kääntöpaikkaan vielä nopeammin, tarjota avut pallolliselle, minkä jälkeen pallo tulisi pistää liikkeelle pääsääntöisesti syöttämällä.
Pitkissä hyökkäyksissä tarvittaisiin ensinnäkin enemmän malttia. Varsinkin jos Ruotsi on päässyt hallitsemaan peliä, Suomen tulisi kyetä pitämään palloa hyvällä liikkeellä, kun se onnistutaan riistämään. Sanalla sanoen rytmittämään peliä.
Tämä koskee kuitenkin lähinnä puolustussuuntaan pelaamista: vastustajan maalinteon estämistä. Sen sijaan hyökkäystehoa pitkistä hyökkäyksistä Suomelta uupuu yhdestä viisikkopelillisestä syystä. Viime kisojen jälkeen on luovuttu vauhtilähtöjen (esim. voltti) ja suorien hyökkäysten painottamisesta. ”Maailman nopein salibandy” toki karahti nolosti karille, mutta mikään ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että ajatus oli aivan oikea. Suora hyökkäys on se tapa, jolla pitkissä hyökkäyksissä voidaan tehdä maaleja kivikovaa sinikeltaista puolustusta vastaan. Itse asiassa Ruotsi itse pelaa nyt juuri tuolla tavalla!
Kisoihin mennessä olisikin syytä hieman säätää pelikirjaa ja harjoitella suorat hyökkäykset kuntoon myös keskialueelta järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Siinä on joukkueella ja valmennuksella pala purtavanaan. Ruotsin risuaitaprässin Suomi kyllä avaa hienosti. Näin kävin mm. Suomen avausmaalissa Hämeenlinnassa, kun Oscar Hänninen avasi hienosti ja Stenfors niittasi pallon reppuun.
Kansainvälisissä huippupeleissä erikoistilanteet ovat luonnollisesti keskeisessä asemassa. Niissä ei Hämeenlinnassa vielä parhaita aseita näytetty. Viimeinen leiri ja kisat keskitytään paljon erikoistilanteisiin. Uskon, että ne Suomi saa kyllä hiottua kohdalleen. Niiden puolustamisessa on kyse pitkälti sopimuksista kenttäpelaajien ja maalivahtien välillä.
Maalivahtipelissä kysymysmerkkejä
Tosiasia on, että jos Suomi haluaa juhlia Göteborgissa maailmanmestaruutta, on maalivahtipelin oltava lähes täydellistä. Suomen maalivahtiosasto on hyvällä tolalla, mutta täydellisyys on vielä kaukana.
Happeen Eero Kosonen sai Ruotsia vastaan näyttöpaikan ja pelasi kelvollisen ottelun. Valitettavasti Ruotsia vastaan rima on niin korkealla, että kahta maalia ei omiin saa mennä viivavedolla. Nyt meni ja vieläpä matalana (0-1, 2-3). Tosin molemmissa oli myös selkeä peittovirhe.
Oletettavasti päävastuun tolppien välissä kantaakin Oilersin Tomi Ikonen. Viime kaudella Ikonen oli elävä muuri. Tämän kauden alku on ollut vaikeampi – kuten seurajoukkueella. Hämeenlinnassa Tsekkiä vastaan Ikonen ei vakuuttanut, mutta Sveitsiä vastaan hän oli hyvä.
Ikonen on arvokisojen ensikertalainen. Hän on siis kääntämätön kortti. Mahdollisuus huippupeliin ovat olemassa. Mutta vielä ilmassa on liikaa kysymysmerkkejä.
Valmistautuminen ja läpivienti onnistuivat
Petri Kettusen päävalmentajakaudella Suomea on vaivannut vaikeus otteluun valmistautumisessa erityisesti Ruotsia vastaan. Ottelujen alut ovat olleet vaisuja. Hämeenlinnassa tästä vaivasta joukkue kärsi vain avausottelussa Tsekkiä vastaan. Sveitsiä vastaan ottelun alku oli erinomainen.
Kun kaukaloon vastaan asteli maailmanmestari Ruotsi, alku näytti kammottavalta: 7.29 0-2. Mutta myöhemmin kävi selväksi, että valmistautuminen oli onnistunut. Joukkue oli latautunut ja keskittynyt. Niin pitää olla mm-kisojen ratkaisuotteluissakin.
Myös ottelun läpivienti Ruotsia vastaan oli varsin onnistunut. Alun jälkeen mustia hetkiä ei nähty. Eniten parannettavaa jäi ottelun loppuun, kun jouduttiin kahden maalin tappiolle. Silloin ei löytynyt malttia, kärsivällisyyttä ja luottoa omaan pelitapaan ja systeemeihin. Viisikkopeli hajosi, koska peli meni yliyrittämiseksi ja hätäilyksi. Oppia tuli.
Tässä kohtaa on syytä myös muistaa pelin rytmittäminen, jossa Suomella on vielä Ruotsia vastaan parannettavaa kuten yltä kävi ilmi. Ruotsin painostusjaksot täytyy pystyä katkaisemaan pallollisilla vaihdoilla.
Summa summarum: parannettavaa Suomella riittää, vaikka perusta on kunnossa. Suomella on 20-30 prosentin mahdollisuudet MM-kultaan viisikkopelin perusteella.
Viisikoiden tehotilasto (muutoksia hyökkääjissä ottelun aikana)
Kukkolat 1-0
Kohoset 0-4
Hänniset 1-0
Ykkösylivoima 0-0 (yksi huippupaikka Hyvärisellä)
Mitä tarkoittaa risuaitaprässi?
Hyvä anallyysi noin yleisellä tasolla ja komppaa aika hyvin Kettusen ajatuksia. Viisikoiden onnistumiset ja vähemmän onnistuneet ratkaisut sekä pelaajakohtaiset arviot koko viikonlopun peleistä nostavat varmasti keskustelun pintaan.
Nyt keskustellaan vaan Mikko Kohosesta.
Samaa mieltä herra Hakkaraisen kanssa hyökkäyksen toimivuudesta, hampaattomuus johtui tietenkin ruotsalaisten hyvästä viisikko
ja alivoima puolustamisesta. Onhan suomella kuitenkin hyviä
hyökkääjiä, onnistuvat sveitsiä ja tsekkiä vastaan mutta
ruotsi nollasi taiturit paria sattuma maalia lukuunottamatta.
Miksi näin? Voisko syynä olla harjoittelukulttuuri, suomessa
panostetaan ehkä liikaa aikaa junnuista alkaen 1-0, 2-0, 3-0 jne.
hyökkäyksiin kovalla vauhdilla,,,kun sitten tosielämässä
vastassa on puolustuspelaajia- menee sormi suuhun. Ja kaveri vie pallon. Hyvä esimerkki ruotsalaisten pelaamisesta eilen oli eleetön A. Rudd , joka ei menettänyt palloa yhtä ainutta kertaa.
Itseasiassa mulle on jäänyt epäselväksi toi Suomen nykyinen pelitapa. Se tuntuu muuttuvan pelistä toiseen ja kentällisestä toiseen. Se vanha ”maailman nopein salibandy” alueellisella lyhyt syöttöpelillä on jo niin mennyttä. Jokainen maa osaa pelata sen jo pois. Jotain uutta pitäisi keksiä, jotta joukkueena voitaisiin voittaa henkilökohtaisilta taidoiltaan paremmat ruotsalaiset. Kettuselta ei vaan taida tällaista löytyä.
Kyllä se nyt vaan on, että Kohosen ja kumppanien liike ei riitä enään. Kettusella on paha paikka,.. saada kruunu omalle valmentaja uralleen, mitä ei ole ikinä ollutkaan. Kaveriporukka ei vie Kettusta kultaan. Salibanbyliiton pitäisi nyt vaihtaa valmentajat uuteen kuosiin. Enää ei tarvita kaveriporukan jees miestä. Bergmanin Petteri ja moni muu osaisi edustaa nykyaikaa, eikä olisi vanhojen aikojen kavereita joita pitää ottaa maajoukkueeseen. Esim Petteri kokosi aikanaan porukan nuorista pojista ruotsiin turnukseen ja voitti turnauksen. ”Vaahteramäen Eemelin” isän pitää nyt tunnustaa että aika on ajanut ohi hänen valmennusmetodioiden,….
Tähän tilanteeseen parhaat valmentaja kandit Nykky tai Luukkonen ja uuden polven pelaajat nykyisestä nuorten maajoukkueesta.
Kiitos taas analyysistä.
Jos päävalmentajalla spekuloidaan niin ainut vaihtoehto on Amu Ahonen. Kopsasin Ssv:n sivuilta pienen pätkän viime vuoden jatkosopimusuutisesta:
”Tähän mennessä Ahosen valmentamien kymmenen kauden aikana SSV on juhlinut muun muassa seitsemää Suomen mestaruutta, neljää Suomen Cupin voittoa, sekä EuroFloorball Cupin ja Champions Cupin voittoa”. Lainaus vuodelta 2013, jonka jälkeen tuli pronssia ja suomen cupin hopeaa.
Onko jollakin suomalaisella valmentajalla lyödä pöytään kovempi CV? Entä onko Ssv:n syöttelyyn perustuvassa pelitavassa jotain sellaista, että sillä ei kansainvälisessä kilpailussa pärjätä?
Varmasti löytyy mediaseksikkäämpiä henkilöita, mutta jos mennään peli edellä niin valinta on Amu.
Amu on kyllä kova, vaikka täällä palstalla jätkää ei arvosteta. Miten ois Stenfors, oisko pelaajana sitä mitä on nyt jos ei olisi SSV:n siirtynyt? Mutta onhan noita muitakin, esim. jos uutta polvea halutaan, niin Jyri Korsman mukaan tiimiin. Tommy Koponen on myös hyvä valmentaja, eikä Seppo Pulkkinenkaan ole huono. Toki valintaan vaikuttaa sekin kuka on halukas lähtee. Nykky ei toisaalta ole Sveitsiä saanut mitenkään ihmeelliseen nousuun, suomea vastaan todella heikko esitys…
Näkisin, että päävalmentajalla pitäisi olla jonkun verran kilometrejä takana ennen pestiä ja sen vuoksi jättäisin S7:n listasta Korsmanin pois. Ehkä hänellä voisi joku pesti olla, mutta jos jatkaa omaa rataa niin tulevaisuudessa voi olla hyvä valinta. Jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Kari Jalonen sanoi muistaakseni jossain haastattelussa, että hänestä ei olisi ollut nuorempana nykyiseen pestiin. Salibandy on niin nuori laji, että ei tästä maasta montaa valmentajaa löydy, jotka olisivat valmentaneet useita vuosi huipputasolla voittavassa joukkueessa.
Suomen hyökkäyspelistä:
Tämä voi olla mutua, mutta olin näkevinäni Suomelta muutamia suoria hyökkäyksiä Tshekki-pelissä, mutta Ruotsia vastaan ne loistivat poissaolollaan. Myös ykkösellä pelaamisessa Suomi oli nähdäkseni Ruotsia perässä. Ruotsalaiset tuntuivat kokeilevan yhden kosketuksen syöttöä välillä ahtaaseenkin paikkaan.
Kai se on henu pyydettävä vielä näihin kisoihin maaliin.
”Jyri Korsman mukaan tiimiin.”
En siis Jykää tossa päävalmentajaksi vielä ehdottanutkaan…
”Jyri Korsman mukaan tiimiin.”
Oho, taisin lukea vähänä huonosti. Saattaahan olla kuitenkin niin, että kirjainten välissä on jokin piilomerkitys ja osoittautuu, että olen tulkinnut oikein:-)
Nyt pitää jo lähteä valmistautumaa derpyyn ja samalla voi taas kateellisena katsoa erän ottelutapahtuman kehitystä. Toivottavasti Ssv:n asioista vastaavat kävelevät siellä valot päällä nuuskimassa.