Erikoinen ennätys – alasarjaottelu päättyi lukemiin 53-1

Ruotsalaisessa salibandyssa tehtiin viikonloppuna uusi ennätys, kun Göteborgissa pelattu miesten kutosdivariottelu Mölndals IBF:n ja Angereds IS:n välillä päättyi lukemin 53-1. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurinumeroisin voitto tai tappio Ruotsissa kaikki sarjatasot mukaanlukien.

Voittajajoukkueen ensimmäinen maali näki päivänvalon 50 sekunnin kohdalla – sen jälkeen loppua ei meinannut tulla. Tappion kärsineellä joukkueella oli kasassa ainoastaan viisi kenttäpelaajaa ja maalivahti. Mölndalilla oli jalkeilla kaikkiaan yhdeksän kenttäpelaajaa.

Ottelussa 11 maalia iskeneen Mathias Bernvidin mukaan maaleja olisi voinut tulla enemmänkin, jos joukkue olisi ollut jatkuvasti skarpimpi maalipaikoissa.

Rökäletappion kärsinyt Angered majaili jo ennestään sarjan hännillä ja kahdeksan ottelun jälkeen maaliero oli -80. Mölndal on sarjakakkonen.

Ruotsin sarjojen edellinen ennätystulos 52–2 oli vuodelta 2004. Silloin Sandviken kaatoi IBK Gävle Cityn.

Suomessa alasarjaottelut katkaistaan, kun joukkueiden välinen ero on 12 maalia.

Linkit:
Ottelutilastot
Tuomareiden kommentit
Innebandymagazinetin alkuperäinen juttu aiheesta

6 comments

  1. Huomioitavaa myös, että ruotsin 6-divarissa pelataan 3 x 20 min tehokasta peliaikaa. Suomen 6-divarissa kun on 3 x 15 min jatkuvaa aikaa, niin ei tollasia maalimääriä ehtisi täällä tekemäänkään 😉

  2. Joku alasarjapeli meni muistaakseni 9 minuutin kohdalla poikki tilanteessa 12-0, eli kyllä sitä suoralla ajallakin ainakin teoriassa tuolla tahdilla voisi pelata. Se on sitten eri asia, mikä olisi osapuolten mielenkiinto pelin loppuun asti.

  3. Toi 12 maalin sääntö on kyllä hyvä. Aikanaan olin katsomassa Ruotsissa g-junnujen peliä, joka päättyi 35-1. Ei ollu kaihersti älyä…

  4. Ihan tosi, ruotsin kutosessa 3x20min tehokasta? Ei siinäkään nyt hirveesti älyä ole tuolla sarjatasolla…?